"Aina kun mennään viivalle, mennään täysiä!" – Aikuisten yleisurheilukoulussa motivaatio on korkealla

JKU:n aikuisten yleisurheilukoulu on saavuttanut suursuosion. Kuuden vuoden ajan järjestetty koulu sopii kaikille eikä aiempaa yleisurheilutaustaa vaadita.

urheilu
Aikuisten yleisurheilukoulussa treenataan kymmenen lajia kymmenen viikon aikana.
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aikuiset yleisurheilukoululaiset harjoittelevat pikajuoksua.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aikuisten yleisurheilukoulutoimintaa on ollut vuodesta 2009 saakka ja noin 400 aikuista urheilijaa on sen ehtinyt jo käydä. Satakunta koulun käynyttä on jäänyt aktiivisiksi yleisurheilijoiksi, osallistuen edelleen kilpailuihin.

Kun lapset on tehty ja perhetilanne on sopiva, aikuiset tulevat mukaan ja innostuvat kovasti.

Alpo Pirttinen, valmentaja

Yleisurheilukoululaiset käyvät innokkaasti myös kilpailuissa, mutta harjoittelusssa sosiaalisuus on tärkeässä osassa. JKU:n yleisurheilukoulussa spurtataan kymmenen eri lajia läpi kymmenessä viikossa. Koulun jälkeen halukkaat saavat jäädä jatkamaan harjoittelua omassa lajiryhmässään.

– Tämä on ollut älyttömän mukavaa, harjoituksista ei hevillä jää pois. Joka kerta käy niin, että ai näinkö se kuuluu tehdä. Joka kerta oppii jotain uutta, toteaa yleisurheilukoululainen Leena Tenhu.

Pikajuoksuryhmässä harjoittelee parisenkymmentä 20–70-vuotiasta naista ja miestä. Treenit pidetään Jyväskylän Harjulla kahdesti viikossa.

Ensin lapset, sitten urheilu

Yleisurheilukoulussa treenaava Oskari Puhakka harrasti nuorempana 80-luvulla yleisurheilua. Nyt taukoa ehti yleisurheilusta ehti tulla 20 vuotta, ennen kuin aikuisille suunnattu urheilukoulu veti mukaansa.

– Jokainen urheilee omalla tasollaan ja tekee mitä pystyy. Mukaan oli helppoa ja älyttömän mukavaa tulla, Puhakka toteaa.

– On paljon sellaisia, jotka ovat lukio- tai kouluaikana vähän yleisurheilleet. Kun lapset on tehty ja perhetilanne on sopiva, aikuiset tulevat mukaan ja innostuvat kovasti, valmentaja Alpo Pirttinen kertoo.

Aikuisia yleisurheilijoita Harjun kentällä.
Jyväskylän kenttäurheilijoiden aikuisten urheilukoulu harjoittelee juoksua nurmella.

Yleisurheilukoululaisilla on huippuvalmentajat ja harjoitukset viedään läpi ammattimaisesti. Myös itse koululaisilla on motivaatio korkealla ja piikkarit vedetään jalkaan kisoihin tosissaan.

– Viesti oli ihan jymypotti! Viestissä tehtiin suomenennätys, Tenhu kertoo.

– Aina kun viivalle mennään, mennään täysiä, Puhakka heittää.