Pikkukunta purkaa naimattomien miesten öisen ulkonaliikkumiskiellon

Kortinpeluu, tyttöjen hätyyttely ja yökalastus veivät 1800-luvun lopulla utajärvisten nuorten miesten aikaa niin, että yöjuoksut kiellettiin sakon uhalla. Nyt vanha päätös purettiin, kun kunnanhallituksen puheenjohtajakin oli kiellon piirissä.

ilmiöt
Kaksi nuorta rannalla.
Yle

Pieni pohjoispohjalainen Utajärven kunta purki 150-vuotisjuhliensa yhteydessä järjestetyssä juhlavaltuustossa vuonna 1894 tehdyn päätöksen, jossa kiellettiin nuorten, naimattomien miesten yöjuoksut kello 22-04 välisenä aikana.

Utajärven kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi kertoo, että pitkään kuntalegendaksi luultu päätös oli tehty, kun nuorten miesten kortinpeluu, yökalastus ja tyttöjen perässä juokseminen haittasivat jo työntekoa. Uni maittoi aamulla liian hyvin.

Kiellon rikkojalle määrättiin rangaistukseksi 30 markan sakko. Se oli silloin suuri raha, Juujärvi arvioi.

– Olemme katsoneet vanhoja kestikievaritaksoja ja silloin esimerkiksi ateria maksoi markan ja 50 penniä ja yösija yhden markan.

Kiellon valvonta retuperällä

Poliisiakaan tämä asia ei ole kiinnostanut.

Kyösti Juujärvi

Vaikka yöjuoksukielto on ollut voimassa tähän päivään asti, on sen valvonta jäänyt vähäiseksi.

– Meillä ei ollut virkamiesvoimaa niin paljon, että olisimme pystyneet asiaa valvomaan. Poliisiakaan tämä asia ei ole kiinnostanut. Päätöksestä huolimatta naimattomat miehet ovat saaneet yöjuoksua harjoittaa, mutta he ovat kuitenkin rikkoneet kunnan päätöstä vastaan, Kyösti Juujärvi sanoo.

”En ole uskaltanut huomauttaa asiasta esimiehelleni”

Yöjuoksukielto on tuonut mielenkiintoisen sävyn myös Utajärven päätöksentekijöiden välille. Kunnanhallituksen puheenjohtajakin on ollut kiellon piirissä, Kyösti Juujärvi pohtii.

– Tämä koskee paitsi nuoria myös kaikkia naimattomia miehiä. Voisin huomauttaa, että meillä kunnanhallituksen puheenjohtaja ei elä avioliitossa. En ole uskaltanut häntä huomauttaa tästä asiasta, koska hän on minun esimieheni, Juujärvi sanailee.

Juujärvi kuitenkin naurahtaa epäilylle, että asia olisi aiheuttanut jännitteitä kunnanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan välille.

– Päätös on nyt aika purkaa ja saada sukupuolten väliset suhteet niin sanotusti normaalitasolle. Toivon, että tämä lisää kuntalaisten onnellisuutta, Juujärvi virnistää.