1. yle.fi
  2. Uutiset

Viivästyneen metroaseman hintalappuun roima korotus

Hakaniemen metroaseman peruskorjauksen alkamista on saatu odotella Helsingissä jo muutaman vuoden. Odottelu on kannattanut, koska nyt on paljastunut, että urakan alkuperäinen kustannusarvio ei olisi pitänyt kutiaan. Lopullinen hintalappu kasvaa miljoonilla erityisesti vanhan aseman kosteusvaurioiden takia.

Kotimaan uutiset
Havainnekuva Hakaniemen torin uudesta sisäänkäynnistä.
Havainnekuva Hakaniemen torin uudesta sisäänkäynnistä.PES-Arkkitehdit Oy

Hakaniemen metroaseman remontin hintalappu kasvaa miljoonilla.

Metroasema on odottanut peruskorjauksen alkamista jo kaksi vuotta, ja nyt on käynyt ilmi, että peruskorjausta ei voida toteuttaa alkuperäisellä budjetilla eli yli 15 miljoonalla eurolla.

Kustannuksia ovat paisuttaneet erityisesti lippuhallin alapohjasta löytyneet kosteusvauriot sekä haitalliset aineet. Myös suunnittelu, sähkötyöt ja erikoisvalmisteinen hissi vaativat enemmän rahaa.

– Tämä huomattiin jo tarjouspyyntövaiheessa, kun tarjoukset ylittivät kustannusarvion. Teimme tarkennuksia ja pyrimme löytämään säästökeinoja, mutta emme onnistuneet niissä, kertoo HKL-infrapalveluiden yksikön johtaja, Juha Saarikoski.

Uusi hintalappu 18 miljoonaa

Säästöjä yritettiin hakea pienentämällä hankkeen kokoluokkaa, mutta 70-luvulla rakennettu metroasema asettaa raamit, joiden sisällä pitää toimia. Metroaseman uusi hintalappu asettuu reiluun 18 miljoonaan euroon.

– Suurin syy niissä oli että tarkentavissa suunnitelmissa löytyi riskitekijöitä rakenteissa, joiden korjaaminen aiheuttaa kustannuslisiä. Hyvä asia on, että tuli tässä vaiheessa ilmi eikä silloin kun työt olisivat jo käynnissä, Saarikoski jatkaa.

Hyvä asia on, että tuli tässä vaiheessa ilmi eikä silloin kun työt olisivat jo käynnissä.

Juha Saarikoski

Työkoneiden pitäisi käynnistyä ensi vuoden alkupuolella. Hakaniemen metroasema palvelee matkustajia peruskorjauksesta huolimatta. Pohjoisesta asemalle saavuttaessa sisäänkäynnit pysyvät avoinna koko remontin ajan.

– Pyrkimyksenä on säilyttää myös esteetön yhteys lippuhallin eteläpäässä eli torin puolelta. Eteläpuolen sisäänkäynneistä joku pidetään koko ajan auki. Ilman muuta sinne tulee kulkuyhteyksiä työmaan kautta, mutta niin että yhteydet metroon olisivat mahdollisimman sujuvat.

Kaupunginhallitus käsittelee peruskorjaukseen vaadittavaa rahantarvetta maanantaina.

Lue seuraavaksi