Lukijat avautuvat: "TE-toimisto pamautti mitään kyselemättä kolmen kuukauden karenssin"

Työttömyystuen hakeminen koetaan usein vaikeaksi, virastojen ohjeet epäselviksi ja karenssipäätökset mielivaltaisiksi. Moni Ylen lukija kertoo jääneensä tukimottiin, jossa rahaa ei tule mistään, luottotiedot menevät ja pahimmassa tapauksessa kotikin lähtee alta.

Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle

Monella Ylen lukijalla on huonoja kokemuksia työttömyystukien saamisesta. Kysyimme, ovatko lukijat jääneet ilman tukia ja miten he selvisivät karenssista.

Nimimerkki Mielivallasta kärsinyt kertoo oman tarinansa. Ongelmat alkoivat, kun hän muutti satojen kilometrien päähän työpaikastaan ja irtisanoutui, koska töihin kulkeminen ei olisi onnistunut julkisilla kulkuvälineillä.

– Karenssi tuli: ilman pätevää syytä irtisanoutuminen. Rahattomuudesta selvittiin säästeliäisyydellä ja asuntolainan lyhennysvapaata käyttämällä. Vieläkin kiukuttaa.

– Hain omaehtoisesti turvallisuuskorttikurssille, mutta enpä osannut hakea oikealla tavalla. Avoimella haulla hakuni hävisi bittitaivaaseen, kun en käynyt vahvistamassa sitä te-toimistolla. Yhden päivän kurssin käymättä jättäminen, johon olin itse hakenut, aiheutti kahden kuukauden karenssin, kertoo nimimerkkiTuomas Anhava.

Yhden päivän kurssin käymättä jättäminen, johon olin itse hakenut, aiheutti kahden kuukauden karenssin.

Tuomas Anhava

Nimimerkki Vähän vihainen kertoo, että hänelle karenssin aiheuttivat verkkoon jääneet yrityksen nettisivut. Saamatta jäivät kuuden kuukauden tuet.

– Kukaan ei valitus- ja uudelleenkäsittelyrumbassa keksinyt sanoa, että kun nettisivut häviävät, tukihana aukeaa. Olisihan se pitänyt itse tajuta ja muistaa, mutta joskus tämä tuntuu vähän suhteettomalta.

Koti alta ja luottotietoihin merkintä

NimimerkkiPerponakertoo saaneensa kolmen kuukauden tukikarenssin, koska hän irtisanoutui työstään loppuunpalamisen vuoksi.

Kukaan ei valitus- ja uudelleenkäsittelyrumbassa keksinyt sanoa, että kun nettisivut häviävät, tukihana aukeaa.

Nimimerkki Vähän vihainen

– Työvoimahallinnon mielestä minun ilmeisesti pitäisi polttaa itseni kunnolla pohjaan ja olla vaikka sairaslomalla, mutta irtisanoutua ei saa.

Tukien ulkopuolelle heitetyn opiskelut jäivät katkolle terveyssyistä. Hän haki tukia monelta suunnalta, mutta taloudellisen avun saaminen osoittautui mutkikkaaksi.

– Opintotukilautakunta ei lääkärintodistuksia uskonut, vaan katkaisi tuen. Sosiaalitoimi ei myöntänyt tukea, koska olin "opintotuen piirissä". Työttömyystukea voisin saada. Varmistin asian sossusta, työkkäristä ja Kelalta.

Hän kirjautui ulos koulusta ja ilmoittautui kortistoon.

Työvoimahallinnon mielestä minun ilmeisesti pitäisi polttaa itseni kunnolla pohjaan ja olla vaikka sairaslomalla, mutta irtisanoutua ei saa.

Nimimerkki Perpona

– Tulikin kuukauden karanteeni, koska siirryin opiskelijuudesta kortistoon ja kahden kuukauden karenssi, koska tein sen "ilman pätevää syytä". Sossukin kielsi tuen, koska olin "työttömyysturvan piirissä". Asunto meni alta, luottotietoihin tuli merkintä ja asuin kavereiden nurkissa kolme kuukautta – koska seurasin eri laitosten antamia yhteneväisiä mutta vääriä ohjeita.

"Pelkkää karenssilla uhkaamista"

Nimimerkki Äiti kertoo, ettei asiointi TE-toimiston kanssa ole sujunut yrityksistä huolimatta. Hän on koittanut hoitaa aikuisen, erityiskoulutaustaisen lapsensa asioita.

– Olen itse täyspäivätyössä. On äärimmäisen vaikea hoitaa lapsen asioita työstä käsin, kun aukioloajat ovat liian lyhyet työssäkäyville eikä puhelimeen vastata heti. Nyt meillä siis minä, äiti, hoidan asioita, joita TE-toimiston itsensä pitäisi tällaisessa tapauksessa hoitaa. Tytär on kyllä ollut enimmäkseen työssä, hän sanoo ja lisää:

– Työkkäristä emme ole saaneet mitään apua, pelkkää karenssilla uhkaamista ja haukkumista. Itse en ole ollut päivääkään työtön, mutta TE-toimiston kanssa asioidessa silti on aina sellainen olo, että olisi kuin joku rikollinen.

"Rahat jäivät tiskin alle"

Katkeroitujapuolestaan aloitti iltaopinnot määräaikaisen työn ohella opiskellakseen itselleen uuden ammatin. TE-toimisto piti opintoja kokopäiväisinä, Kela ei, hän kertoo.

Asunto meni alta, luottotietoihin tuli merkintä ja asuin kavereiden nurkissa kolme kuukautta – koska seurasin eri laitosten antamia yhteneväisiä mutta vääriä ohjeita.

Nimimerkki Tukien ulkopuolelle heitetty

– Rahat jäivät tiskin alle. Valitin. Hylky tuli. Oppisopimuskoulutus ei alalla toimi, joten jouduin eroamaan koulusta. Nyt näppäilty jo toista vuotta lyhyiden pätkien kanssa tai sohvan nurkassa hakemuksia kirjoitellen. Pariin työppärin koulutukseen on tullut haettua, mutta olemassa oleva korkeakoulutausta on kuulemma este...

Hyppykeppi irtisanottiin työstään koeajalla, ilman irtisanomisaikaa. Vaikka työnantaja kirjoitti papereihin, ettei irtisanominen johtunut työntekijästä, karenssia tuli.

Liiton juristin toimittaessa samat paperit tehosi. Tuli muutospäätös. Ihme!

Nimimerkki Hyppykeppi

– TE-toimisto pamautti mitään kyselemättä kolmen kuukauden karenssin. Olivat sitä mieltä, että irtisanominen oli työntekijästä johtuva asia. Omat yhteydenotot ja lisäselvitykset TE-toimistoon olivat hyödyttömiä. Liiton juristin toimittaessa samat paperit tehosi. Tuli muutospäätös. Ihme!

– Yhteydenotot työkkäristä koskevat aina sitä, etten vaan ole tehnyt mitään, kuten opiskellut, minkä perusteella voitaisiin evätä tuet. Paras tapa toimia työkkärin kanssa on olla mahdollisimman huomaamaton eikä ainakaan itse ehdotella mitään, koska siitä seuraa vain älytön selvitysrumba ja tukien katkaisu selvitysten ajaksi, kirjoittaa nimimerkki Virkailijat kortistoon.

"Odottaminen, että ensimmäinen ansiosidonnainen ilmestyi tilille, oli kyllä pitkä"

Moni lukijoista huomauttaa, että työttömyyden varalle kannattaa yrittää laittaa rahaa säästöön.

Yhteydenotot työkkäristä koskevat aina sitä, etten vaan ole tehnyt mitään, kuten opiskellut, minkä perusteella voitaisiin evätä tuet.

Nimimerkki Virkailijat kortistoon

Nimimerkki_ Puhveli_ kertoo, että jo lopettaessaan osa-aikaista työtään hän arveli päätöksestä seuraavan karenssi.

– Töiden lopettamista olin harkinnut jo muutaman kuukauden, ja TE-toimistolta kyselin etukäteen karenssin pituutta. Säästin töistä rahaa sen verran, että rahat riittivät kolmen kuukauden karenssiin. Pienestä palkasta jäi yllättävän helposti kolmen kuukauden työmarkkinatuen verran ylimääräistä, kun työajat olivat sellaisia ettei oikeastaan ikinä kerennyt tai jaksanut mitään harrastaa tai viihteellä käydä.

MyösOdottavan aikakertoo varautuneensa tukimottiin. Hänkin irtisanoi itsensä, mistä mätkähti karenssi.

Ja ihme menoa tämä, kun jostain yhden kuukauden tuista jaksetaan täälläkin nillittää.

Nimimerkki Ilman työtä

– Tein selvityksen, miksi minun oli pakko ottaa lopputili. Käsittelyssä meni toista kuukautta, ennen kuin sain puoltavan vastauksen, ja kaikki kääntyi parhain päin. Odottaminen, että ensimmäinen asiosidonnainen ilmestyi tilille, oli kyllä pitkä. Onneksi olin etukäteen varautunut tähän tilanteeseen rahallisesti.

Mistä säästää, jos ei ole tuloja?

Myös nimimerkkiIlman työtävannoo pahan päivän varalle säästämisen nimeen. Hän kertoo olleensa puoli vuotta kotona, muttei ole edes ilmoittautunut työttömäksi.

Tukien varassa elämisen itsestäänselvyytenä on se, että pitää itse tuplatarkistaa hakemusten tiedot ja tarvittavat liitteet ja vain katsoa peiliin, jos on jotain itse unohtanut.

Nimimerkki Miuku

– Kotona on kiva olla, joten mielestäni silloin minun ei kuulu saadakaan mitään tukia. Tiedän kyllä, että töitä löytyy heti, kun niitä rupean etsimään. Ja ihme menoa tämä, kun jostain yhden kuukauden tuista jaksetaan täälläkin nillittää. Onko pakko laittaa kaikki menemään heti, niin ettei mitään jää taskuun? Oman elämiseni kustannan nyt säästöilläni, jotka riittävät aika moneksi vuodeksi.

– Milläs pistät mitään säästöön, jos olet opiskelija tai työtön, ja talous koko ajan nollarajalla? Ja kyllä, kyllä sitä "jaksaa" yhdenkin kuun tulottomuudesta "nillittää", etenkin jos se tarkoittaa sitä, että vuokra jää maksamatta ja ruoka kaivetaan kaapinperän ja pakastimenpohjan viimeisistä ruuista. Huoltoaseman yhden euron tarjouskahvikin voi olla silloin tavoittamaton haave, kirjoittaa Inhimillisyyttä ajatteluun.

Moni lukijoista kertoo oppineensa kantapään kautta olemaan tarkkana hoitaessaan tukiin liittyviä asioitaan. Miuku huomauttaa, että eri virastoista saa kyllä neuvoja, jos ei tiedä, miten toimia.

– Tukien varassa elämisen itsestäänselvyytenä on se, että pitää itse tuplatarkistaa hakemusten tiedot ja tarvittavat liitteet ja vain katsoa peiliin, jos on jotain itse unohtanut.