Kongolainen sotapäällikkö anoo ennenaikaista vapautusta – haluaa opiskella etnisen väkivallan syitä

Thomas Lubanga haluaa palata Kongoon ja aloittaa tohtorinopinnot. Lubanga tuomittiin 14 vuoden vankeuteen vuonna 2012 lapsisotilaiden käyttämisestä ja hankkimisesta.

Ulkomaat
Thomas Lubanga (kesk.) Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa 14. maaliskuuta 2012.
Thomas Lubanga (kesk.) Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa 14. maaliskuuta 2012.Evert-Jan Daniels / EPA

Kongolainen sotapäällikkö Thomas Lubanga haluaa päästä vapaaksi vankilasta palataakseen kotimaahansa opiskelemaan. Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on tuominnut Lubangan 14 vuoden vankeuteen lapsisotilaiden käyttämisestä ja hankkimisesta.

Lubanga kertoi perjantaina oikeudelle, että hän haluaa opiskella etnisen väkivallan syitä yliopistolla. Hän haluaisi palata Kongoon ja aloittaa tohtorinopinnot Kisanganin kaupungissa.

– Toivon voivani tunnistaa uuden sosiologian muodon, joka voisi auttaa heimoja asumaan yhdessä rauhassa, Lubanga sanoi.

Lubanga on ensimmäinen sotarikollinen, jonka ICC on tuominnut. Hänet tuomittiin vuonna 2012 sotarikoksista, joihin hän syyllistyi Kongon demokraattisen tasavallan sisällissodassa 2002–2003. Oikeuden mukaan Lubanga värväsi nuorimmillaan 11-vuotiaita lapsia joukkoihinsa ja pakotti heidät sotimaan.

Miljoonia ihmishenkiä vaatinut Kongon konflikti alkoi vuonna 1998 ja kesti viisi vuotta.

Syyttäjät vaativat alun perin Lubangalle 30 vuoden tuomiota. Lubangan asianajajat perustelivat ennenaikaista vapautusta sillä, että entinen sotapäällikkö on ollut pidätettynä sitten vuoden 2006. Kaiken kaikkiaan hän on ollut vankeudessa yli 12 vuotta, eli yli kaksi kolmasosaa tuomiostaan.

Lähteet: AP