Kumisaappaan pohjia ja kemikaalien pilaamia maita – Nokian Häpesuosta puhdistettu kolmannes

Vuonna 1964 lopetetun kaatopaikan puhdistusurakka Nokian keskustassa on edennyt aikataulussa. Maaperä on ollut yllättävän kuivaa, mikä on nopeuttanut työtä.

Kotimaa
Kaivurit ja dumpperit työn touhussa Nokian vanhan Häpesuon kaatopaikan puhdistuksessa
Häpesuon alueen yrittäjien maailma mullistuksen kourissa. Alue rajoittuu soraharjuun ja keskustaan johtavaan katuun.Ville Hakonen / Yle

Nokialla vanhan Häpesuon kaatopaikan puhdistaminen etenee aikataulussa. Maamassoista on saatu vietyä pois noin kolmannes. Maaperä on ollut arviota kuivempaa, mikä on nopeuttanut työtä.

Vuosina 1946-1964 toimineen Häpesuon kaatopaikan alue on osoittautunut hyvin jätepitoiseksi, mutta isoja yllätyksiä ei ole tullut vastaan. Yhdyskuntatekniikan päällikön, Jouni Saranpään mukaan kemikaaleilla pilatun maan lisäksi on löytynyt myös maatumatonta jätettä - esimerkiksi kumisaappaanpohjia.

– Metallit sekä osa muovi- ja kangasjätteistä ovat säilyneet. Kumijätettä löytyy merkittävät määrät – kyllä sen kumiksi tunnistaa, kumisaappaiden pohjiksi ja kalosseiksi.

Kumi-, teollisuus- ja rakennusjätteen lisäksi Häpesuosta on löytynyt myös kotitalousjätettä. Osa öljyllä pilatusta maasta on ollut lievästi, osa voimakkaammin saastunutta.

Työ etenee pohjavesialueella varovasti

Kumijätettä löytyy merkittävät määrät – kyllä sen kumiksi tunnistaa, kumisaappaiden pohjiksi ja kalosseiksi.

Jouni Saranpää

Saranpään mukaan vuosikymmenten takaiset määräyksetovat antaneet mahdollisuuden viedä monenlaista, hyvin haitallistakin jätettä kaatopaikalle. Kaivaminen etenee varovasti.

– Se aiheuttaa riskin, että sieltä voi löytyä vakavastikin pilaantuneita maamassoja, toteaa Jouni Saranpää.

Kaatopaikan arvioitu laajuus on 1,6 hehtaaria. Vanha kaatopaikka-alue sijaitsee pohjavesialueella, josta tulee suuri osa Nokian kaupungin käyttövedestä.

Pilaantuneiden maiden poisviennin ja myös täyttöjen pitäisi olla valmiina viimeistään ensi vuoden marraskuussa.

Kaikkiaan Häpesuosta poistetaan 190 000 kuutiota jätettä ja saastunutta maata. Tämänhetkisten arvioiden mukaan puhdistukseen varatut rahat, runsaat 16 miljoonaa euroa, riittävät.