1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Työmarkkinajohtajat: Yhteiskuntasopimuksen jatko Saloniuksen ja Sipilän käsissä

Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta keskeytettiin tänään torstaina puolen päivän jälkeen.

Kotimaan uutiset
Juhani Salonius ja Juha Sipilä tiedotustilaisuudessa Kesärannasa 3. elokuuta.
Yhteiskuntasopimuksen selvitysmies Juhani Salonius ja Juha Sipilä tiedotustilaisuudessa Kesärannasa 3. elokuuta.Markku Ulander / Lehtikuva

Yhteiskuntasopimuksen kohtalo on nyt selvitysmies Juhani Saloniuksen ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) käsissä, sanovat työmarkkinajohtajat.

Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta keskeytettiin tänään torstaina puolen päivän jälkeen. Seuraavaksi Salonius antaa raportin tilanteesta pääministeri Juha Sipilälle (kesk.).

– Tilanne on se, että selvitysmies Salonius antaa raportin pääministerille ja sitten jää nähtäväksi, miten siitä mennään eteenpäin, Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan Jyri Häkämies sanoi toimittajille hetki neuvotteluiden keskeyttämisen jälkeen.

Häkämiehen mukaan tilanne on erittäin haastava. Kysymys kustannustason alentamisesta viidellä prosentilla on hänen mukaansa edelleen haastavin kysymys.

Myös Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mukaan neuvotteluita hiertää edelleen kysymys siitä, millä lailla sopimuksen tavoitetta mitataan.

– Sen ympärillä tässä keskustelu käy, Fjäder sanoi.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ei halunnut avata neuvotteluiden sisältöä.

– Tässä on nyt taas kuunneltu eri näkemyksiä ja yritetään hakea siihen ratkaisua, Lyly tyytyi kommentoimaan.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kertoi, että Salonius teki aamupäivän keskustelujen pohjalta sen ratkaisun, että käy antamassa oman raporttinsa pääministerille ja arvioi sitten, milloin neuvotteluita jatketaan.

Eilen keskiviikkona Sipilä arvioi, että sopimukseen tuskin päästään perjantaina. Hallitus on antanut osapuolille perjantaihin asti aikaa kertoa, lähtevätkö ne neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta.

Lue seuraavaksi