Sari Helin: Juuri sinun kullannuppusi voi kiusata koulukaverin hengiltä

Jokainen lapsi voi kiusata kerran. Systemaattiselle kiusaajalle kukaan ei ole ehtinyt kertoa, mitä elämässä sopii tehdä ja mitä ei, kirjoittaa Sari Helin blogissaan.

Sari Helin
Sari Helin.
Liisa Valonen

Vanhempien elämä on yhtä kaaospyörää. Siinä pyörteessä menevät omat työmurheet, parisuhdemurheet, exät ja nykyiset kumppanit, luottokorttien lyhennykset, ikääntyvät vanhemmat, vanhempainillat, kirjojen päällystykset, harrastukset ja iltapalat.

Se on sellainen hässäkkä, että hyvin harvassa perheessä ehditään enää käydä elämän perusasioita läpi. Vai muistatko kysyneesi koululaiseltasi: onko luokassasi joku koko ajan yksin? Muistatko kertoneesi, miten toivot lapsesi menevän ja ottavan yksinäisen mukaan porukkaan? Oletko kertonut lapselle, että et hyväksy kiusaamista missään olosuhteissa? Joutuuko teillä älypuhelin jäähylle määräämättömäksi ajaksi, jos sitä käytetään koulukaverin anonyymiin herjaamiseen?

Jopa joka viides lapsi kokee vakavaa kiusaamista alakoulussa. Kiusatuksi joutuvat helpoimmin jollakin tavalla muista poikkevat yksilöt: hiljaiset, poikkeavan kokoiset, eri väriset tai ylipäänsä lapset, jotka eivät uppoa massaan. Ei ole tavatonta, että lapsi kärsii kiusaamisesta niin paljon, että haluaa kuolla. Jotkut tekevät kiusaamisen takia itsemurhan.

Lasten puolesta tehdään kotitehtävät, aamupalat ja huoneiden siivoukset sekä hoidetaan kaikki selitykset, kun lapsi on jonnekin selityksen velkaa.

Lasten kasvatuksessa on vallalla pari kyseenalaista ilmiötä. Toisen ilmiön kannattajat eivät vaadi lapseltaan mitään. Lasten puolesta tehdään kotitehtävät, aamupalat ja huoneiden siivoukset sekä hoidetaan kaikki selitykset, kun lapsi on jonnekin selityksen velkaa. Tämän kasvatusmetodin kannattajat eivät missään olosuhteissa usko, että heidän lapsensa koskaan syyllistyisi mihinkään kyseenalaiseen toimintaan vaikka se tapahtuisi heidän silmiensä edessä.

Toinen kyseenalainen ajan ilmiö on välinpitämättömyys. Välinpitämättömät vanhemmat eivät ole oikeasti läsnä lapsensa elämässä, vaikka voisivat olla samassa huoneessa. Molemmat niin sanotut kasvatusmetodit kasvattavat kiusaamiseen taipuvaisia yksilöitä.

Kiusaamisella isketään aina heikompaan ja halutaan tehdä hänestä entistä heikompi. Kiusaaja ei toimi yksin, vaan hänellä on yleensä aina ympärillään läheinen apuri sekä monta kiusaamisen hyväksyvää kaveria. Suurin osa kiusaamisen todistajista on hiljaisia hyväksyjiä, jotka eivät aktiivisesti kiusaa, mutta eivät myöskään puolusta.

Kyberkiusaamisen aseet me vanhemmat olemme ihan itse työntäneet lastemme käsiin. Anonyymit herjat tai toisen nimissä esiintyminen erilaisissa verkostoissa ovat korvaamassa perinteisen kiusaamisen kovaa vauhtia. Kaikissa kiusaamismuodoissa lapsen tunteminen on erittäin merkittävä asia ratkaisun kannalta ja samalla se vaikein. Kuinka moni voi sanoa tuntevansa lapsensa enää kuin omat taskunsa? Kenellä on enää aikaa tutustua lapseensa saati lapsen kyberverkostoihin?

Me aikuiset elämme omassa työpaikkakiusaamisten maailmassamme, jonka ilmapiirin lapsi oppii jo hengittämällä. Lapset aistivat aikuisten tapaa puhua muista ihmisistä ja matkivat sitä. Valitettavasti meidän lapsemme ovat meidän kuviamme ja kasvatuksemme tulos. Samalla he ovat kiusaamisen parhaita asiantuntijoita, jos aikuisella vain on maltti kuunnella, mitä lapsi haluaa sanoa.

Kannattaisiko pysähtyä?

Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja