Sanoma vähentää jopa 280 työntekijää

Mediakonserni Sanoma on julkistanut muutosohjelman. Se merkitsee irtisanomisia.

talous
Vanha Helsingin Sanomien kello löytyy nykyisin Sanomatalon sisältä.
Vanha Helsingin Sanomien kello löytyy nykyisin Sanomatalon sisältä.Jyrki Lyytikkä / Yle

Sanoma aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka voivat johtaa enimmillään 280 ihmisen irtisanomiseen. Yt-neuvottelut koskevat yhteensä noin 1 600:aa työntekijää Sanoma Media Finlandissa.

Sanoma kertoo vauhdittavansa nyt Sanoma Media Finlandin muutosta. Tavoitteena ovat 50 miljoonan euron säästöt.

Säästöjä haetaan jakelusta ja painotoiminnasta sekä sisällöntuotannon, markkinoinnin ja myynnin tehostamisesta.

Säästöt johtanevat väen vähentämiseen Sanoma Media Finlandissa ja Sanoman tukitoiminnoissa koko konserninlaajuisesti.

Sanoma antoi heinäkuun puolivälissä tulosvaroituksen. Mediakonsernin mukaan näkymät olivat synkenneet alavireisen markkinaympäristön ja siitä johtuvan mediatoimintojen heikon talouskehityksen takia.

Sanoma laski arviotaan liikevoittomarginaalista eli liikevoiton suhteesta liikevaihtoon.

Sanomassa on käyty yt-neuvotteluja edelliskerran muun muassa vuosi sitten keväällä ja vuodenvaihteessa 2013–2014. Yhtiö on myös myynyt Sanomatalon Helsingin keskustassa.