Onko vartijan tehtävä paimentaa teinejä?

Heinolassa kirjasto palkkasi vartijan laittamaan tiloissa riehuneet nuoret järjestykseen. Myös muissa kunnissa vartijoille on ollut tarvetta. Onko nuorille tarjolla riittävästi sopivia kokoontumispaikkoja? Entä onko vartijoiden tehtävä toimia lastenvahtina ja paimentaa nuoria käyttäytymään?

Osallistu
Nuorisoa katukuvassa.
Yle

Teinit innostuivat viettämään aikaansa Heinolan kirjastolla siinä määrin, että meno yltyi viime keväänä villiksi. Nuoret paitsi tapasivat toisiaan, myös roskasivat ja kiipeilivät kirjaston hyllyillä.

Kirjastovirkailijoiden työajasta alkoi kulua suuri osa järjestyksen ylläpitämiseen.

Sittemmin kirjasto on palauttanut rauhan tiloihinsa palkkaamalla vartijan. Tämän läsnäolo rauhoitti menoa ja ilmapiiriä.

Mistä ilmiö kertoo? Onko nuorille tarjolla riittävästi sopivia kokoontumispaikkoja?

Entä onko vartijan tehtävä paimentaa nuoria käyttäytymään yleisissä tiloissa asiallisesti? Mitä nuorille pitää sallia ja mitä ei?