"On koko ajan ahdistava ja syyllinen olo" – Näistä merkeistä tunnistat liiallisen treenaamisen

Syksyn tullen voi iskeä halu päästä eroon kesäkiloista tai saada itsensä huippukuntoon. Joskus harjoittelu voi kääntyä itseään vastaan, riistäytyä käsistä tai muuttua epäterveeksi. Milloin treenaaminen menee yli tai jopa pakkomielteiseksi? Urheilulääkäri Pippa Laukka ja urheilupsykologi Satu Kaski vastaavat.

Kotimaa
Kuntoilu lenkkeily.
Comstock

Urheilulääkäri Pippa Laukan mukaan liiallisen tai jopa pakkomielteisen treenaamisen ensimmäiset merkit tunnistaa yleensä siitä, että liikunnan harrastaminen alkaa viedä aiempaa enemmän aikaa ja ajatuksia muulta elämältä.

– Yksi merkki on sosiaalisessa elämässä se, että ei enää riitä aikaa asioille, jotka ovat aikaisemmin olleet tärkeitä.

Urheilupsykologi Satu Kaski sanoo, että käsistä riistäytyneen treenamisen voi tunnistaa tarkkailemalla tunteitaan, ajatuksiaan ja toimintaansa.

– Mikään ei riitä, ja on koko ajan ahdistava ja syyllinen olo tekemättömyydestä. Elämä pyörii pitkälle treenaamisen ympärillä: milloin pääsee treenaamaan ja milloin ei. Sosiaalinen piiri alkaa kaventua: en voi mennä tuonne, kun pitää päästä treenaamaan, hän kuvailee merkkejä.

– Se menee kohtuuttomuuksiin eikä palvele enää hyvinvointia.

Elämä pyörii pitkälle treenaamisen ympärillä: milloin pääsee treenaamaan ja milloin ei.

Satu Kaski

Laukan mukaan lääkärin vastaanotolla ylitreenaminen näkyy esimerkiksi ongelmina palautumisessa, kun harjoittelumäärät ovat lisääntyneet liian nopeasti.

– Yleensä pakkomielteisyys johtaa siihen, että keho ei enää palaudukaan harjoittelusta niin kuin pitäisi. Yleensä se alkaa johtaa siihen, että tulee erilaisia rasitusvammoja tai ylirasitusoireita, kuten väsymystä, ärtyneisyyttä ja unen häiriintymistä.

Kaski huomauttaa, että oiretaso voi olla hyvin erilainen.

– Henkilö ei nuku ja hakeutuu sen takia vastaanotolle tai on koko ajan vähän ylivirittynyt tai alivirittynyt tai mieliala on laskenut.

Liikaa on siinä vaiheessa, kun tulee ongelmia

Kaski tarkastelisi treenaamista, liiallista harjoittelua ja pakkomielteisyyttä janalla.

– Janan toisessa päässä on hyvinvointia tukeva liikuntariippuvuus: pari päivää liikkumatta, niin tekee mieli jo lähteä treenaamaan. Toisessa ääripäässä on sellainen, että on vetänyt 20 kilometrin lenkin, tulee hetkeksi huilaamaan ja lähtee salille. Ei pysty enää olemaan ilman, vaikka keho huutaisi lepoa. Se ei voi enää tuottaa hyvinvointia vaan tuottaa pahoinvointia – eikä vain kehoon vaan myös mieleen ja koko elämään.

Liikaa on siinä vaiheessa, jos siitä tulee ongelmia, olivat ne sitten sosiaalisia, henkisiä tai fyysisiä.

Pippa Laukka

Laukka muistuttaa, että se, milloin on kyse liiallisesta treenaamisesta, riippuu yksilöstä, lähtötilanteesta ja terveydestä. Se, minkä verran voi harjoitella, vaihtelee eri ihmisillä.

– Liikaa on siinä vaiheessa, jos siitä tulee ongelmia, olivat ne sitten sosiaalisia, henkisiä tai fyysisiä.

Myös Kaski huomauttaa, että on eri asia olla ylikuormitustilassa vaikkapa liian yksipuolisen ja väärällä tavalla suunnitellun harjoitusohjelman kuin pakkomielteisyyden takia.

– Ylikuormittuminen ja pakkomielteisyys voivat kuitenkin olla samaa aikaa läsnä tai linkittyä toisiinsa.

Laukan mukaan pakkomielteisyys sisältää elementin, että ei pysty olla tekemättä, vaikka järki sanoisi muuta, eli ihminen toimii itseään vastaan.

– On eri asia, jos on kunnianhimoinen, tavoitteellinen harjoitusohjelma ja tehdään määrällisesti paljon.

"Yhteiskunnassa syötetään tietoa, millainen pitäisi olla"

Laukan kokemus urheilulääkärinä on, että fitnessbuumin aikaan tämäntyyppisiä tapauksia näkyy enemmän.

– Uutena ryhmänä ovat aikuiset, joilla on monta rautaa tulessa: he ovat työelämässä, heillä on usein perhettä ja sen lisäksi harjoittelu.

Uutena ryhmänä ovat aikuiset, joilla on monta rautaa tulessa.

Pippa Laukka

Heillä kokonaispaketin kasassa pitäminen saattaa olla haastavaa ja koviin harjoitustavoitteisiin pyrkiminen voi johtaa esimerkiksi palautumisongelmiin, rasitusvammoihin ja erilaisiin stressireaktioihin.

Myös psykologi Kaski huomauttaa, ettei itsensä kuunteleminen ole näinä päivinä välttämättä helppoa.

– Ympäristöstä tulee 24/7 viestiä, että ihmiset ovat aktiivisia ja tekevät ekstremeasioita, niin mikset myös sinä. Yhteiskunnassa, jossa syötetään koko ajan tietoa, millainen pitäisi olla, pitää olla aika tarkkana oman itsensä kanssa, että mikä riittää minulle ja mikä tuottaa minulle hyvää.

Avun hakeminen ei ole heikkouden merkki

Kasken mukaan ylitreenaaminen on yhtäältä helppo, toisaalta vaikea havaita.

– Me ihmiset yritämme aika pitkälle pitää tasapainoa yllä huolimatta siitä, kuinka vääristynyttä se olisi muiden mielestä.

Se ei ole heikkouden merkki vaan vahvuutta, että tietää omat rajansa ja että ei pärjää tässä yksin.

Satu Kaski

Hän kuitenkin uskoo, että jos uskaltaa pysähtyä kuuntelemaan itseään, vastaus löytyy, sillä mieli ja keho antavat jatkuvasti viestejä.

Aivan ensimmäiseksi tilannetta voi lähteä ratkomaan niin, että kuulostelee itseään muutaman hengenvedon verran.

– Jos on eilen tehnyt kovan treenin, voi miettiä, että mitä jos lähtisi tänään esimerkiksi rauhalliselle kävelylenkille. Voi kuulostella, mitä ajatuksia se saa itsessä aikaiseksi.

Kaski kehottaa keskustelemaan tarvittaessa esimerkiksi kuntosalin henkilökunnan tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

– Se ei ole heikkouden merkki vaan vahvuutta, että tietää omat rajansa ja että ei pärjää tässä yksin.

Laukka huomauttaa, että liikunnan perustehtävä on tuottaa hyvää oloa henkisesti ja fyysisesti eikä liikkumalla pitäisi toimia omaa kehoaan vastaan niin, että elimistö ei pysty sopeutumaan harjoitteluun.

– Jos huomaa, että treenaminen on mennyt överiksi eli esimerkiksi ei nuku, ruoka ei maistu ja sydän hakkaa, on ensimmäinen asia tunnistaa se ja toinen hakea siihen apua.