1. yle.fi
  2. Uutiset

Uuden Tuntemattoman käsikirjoittaja: "Turha survoa jotain uutta näkökulmaa"

Ensi-iltansa joulukuussa 2017 saavan Tuntematon sotilas -elokuvan käsikirjoittaja Jari Rantala tietää astuvansa isoihin saappaisiin, mutta sanoo olevansa varautunut kaikenlaiseen palautteeseen.

kulttuuri
Pentti Siimes, Åke Lindman ja Kaarlo Halttunen elokuvassa Tuntematon sotilas.
Pentti Siimes, Åke Lindman ja Kaarlo Halttunen elokuvassa Tuntematon sotilas.Suomen Filmiteollisuus

Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan porilaislähtöinen käsikirjoittaja Jari Rantala on helpottunut mies. Elokuvan rahoitus on varmistunut ja kuvausten käynnistämisestä ensi kesänä on sovittu. Elokuvan ohjaa Rantalan pitkäaikainen yhteistyökumppani Aku Louhimies.

– Tunnelma on mahtava. Tuntematon sotilas on suosikkikirjojani. Oli hienoa lähteä tekemään siitä uutta elokuvaversiota. Fiillis on vain parantunut nyt, kun asiat ovat edenneet tähän pisteeseen.

Rantalan mukaan käsikirjoitus on hyvällä mallilla.

– Filosofiani on kuitenkin, että käsikirjoituksen tekeminen jatkuu siihen asti, kunnes elokuva on valmis.

Ei väkisin uutta näkökulmaa

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017 ensi-iltansa saava elokuva perustuu sekä aikaisempaan Tuntemattomaan sotilaaseen että Väinö Linnan teoksen lyhentämättömään versioon, Sotaromaaniin.

Käsikirjoitus pitäytyy Jari Rantalan mukaan pitkälti alkuperäisromaanissa ja on uskollinen Linnan ajatuksille.

– Linnan romaani on niin poikkeuksellinen, että siihen on turha väkisin survoa jotain uutta näkökulmaa. Näitä elokuvaversioita on tehty 30 vuoden välein. Lähtökohtamme on, että teemme uuden Tuntemattoman sotilaan tämän päivän elokuvatietämyksellä tämän päivän yleisölle.

Rantalan mukaan tässä vaiheessa on vaikea eritellä, miten elokuva eroaa edeltäjistään.

– Toivon, että se yltää yhtä suuriin tunne-elämyksiin.

Linnan romaani on niin poikkeuksellinen, että siihen on turha väkisin survoa jotain uutta näkökulmaa.

Käsikirjoittaja Jari Rantala

Käsikirjoittaja ei ajattele rahaa

Uusi Tuntematon sotilas on Suomen suurimpia elokuvaprojekteja noin seitsemän miljoonan budjetillaan.

– Käsikirjoittaja ei ajattele rahaa. Minä kirjoitan ja tuottajat sanovat sitten, onko siihen varaa. Totta kai, kun tehdään sotaelokuvaa, miehiä ja kalustoa tarvitaan tavallista draamaelokuvaa enemmän.

Tuntematon sotilas -elokuvaa kuvataan merkittäviltä osin puolustusvoimien ampuma-alueilla ja siinä käytetään myös puolustusvoimien kalustoa.

– Puolustusvoimat on tärkeä yhteistyökumppanimme. Elokuvan toteutumiselle oli tärkeää saada puolustusvoimilta lupa.

Näyttelijänimiä saa vielä odottaa

Suurta yleisöä kiinnostavat tietenkin Tuntemattoman sotilaan näyttelijävalinnat, mutta tuleva Rokka, Hietanen ja muut jäävät vielä arvailujen varaan.

– Minun on valitettavasti tuotettava kysyjille pettymys. Valintoja ei ole vielä tehty. Louhimiehellä voi toki olla asiasta suunnitelmia, mutta minulla ei ole niistä tietoa.

Lue seuraavaksi