Henkilökuva: Harro Koskisen sika oli pop, kunnes saarnaaja suuttui

Taiteilija Harro Koskinen sai tuomion jumalanpilkasta Sikamessias-teoksestaan 1970-luvulla, juuri ennen lain liberalisoitumista. Se oli poliittinen tuomio ja pilasi elämäni, sanoo Koskinen 70-vuotispäiviensä aattona. Nyt taiteen suvaitsemisessa vallitsee taiteilijan mielestä jälleen poliittinen taantumus.

henkilökuvat

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kuka?

  • Taiteilija Harro Koskinen tunnetaan etupäässä sikateoksistaan. Pop-taiteen ikoneiksi muodostuneita teoksia on monen taidemuseon kokoelmissa.
  • Sai Sikamessias-teoksestaan jumalan­pilkkatuomion 1974
  • Käyttänyt monia tekniikoita; perinteisiä maalauksia, sarjakuvia, installaatioita, veistoksia
  • Harrastaa vanhoja puuveneitä, suunnitellut saaristolaisveneiden tyylisiä veneitä
  • Kuuluu suuriin ikäluokkiin, syntynyt 24.8.1945

Vanhan merimaskulaisen koulun pihamaalla vallitsee leppoisan kesäinen rauha. 70-vuotias Harro Koskinen istuu vanhan omenapuun kaareutuvien oksien alla kirja ja kahvikuppi seuranaan. Harvinainen hetki toimen mieheltä.

– Täällä kun kököttää koko pitkän talven, kyllä mielellään kesällä vähän liikkuisi ja puuhaisi kaikenlaista.

Projekteja riittää. Koskinen asuu nyt yksin isoa taloaan, kolmen avioliiton ja viiden pesästä lentäneen pojan jälkeen. Välillä hän kaipaisi apua, vaikka viihtyykin yksin. Nyt mies siirtelee itse raskaat venemoottorit ja mastot yksin paikoiltaan ja takaisin kottikärryjen ja kelkkojen avulla. Rakkain talonpoikaispurjevene odottaa rannassa, jonne kotitalolta on kävelymatka.

Taiteilija Koskisen särmät ja yhteiskunta ovat lyöneet vastakkain monta kertaa. Porvarillista elämäntapaa arvostelleet sikateokset johtivat oikeuden tuomioon 1970-luvulla.

Nyt Suomessa puhaltavat Koskisen mukaan taas suvaitsemattomuuden tuulet. Perussuomalaisten kulttuurikannanotot vaativat kansallista taidetta. Taidetta ollaan taas määrittelemässä oikeaksi ja vääräksi.

Harro Koskinen näkee yhtäläisyyksiä 1970-luvun alun ja nykypäivän välillä. Hän arvelee, että yhteiskunnassa nyt vallitseva taantumus voi tuoda muassaan vaikka mitä sensuuritoimenpiteitä.

– Persuthan ovat jo vaatineet, että taiteen on oltava kansallista – mitä tuo sitten onkaan. Ehkäpä kuvia satoisista perunamaista?

Taiteen poliittinen määrittely vaikutti aikanaan myös Koskisen omaan tuotantoon, joka muuttui oikeustuomion myötä.

Persuthan ovat jo vaatineet, että taiteen on oltava kansallista. Kuvia satoisista perunamaista?

Taiteilijaksi jo nuorena

Harro Koskinen syntyi heti sotien jälkeen suurten ikäluokkien joukossa Turun Stålarminkadulle, keskikaupungin ulkopuolelle. Hänen syntymäpäivänään 24. elokuuta 1945 on syntynyt kaikkein eniten suomalaisia.

Turun laitakaupungin maisema oli vielä perinteisen maalaismainen – ehkä arvotkin. Taiteilijan ammatti oli siinä ympäristössä tuntematon.

– Ei ainakaan semmoisena, että siitä toimeentulonsa ansaitsisi. Ja siinähän ympäristö oli oikeessa: huonosti se onnistuukin.

Taide kiinnosti kuitenkin jo nuorena. Koskinen teki kouluaikana metalligrafiikkaa työväenopistossa ja opetteli litografiaa Taidegraafikkojen työhuoneella. Turun normaalilyseon viimeisellä luokalla Koskinen osallistui kolmella maalauksellaan taideyhdistyksen näyttelyyn Turun Taidemuseossa.

– Taiteilijan työ oli alkanut jo silloin kiinnostaa niin paljon, etten oikein muuta ammattia enää osannut ajatella.

Arkkitehdiksi ei kehnolla matikkapäällä ollut asiaa, ja tie vei maineikkaaseen Turun piirustuskouluun. Se jäi kesken, kun opiskelija Koskinen riitaantui opettajan kanssa, otti ja lähti.

Iloinen 60-luku ja ikävä 70-luku

Yhteiskunta muuttui kovaa vauhtia maalais-Suomesta kaupunkilaiseksi. Yhdessä M.A. Nummisen, Markku Inton ja Jarkko Laineen kanssa Koskinen teki nopeasti valmisteltuja performansseja, jotka härnäsivät systeemiä. Hän alkoi pian tehdä myös suomalaista underground-sarjakuvaa Aamurusko-lehteen yhdessä Laineen kanssa.

Koskinen oli Suomen Talvisota 1939–40 -ryhmän esitysten ratkaisevan loppusilauksen tekijä: keikan päätteeksi hän perkasi lahnan – kaikessa rauhassaan – ja heitti perkeet yleisön päälle, muistelevat M.A. Numminen ja Markku Into.

Koskisen teoksiin ilmestyivät pian porvarillista elämäntapaa kritisoivat sikahahmot, joista taiteilija tunnetaan edelleen. Massiivinen sikaperhe rötköttämässä nojatuoleissa telkkaria katsellen kommentoi suomalaisen elämänmenon omahyväisyyttä. Useimmat näistä teoksista ovat päätyneet museoihin suomalaisen pop-taiteen klassikkoina.

Konflikti yhteiskunnan kanssa kärjistyi vuoden 1969 Nuorten näyttelyssä Helsingissä. Siellä olivat esillä ristillä roikkuva sika sekä sikavaakuna. Maallikkosaarnaaja Kyösti Laari teki rikosilmoituksen jumalanpilkasta.

Maallikkosaarnaaja Kyösti Laari teki rikosilmoituksen jumalanpilkasta.

Noita vaiheita kerratessa Koskisen olemus muuttuu. Mies alkaa liikehtiä levottomana tuolissaan. Piina jatkuu edelleen, vaikka nyt hän sanoo ymmärtävänsä elämänpiiriltään rajoittunutta Kyösti Laaria. Maallikkosaarnaaja uskoi, että Helsingille voisi käydä samoin kuin Martinique-saarelle. Sen tulivuori purkautui ja kylvi tuhoa, kun asukkaat olivat kanniskelleet ympäriinsä ristiinnaulittua sikaa.

– Hänellä oli aito huoli siitä, että Jumala rankaisee.

Helsingin kaupunginviskaali ehkä pelkäsi samaa ja päätti nostaa syytteen Laarin rikosilmoituksen perusteella. Oikeusprosessin lopputuloksena vuonna 1974 oli tuomio jumalanpilkasta ja valtakunnan vaakunan häpäisemisestä. Samalla loppuivat apurahat.

– Siitä on ollut minulle vuosikymmeniä kestävä harmi, joka tavallaan on pilannut elämäni.

Koskinen myöntää ilahtuneensa havaittuaan Laarin kuolinilmoituksen, vaikka ajatus on häijy. Sakkotuomion aikaan oltiin uudistamassa jumalanpilkkaa säätelevää lakia. Vanhoillisten piirien mielestä laista ei pitänyt tehdä liian vapaamielistä, etteivät “radikaalit pääse ihan villiintymään” Suomessa.

Suomalainen underground

  • 1960-luvulla syntyi ulkomaisten esikuvien mukaan suomalainen underground
  • Epäpoliittinen systeemiä härnäävä liike
  • Turkulaisessa liikkeessä Harro Koskisen ohella mukana M.A. Numminen, Markku Into, Jarkko Laine ja Rauli Badding Sormejoki
  • Suomen Talvisota 1939-40 -ryhmä julkaisi Aamurusko-lehteä, teki performansseja ja äänilevyn

Maksimituomio jumalanpilkasta oli tuolloin kaksi vuotta vankeutta. Jumalanpilkka-käsite poistui rikoslaista pian tuomion jälkeen, vuonna 1977.

Suomalainen elämänmuoto -sarja vuosina 1970–72 kritisoi avoimen poliittisesti yhteiskuntaa. Suomen lipun kärjekäs käsittely herätti pahennusta. Rikosilmoitus kuitenkin raukesi.

Taideasiantuntija Markku Valkosen mukaan tuomio lamaannutti Koskisen vuosiksi. Hänen mielestään korkeimpaan oikeuteen asti jatkunut Sikamessias-oikeudenkäynti traumatisoi taiteilijan. Sen jälkeen Koskisen tuotantoa ei juuri näkynyt julkisuudessa, ja kun hän viimein esitteli teoksiaan, ne olivat pieniä raikkaita maisemamaalauksia.

Koskinen itse ei allekirjoita lamaannusta. Hän sanoo jatkaneensa sikateosten tekoa, mutta koska apurahat jäivät oikeudenkäynnin takia saamatta, ei isompiin näyttelyihin ollut varaa.

Eri teemoja muotokuvista maisemiin ja esineinstallaatioihin syntyi jatkuvasti.

Maisemia Koskinen maalasi pitkälle 1990-luvulle asti, mutta mukaan tulivat myös digitaaliset työt, kun hän hankki ensimmäisen oman tietokoneensa 1980-luvun puolivälissä.

Levoton luonne

Digitaaliset teokset ovat yksi hyppäys uuteen, jollaisia Koskinen on harrastanut läpi uransa.

Harro Koskinen

Levoton luonne on ajanut kokeiluihin ja ensimmäisen koneensa hän hankki ollessaan Turun Sanomien kriitikkona 1986. Hänen piti lähettää Ahvenanmaan Brändön kesäpaikastaan arvosteluja lehteen, mutta ennen hommien aloittamista tulikin jo potkut.

Kokeilunhaluisen taiteilijan teoksia on vaikea lokeroida. Koskinen vieroksuu joidenkin taiteilijoiden tapaa tehdä samaa aihetta läpi elämänsä.

– Tottakai ne kehittyy siinä aivan virtuoosiksi. Virtuoosisuudessa on vaara, et siitä tulee tylsää.

Koskinen kuitenkin innostui pidemmäksi aikaa digitaalisesta taiteesta. Hän on myös valokuvannut ahkerasti jo 70-luvun alusta saakka. Kuvia on kertynyt tietokoneelle yli 70 000 kappaletta. Niitä hyödyntävistä digitaalisista teoksista suurin osa on vielä julkaisematta.

Tänä kesänä Kustavissa oli pitkästä aikaa esillä seitsemän teoksen sarja. Vuonna 2007 isossa retrospektiivisessä näyttelyssä oli esillä muutamia isoja digitaalisia teoksia. Sama näyttely nähtiin myös Tallinnan Kumu-museossa 2009.

Digitaidekauden jälkeen, 50-vuotiaana, Koskinen ajatteli jo käsitelleensä kaikki hänelle tärkeät teemat. Sen jälkeen luomisvimma on ollut hillitympää.

Aikanaan valtion kanssa hankauksiin joutunut taiteilija on vuodesta 2005 ollut valtion taiteilijaeläkkeellä. Uusia näyttelyitä Koskinen ei juuri halaja.

– En halua vähiä eläkerahojani sijoittaa mihinkään galleristien elättämiseen, Koskinen sanoo, mutta jatkaa samaan hengenvetoon, että välillä voisi tehdä jotain uutta.

En halua vähiä eläkerahojani sijoittaa mihinkään galleristien elättämiseen.

Veneillä läpi elämän

Koskisen kodin, vaalean puukoulun ja punamultaisten piharakennusten, tuntumassa kolme puuvenettä odottaa kunnostusta pressujen alla.

Saariston vanhat talonpoikaispurjeveneet sykähdyttivät jo 1970-luvulla, mutta vasta paljon myöhemmin rakkaus roihahti ja mies ryhtyi purjepaatteja hankkimaan.

– Päätin, että tuollainen pitää joskus saada, ettei tarvitse rasvaisten koneenosien kanssa pelata, mietti Koskinen aikanaan Kökarin laiturilla moottorivenettä korjatessaan.

Talonpoikaisvene-harrastus on vienyt retkille ja kilpapurjehduksiin. Koskisen miehistössä olleet ystävät muistavat miehen tiukkana kipparina. Purjeet piukeina kryssailtiin kiviä viistellen.

Puuveneiden korjailu vei piirustusten tekoon. Nyt veneitä on syntynyt Koskisen kynästä jo yli 25: soutusumppuja, verkkoveneitä ja isoveneitä.

Veneisiin liittyy myös Koskisen viime vuosien työrupeama, purjeiden teko, joka on tuonut lisäansiota.

Harro Koskinen

Kätevänä käsistään Harro Koskinen tarttuu kohta taas kunnostusta odottaviin veneisiin, mutta lakkaushommat hän laistaa. Hiomiset tuli tehtynä jo pikkupoikana.

– Se on jäänyt samanlaiseksi asiaksi kuin makaronivelli, jota väkisi pistettiin syömään kansakoulussa.

Pääskyset lentelevät pihamaan poikki ulkorakennuksen katonrajaan. Kävelemme katsomaan modernkosterin pitkää, lakattua mastoa.

– Taidan vetää siihen maalin hiomisen jälkeen.

70-vuotisjuhlien järjestämistä mies harkitsi pitkään. Aurajoessa kelluva hotelli, vanha matkustajalaiva Bore valikoitui lopulta juhlapaikaksi. Sen jälkeen hän saattaa purjehtia taas Saaristomerelle, jossa hän ottaa veneellään ihan oman suunnan. Kuten tähänkin asti.