Saamelaiskäräjiä syytetään mielivallasta – Puheenjohtaja kiistää syytökset

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio kiistää syytökset Saamelaiskäräjien hallituksen mielivaltaisuudesta. Hän kertoo, että vastaukset saamelaisiksi hakeneille ovat perusteltuja ja perustuvat muun muassa lakiin ja useisiin oikeuslähteisiin.

Sápmi
Tiina Sanila-Aikio
Vesa Toppari / Yle Sápmi

Saamelaiskäräjiä syytetään jälleen mielivallasta.

Syynä on se, että saamelaiseksi hakijat ovat nyt alkaneet saada postissa Saamelaiskäräjien hallituksen vastauksia oikaisupyyntöihin.

Kysymys on Saamelaiskäräjien äänestysluetteloon hakemisesta.

Esimerkiksi itse hylkäävän vastauksen saanut Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset -yhdistyksen varapuheenjohtaja Tuomas Keskitalo (siirryt toiseen palveluun) sekä kansanedustaja Mikko Kärnä (siirryt toiseen palveluun) (kesk) syyttävät Saamelaiskäräjien hallitusta mielivaltaisuudesta oikaisupyyntöihin vastaamisessa.

Puheenjohtaja kiistää syytökset

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio kiistää syytökset. Hän sanoi Yle Sápmille ja Lapin Kansalle, että vastaukset oikaisupyyntöihin ovat perusteltuja eivätkä mielivaltaisia. Pöytäkirja on yli 700 sivua pitkä.

Vastaukset oikaisupyyntöihin perustuvat muun muassa saamelaiskäräjälakiin.

– Hylätyt hakijat eivät täyttäneet saamelaiskäräjälain ja kansainvälisen oikeuden asettamia kriteerejä, Sanila-Aikio kertoo.

Saamelaiskäräjälain tulkinnassa Saamelaiskäräjien hallitus on käyttänyt useita oikeuslähteitä.

– Saamelaiskäräjälain tulkintaa ohjaavat useat eri oikeuslähteet, kuten kansainvälisten ihmisoikeuselinten suositukset ja Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut siltä osin, kun niissä otetaan kantaa lainkohtien tulkintaan, Sanila-Aikio sanoo.

Päätökset postitettu

Tiina Sanila-Aikio kertoo, että hallituksen päätökset oikaisuvaatimuksiin eli hakemuksiin saamelaiseksi on postitettu saantitodistuksia vastaan.

Hallituksella ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tietoa siitä, ovatko kaikki saaneet tiedon päätöksestään. Sen takia Sanila-Aikio ei kommentoi oikaisuvaatimuksia tarkemmin.

Hallitus vastaanotti 201 ihmisen oikaisuvaatimukset vaalilautakunnan päätöksiin.

Hallituksen päätöksiin tyytämättömät henkilöt voivat seuraavaksi valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.