Venäjä joutuu maksamaan Hollannille korvauksia Greenpeacen laivan valtaamisesta

Suomalaisaktivisti Sini Saarela vangittiin syksyllä 2013 yli kahdeksi kuukaudeksi, samoin kuin muut Arctic Sunrise -laivalla olleet aktivistit.

Ulkomaat
Greenpeacen Arctic Sunrise -laiva.
Greenpeacen Arctic Sunrise -laiva.Kate Davison / Greenpeace

Haagin kansainvälinen välitystuomioistuin on määrännyt Venäjän maksamaan Hollannille korvauksia Greenpeacen Arctic Sunrise -laivan valtaamisesta syyskuussa 2013.

Tuomioistuimen päätöksessä ei määritellä korvausten suuruutta. Päätöksen mukaan Venäjän pitää maksaa korvauksia laivalle koituneiden aineellisten vahinkojen vuoksi. Hollannin lipun alla kulkenut laiva oli venäläisviranomaisten hallussa useita kuukausia valtauksen jälkeen.

Venäjä valtasi Greenpeacen Arctic Sunrisen Siperian pohjoispuolisella Petšoranmerellä. Greenpeacen aktivistit olivat alueella osoittaakseen mieltä arktisen alueen öljynporausta vastaan.

Laivalla olleet yhteensä 30 ihmistä pidätettiin ja myöhemmin vangittiin. Heitä epäiltiin ensin merirosvouksesta, sittemmin huliganismista. Myös Arctic Sunrisella ollut suomalaisaktivisti Sini Saarela joutui yli kahden kuukauden tutkintavankeuteen. Kukaan ei lopulta saanut tuomiota. Venäjän duuma hyväksyi joulukuussa 2013 armahduslain, jonka perusteella aktivistien oikeusjuttujen käsittely voitiin lopettaa.

Lähteet: Reuters