Sananen – Muistoajot

Sääli, että suomalaiset tappelevat niin paljon muistoajoissa joita järjestetään jonkun muistolle. Muistoajo voisi olla juuri meille suomalaisille sopiva liikuntaharrastus.

Näkökulmat
Mikko Maasola
YLE Keski-Suomi / Riikka Pennanen

Hetikö pilattiin uusi kutkuttava liikuntaharrastus, muistoajo? Se kun alkoi juuri tuntua omaan mielenmaisemaan sopivalta. Leppoisa yhdessä pyöräily, ilman päälle liimattua intoilua. Katseet maata viistäviä, hiljaisuus hyväilevää.

Muistoajelusta oli juuri muovautumassa uusi, kuin meille suomalaisille RÄÄTÄLÖITY liikuntaharrastus ja sitten joku halusi osallistua siihen linja-autolla. Voi savi.

Muistoajo olisi voinut olla syksyn hitti. Niin paljon on kuollut, mennyt. Syitä lähteä porukalla ja matalalla profiililla vähän haukkaamaan happea, ja muistelemaan, olisi todella ollut. Jos ihminen harrastaa muistoajoa tavallisella polkupyörällä vaikkapa kolme kertaa viikossa, ennen Joulua on jo hyvässä kuosissa.

Muistoajo olisi voinut olla syksyn hitti.

Nykyisellä menolla kuolleita polkupyöräilijöitä tulee tasaisesti, joten pelkästään heidän muistoajot pitävät peruskunnon yllä. Näitä voi olla lenkki viikossa.

Muistoajon paikka on, kun lähdetään muistelemaan aikaa jolloin Suomi ei ollut vielä kastiyhteiskunta. Lenkki saisi olla pitkä. Tälle muistoajolle saisi osallistua vain Jormakan tuulipuvussa ja vaihteettomalla pyörällä. Muuten halpahallin parkkipaikalle puskee taas kuivia miehiä viiden tonnin kilpapyörillään.

Suomalaisen kännykkäteollisuuden muistoajoon ultrakevyet pyörät ja ultrakaihoisat insinöörien katseet sopivat. Pahimmassa ylämäessä esiintyy kuoronjohtaja, jonka johdolla jupistaan puoliääneen Kallasvuon ja Elopin nimiä. Tärkeintä tässäkin on hiki.

Pienten huoltoasemakahviloiden muistoajoja riittää myös melkein joka viikolle. Sille ajolle tullaan omana itsenään. Kukaan ei mainitse vaikka Eikalla on puukengät ja siannahkatakki. Muistoajon erityispiirre on se, että itkua, pierua ja hikeä tulee yhtä paljon. Lopuksi tehdään vielä Puttosen Esson kautta ylimääräinen 10 kilometrin pyörien talutus, jonka aikana muistellaan kaikki kantapöydästä kuolleet, nimeltä ja elopainoltaan. Muistoajon lopuksi palautetaan koko ajan kädessä kosteutta imeneet veikkauskupongit tiskille.

Lopuksi palautetaan veikkauskupongit.

Kohtuuden muistoajo on joka sunnuntainen kuntoilu. Kohtuuttomuutta on ajassa niin paljon, että tällä lenkillä ei puhuta.

Talkoohengen muistoajo on myös osa syksyn kuntoiluohjelmaa. Tämä muistoajo on jouduttu monesti vetäisemään yksin. Vaikka sovittiin porukalla, että useampi tulee, niin työkiireet ne ovat näin sunnuntaiaamuna yllättäneet.

Monet puntaroivat uusia harrastuksia miettiessään suppailun ja muistoajelun välillä. Teille sanon, että kyllä se on suppailu tammikuussa viileää touhua vaikka avanto pidettäisiin auki ja tekniset vaatteet kiinni.

Sitä paitsi muistoajeluun liittyy dementiaa ehkäisevä elementti. Kun on pari kuukautta porukalla muistoajeltu, jokainen saa kotona jo muistella valmiiksi mille pyöräillään ensi viikolla ja minkä sitä kukin kuolleen muistaakaan.

Meidän suomalaisten sisällä on niin paljon raivoa, että toivon insinöörien vielä keksivän miten se saadaan sähköverkkoon. Ei se ole alunperin liikenneraivoa, vaan raivoa, joka meissä on ja joka tulee hyvin ulos liikenteessäkin.

Liikenneraivo ei elä siinä hetkessä kun kuljemme yhdessä.

Parasta muistoajelussa on se, että liikenneraivo ei elä siinä hetkessä kun kuljemme yhdessä. Se on yksilölaji.

Uskallamme olla sikoja YKSIN autossa itsemme huonossa seurassa. Jätämme hyvin piittaamatta muista YKSIN pyörällä surulliseen työpaikkaan kiirehtiessämme. Aamupalaverin tuska tarttuu jo kolme kilometriä ennen työpaikan ovea. Pipossa pitäisi olla sireeni.

Sen bussikuskinkin pitäisi hankkia jostain munamankeli ja osallistua seuraavalle yhteiselle muistoajelulle.

Aikaa kyllä löytyy. Ja syitä. Jos löytyy rauhaa, saattaa löytyä rakkauttakin.

Maallikkosaarnaaja Maasola