1. yle.fi
  2. Uutiset

Elon sijoituksille 4,9 prosentin tuotto – fuusio teettää yhä töitä

Yhtiö maksoi alkuvuoden aikana eläkkeitä yhteensä noin 1,4 miljardilla eurolla.

talous

Työeläkevakuutusyhtiö Elon alkuvuosi oli onnistunut. Elon sijoitustoiminnan tuotto vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 4,9 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi kesäkuun loppuun mennessä 20,7 miljardiin euroon.

Eniten Elon pääomaa lisäsivät osakesijoitukset, jotka tuottivat 13,4 prosenttia. Pääomasijoitusten tuotto oli 14,6 prosenttia. Muista sijoituksista hedge fund -sijoitukset tuottivat 1,7 prosenttia ja kiinteistösijoitusten tuotto oli 4,4 prosenttia.

Elo syntyi viime vuoden alussa Eläke-Fennian ja LähiTapiolan fuusioiduttua. Yhtiön toimitusjohtajana kesäkuussa aloittaneen Satu Huberin mukaan kahden vakuuttajan yhteensovittaminen on edennyt suunnitellusti.

– Toimintamme tehokkuus oli erinomainen etenkin huomioiden yhä käynnissä oleva yhtiön rakennustyö. Alkuvuoden aikana suurin osa fuusion edellyttämistä järjestelmähankkeista on saatu valmiiksi, ja pystymme nyt panostamaan entistä enemmän palvelujemme kehittämiseen, Huber toteaa.

Elo on Suomen kolmanneksi suurin työeläkevakuutusyhtiö. Yhteensä Elossa oli vakuutettuna 470 300 yrittäjää ja työntekijää. Elo maksoi alkuvuoden aikana eläkkeitä yhteensä noin 1,4 miljardilla eurolla kaikkiaan noin 220 000 eläkkeensaajalle.

Lue seuraavaksi