Sinikallakin on tänään synttärit: Niukkuutta ja pulaa lapsena, maalta kaupunkiin nuorena, työelämässä käsikäyttöisistä laskimista tietokoneisiin

Joensuulainen Sinikka Kervinen kuuluu todellakin suureen ikäluokkaan. 24. elokuuta 1945 syntyi Suomeen enemmän lapsia kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin. Yhtenä päivänä putkahti sodasta toipuvaan maahan 495 vauvaa. Heistä 372 viettää tänään 70-vuotispäiviään. Sinikka on yksi heistä.

Kotimaa
Sinikka Kervinen
Heikki Haapalainen / Yle

24. elokuuta 1945 syntyi Suomeen enemmän lapsia kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin. Yhtenä päivänä putkahti sodasta toipuvaan maahan 495 vauvaa. Heistä 372 viettää tänään 70-vuotispäiviään

Sinikka vauvana
Sinikka Kervinen

Joensuulainen Sinikka Kervinen muistaa varhaisista lapsuusvuosistaan sen, että elämä maalla Liperissä oli aika niukkaa.

– Peruselintarvikkeet nyt oli turvattu, mutta kaikesta muusta oli pulaa.

– Liperin Leppälahdessa maalaistalossa meitä lapsia oli paljon, oli isovanhemmat ja olipa isomummokin. Meitä lapsia on elossa kuusi. Seitsemän oli alunperin, mutta yksi menehtyi pienenä. Porukkaa siis oli koko ajan ympärillä, se oli kaikkiaan turvattu, mukava lapsuus.

– Eläimiä oli paljon, kanasta hevoseen joka sorttia.

1955 koulua Liperissä

Vuoteen 1955 kovinkaan paljoa ei Sinikan elämässä ollut muuttunut. Kotona ei ollut vielä sähköjä, ei myöskään puhelinta.

luokkakuva sinikka
Sinikka Kervinen

– Koulua käytiin kävellen tai hiihtäen metsien halki. Nelisen kilometriä joka päivä. Liperissä käytiin hyvin harvoin.

– Vanhin sisko oli ammattikoulussa, hänen majapaikkansa naapurissa oli Kanasen sähköliike ja sieltä saatiin meille kaupattua akkukäyttöinen televisio.

– Lähinaapurustossa ei ollut sähköjä joten se meidän televisiomme oli varmaan sillä kulmalla ensimmäinen. Uutisia ja suomalaisia elokuvia siitä katsottiin. Sellainen muistikuva minulla on, että elokuvaa katsomassa oli tuvassa niin paljon väkeä, että se muistutti elokuvateatteria.

Sähköt tulivat sitten Leppälahteen vuonna 1964. Samana vuonna Sinikan isän toinen jalka jouduttiin amputoimaan reidestä, veritulppa iski raajaan niin voimallisesti, että sen ajan lääketieteellä ei ollut muuta keinoa kuin amputointi.

– Maatalon arki muuttui tietysti vaikeammaksi, ainakin alussa. Isän piti kulkea kainalosauvojen kanssa. Aika pian hän kuitenkin hankki proteesin ja teki sitten aivan uskomattomia määriä töitä.

1965 Pankakoskelle talouskurssille

– 1965 minäkin tajusin vihdoin viimein lähteä maalta. Läksin sitten Pankakoskelle talouskurssille, se kesti kokonaisen lukuvuoden.

– Sinne lähdettiin ihan umpimähkään linjurilla ja junalla, asunnostakaan ei ollut mitään tietoa. Siellä oli toinenkin tyttö jolla ei ollut asuntoa. Paikalliseen osuuskauppaan menimme kyselemään ja sitä kautta sitten omakotitalon yläkertaan päädyttiin asumaan.

Pankakoskella vietetyn vuoden jälkeen Sinikka palasi kotiin, sen jälkeen ensin kotiapulaiseksi ja myöhemmin baariapulaiseksi Joensuuhun.

– Sitten minulle sattui sellainen vuokraemäntä, joka patisteli opiskelemaan. Sitä tietä läksin sitten kauppakouluun ja -opistoon.

Heti merkonomiksi valmistumisen jälkeen Sinikka meni Joensuun kaupungin sähkölaitokselle töihin.

– Siellä meni kuusi ja puoli vuotta. Sieltä siirryin koulutuskuntayhtymälle, jossa olin eläkkeelle asti.

1975 lapsiperheen arkea

– Naimisiin menin vuonna 1969, ensimmäinen lapsi syntyi 1972 ja toinen 1976. Sittenhän se alkoi olla sitä lapsiperheen arkea. 1973 haettiin pankista lainaa ja hankimme rivitaloasunnon. Siihen aikaan asuntolainan saaminen oli vielä suhteellisen helppoa.

– Sitten kun haimme lainaa omakotitaloa varten, hakemus tyssäsi kaksi kertaa. Lainaa tuli vasta sitten kun mies meni pankkiin ja sanoi, että jos nyt ei lainaa tule, menee usko pankkiin.

Yhteiskunnan muutos tuohon mennessä oli merkittävä. Maaseudullakin oli sähköt, isä hanki konevoimaa hevosen tilalle.

1985 ruuhkavuosia

–1985 lapset kävivät koulua ja omakotitaloa asutettiin, mahdollisesti ne olivat sitten niitä ruuhkavuosia. 1995 oli puolestaan merkittävä vuosi sikäli, että nuorimman tyttären lakkiaiset ja äidin hautajaiset sattuivat viikon sisälle.

Kohti eläkettä

Vuosituhat vaihtui, ja 2005 Sinikka täytti 60.

– Työelämä muuttui tuossa vuosikymmenien aikana uskomattoman paljon. Sähkölaitoksella tehtiin töitä käsikäyttöisillä laskimilla. Koulutuskuntayhtymällä ollessa tulivat sitten ensimmäiset tekstinkäsittelylaitteet, tuntui ihan uskomattomalta, että tekstiä pysti korjaamaan niin helposti.

– Tietokoneistamisen olen nähnyt alusta asti. Olin jo osa-aikaeläkkeellä kun tuli vielä valtionhallinnon uudistus. Silloin rehtori kysyi, että aiotko olla vielä mukana koulutuksissa?

– Minä vastasin, että tietysti, jos tässä aiotaan tehdä töitä kunnolla.

Eläkkeelle Sinikka jäi vuonna 2008.