Pakolaiset yrittivät väkisin Makedoniaan – poliisi käytti kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja

Viisi pakolaista on loukkaantunut lievästi.

Ulkomaat
Aseistettu sotilas ja kymmeniä siirtolaisia.
Siirtolaisia odottamassa Kreikan ja Makedonian välisellä rajalla 20. elokuuta. Paikalla vartioi Makedonian poliisin erikoisjoukkojen jäsen.Georgi Licovski / EPA

Kreikan ja Makedonian väliselle rajalle jumiin jääneet pakolaiset ovat yrittäneet tunkeutua Makedoniaan väkisin. Makedonia julisti torstaina poikkeustilan rajoilleen alueensa kautta Eurooppaan pyrkivien suurien pakolaismäärien vuoksi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Makedonian poliisi on käyttänyt kyynelkaasua pitääkseen pakolaiset piikkilanka-aidan takana Kreikan puolella. Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi on ampunut tainnutuskranaatteja. Viisi pakolaista on loukkaantunut lievästi.

Noin 3 000 pakolaista vietti yönsä ei-kenenkään-maalla maiden välisellä rajalla. He nukkuivat taivasalla. He ovat tehneet useita yrityksiä murtautuakseen Makedoniaan.

Poliisi on levittänyt piikkilankaa rautatien radoille, joita pitkin pakolaiset yrittävät kävellä Makedoniaan. Rajalla on vastassa lisäksi panssaroituja poliisiajoneuvoja.

Makedonia ei kuulu Schengen-maihin, mutta pakolaiset pyrkivät sitä kautta Unkariin, joka kuuluu Schengeniin. Schengen-maiden välillä ei ole matkustusrajoituksia eikä rajatarkastuksia.

Kreikkaan on saapunut tänä vuonna ennennäkemätön määrä, yli 160 000, pakolaisia ja siirtolaisia Välimeren yli. Valtaenemmistö on kotoisin sisällissodan runtelemasta Syyriasta sekä Afganistanista.

Lähteet: Reuters, AP