Auton hajoaminen uhkasi rampauttaa ruoka-avun – mutta sitten löytyi hyväntekijä

Kuopiolainen ruoka-apuyhdistys joutui hankaluuksiin, kun sen ainoa pakettiauto rikkoontui. Muutaman viikon hankaluuksien jälkeen opiskelijoiden asumista tukeva yhdistys riensi apuun.

Kotimaa
Yrjö Kokkonen kättelee Tapio Tolppasta.
Sakari Partanen / Yle

Joskus auttajatkin ovat avun tarpeessa. Näin kävi Kuopiossa, kun paikallisille vähävaraisille erittäin tärkeä ruoka-apuyhdistys menetti ainoan pakettiautonsa.

Muutaman viikon ajan yhdistys joutui miettimään, onko toiminta lopetettava tyystin, sillä uuteen autoon ei pienillä tuilla sinnittelevällä vapaaehtoisyhdistyksellä ollut yksinkertaisesti varaa.

Lopulta apu saapui punaisen Peugeot Partnerin muodossa. Savonia ammattikorkeakoulun tekniikan opiskelijoiden asumista tukeva yhdistys luovutti vanhan autonsa ruoka-avun järjestäjille maanantaina.

Kieltämättä tuli mieleen, että ruokajonossa on todennäköisesti myös opiskelijoita.

Yrjö Kokkonen

– Meillä sattui olemaan tilanne, että oli juuri hankittu hieman tuoreempi ja isompi pakettiauto ja olimme luopumassa entisestä, taustoittaa Tekman tuki ry:n toiminnanjohtaja Yrjö Kokkonen.

Hän sanoo kuulleensa ruoka-apuyhdistyksen ongelmasta radiosta. Silloin hänelle juolahti mieleen, että miksipä he eivät voisi lahjoittaa vanhaa pakettiautoaan.

– Kieltämättä tuli samalla mieleen, että ruokajonossa on todennäköisesti myös opiskelijoita.

Heittämällä katsastuksesta läpi

Lahjoituksena tullut auto ei ole mikään loistoauto, mutta 16-vuotias paku meni sentään katsastuksesta läpi moitteitta. Ruoka-avun järjestäjille auto tulee tositarpeeseen, sillä yhdistys kiertää joka päivä 70–90 kilometrin lenkin paikallisissa kaupoissa ja leipomoissa hakemassa hävikkitavaraa.

– Tämä starttaa huomisaamuna kello kuusi. Ehdottomasti ollaan kiitollisia tästä, kiittelee Kuopion ruoka-avun puheenjohtaja Tapio Tolppanen.

Kuopion ruoka-apu jakaa kolmena päivänä viikossa ruokaa vähävaraisille Kuopion keskustassa. Palvelu on ollut kysytty – esimerkiksi tänään maanantaina ruokajonossa oli 150 ihmistä. Yhdistys on myös ainoa, joka toimii ympäri vuoden.

Yhdistys on vapaaehtoistoimintaan pohjautuva yleishyödyllinen yhdistys, joka saa kaupungilta tukea toimintaansa. Tuki on kuitenkin sen verran pieni, että toisinaan vapaaehtoiset ovat tankanneet yhdistyksen käyttämän pakettiauton omasta pussistaan.