Sähkönsyöttökaapeli oli polttaa talon Harjavallassa

Omakotitaloon tuleva sähkönsyöttökaapeli syttyi keskellä yötä tuleen noin metri ennen rakennusta. Talossa asuva nainen heräsi räiskeeseen ja soitti palokunnan paikalle.

Kotimaa

Omakotitalon asukas koki kauhun hetkiä tiistain vastaisena yönä Harjavallassa, kun taloon kulkeva sähkönsyöttökaapeli syttyi tuleen keskellä yötä.

Paksu sähkökaapeli paloi noin metri ennen rakennusta. Onni onnettomuudessa oli, että talossa koiransa kanssa nukkunut nainen heräsi palon aiheuttamiin ääniin ja ehti soittaa palokunnan ajoissa paikalle. Päivystävä palomestari Timo Nurminen arvioi, että palo olisi levinnyt rakennuksessa nopeasti, jos se olisi ehtinyt edetä seinärakenteisiin ja ullakolle asti.

Päivystävä palomestari ei osannut kertoa syytä tulipalolle. Hän arvelee, että todennäköisesti palon syy oli alueella tehtävissä sähkötöissä. 50-luvulla rakennettuun kaksikerroksiseen taloon oli jo vedetty uusi maakaapeli, joka odotti valmiina kytkemistään maassa. Ilmateitse taloon tullut kaapeli oli talon omistajan mukaan väliaikainen.

Hälytys Pirkkalantielle annettiin yhdeltä yöllä.