Bussi kiertää pikkukylän kaukaa – lammilaiset ovat turhautuneita huonoihin yhteyksiin

Bussivuorojen vähentyminen huolestuttaa haja-asutusalueiden asukkaita. Etenkin iltaisin ja viikonloppuisin esimerkiksi Lammin ja Hämeenlinnan keskustan välillä liikkuminen on vaikeaa.

liikenne
Nainen puhuu puhelimeen linja-autoasemalla Lammilla
Eveliina Niskanen / Yle

Maaseudulla bussiin kyytiin ei niin vain hypätä. Hämeenlinnan Lammilla matkustamisen vaikeutta lisää se, että osa pikavuorojen linja-autoista ei pysähdy lainkaan keskustassa, vaan bussipysäkki on muutaman kilometrin päässä, valtatien varressa.

Monelle matkaa on liikaa. Anoppinsa luona vieraillut tamperelainen Marja Erdogan odotteli keskiviikkoaamuna bussia Lammin Matkahuollon pihassa.

– Olin varautunut lähtemään Tampereelle kello 7.50, mutta sitä vuoroa ei enää menekään.

Seuraava bussi oli vuorossa tunnin päästä, mutta se kiertää Lammin keskustan kaukaa. Pysäkille valtatien reunaan on muutaman kilometrin kävely, mikä ei Erdogania innosta.

– Painavien kantamusten kanssa ei tee mieli lähteä taivaltamaan. Aikataulu meni jo pilalle, enkä olisi seuraavallakaan bussilla ehtinyt jatkoyhteyksiin.

– Mieluummin seison tässä auringonpaisteessa, ja odotan vielä toisen tunnin, että bussi tulee tänne asti. Aikaisemminkin voin mennä, mutta eipä täällä busseja paljon näy. Tampereen-bussit sentään koukkaavat keskustan kautta, toisin kuin esimerkiksi Turusta tulevat.

Viikonlopun teatterireissu ei onnistu ilman omaa autoa

Matkahuollon pihassa bussia odotti myös lammilainen omaishoitaja Terttu Heikkilä, joka aikoi matkata Pohjoisten kylään mustikkaan. Omaishoitajan bussimatkat ovat harvassa, ja yleensä ne suuntautuvat kantakaupunkiin.

– Kerran viikossa tai kahdessa kuljen bussilla. Se on ihan kiinni siitä, miten usein tulee sellaisia asioita, joita pitää hoitaa Hämeenlinnassa.

– Minulle nämä tämänhetkiset vuorot riittävät, mutta nuoremmille, joiden elämäntilanne on ihan toinen, niitä ei varmasti ole tarpeeksi.

Viikonloppuisin bussin varaan ei kannata laskea, sanoo myös Heikkilä.

– Jos viikonloppuna haluaa mennä vaikkapa teatteriin Hämeenlinnaan, niin oma auto täytyy olla. Tai jos asuu sivukylillä, niin ei ole suuria mahdollisuuksia liikkua. Ei sinne mitään busseja mene.

Tytär kuskaa kyläreissuilla

Niin ikään Raimo Väisänen puhisee Matkahuollon kulmilla.

– Bussivuorojen vähennykset täältä kaupunkiin ja yleensäkin joka paikkaan ottavat päähän. Vuosi sitten pääsi ihan hyvin, mutta nyt esimerkiksi viikonloppuna Hämeenlinnaan on hyvin hankala mennä.

Pientä helpotusta viikonloppuliikenteeseen saatiin tämän viikon alussa, kun kaksi Pekolan liikenteen pikavuoroa ajaa myös lauantaisin ja sunnuntaisin Lammin Matkahuollon kautta. Väisäsen elämässä vuorojen vähentyminen on vaikuttanut muun muassa Turengissa asuvan tyttären luona vierailuun.

– Sinne ei pääse kuin aamulla ja illalla myöhään pääsee takaisin. Kesällä, kun koululaisvuorot eivät kulje, Turengista pitää mennä Hämeenlinnaan ja sitten sieltä jollakin ilveellä takaisin Lammille. Iltapäivällä taitaa mennä yksi vuoro, mutta illalla tyttären pitäisi tuoda minut takaisin.

Reitti- ja vuoromuutoksiin on vaikuttanut muun muassa joukkoliikenteen jakautuminen markkinaehtoiseksi ja julkisen tuen varaisiksi. Esimerkiksi Lammin pikavuoroja ajetaan matkalipputulojen varassa, jolloin reitit tehdään mahdollisimman kannattaviksi. Vuorojen vähentyminen ei ole Väyrysen mukaan yllätys.

– Ei ajaminen voi kannattaa, jos autossa kaksi tai kolme matkustajaa. Toisaalta ei kannata ajaa isoilla autoillakaan, pikkuautot olisivat parempi vaihtoehto. Luulisi, että se tulisi liikennöitsijälle edullisemmaksi.

– Mutta on tämä Lammin liikenne muuttunut aika huonoon suuntaan, puuskahtaa Väisänen lopuksi.