Keihään arvokisamitalit maalaisten herkkua – suomalaismitalistit järjestään pienten paikkakuntien jättejä

Keihäänheitto on ollut läpi vuosien suomalaisten menestyslaji arvokisoissa. Suomalaiset arvokisamenestyjät ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tulleet järjestään maaseudulta.

urheilu
Tero Pitkämäki kuvassa
Lehtikuva

Pitkämäki, Ruuskanen ja Mannio, siinä Suomen keihäskolmikko Pekingin MM-kisoissa. Ilmajoki, Pielavesi ja Lehtimäki, eli maalaispoikia koko kolmikko. Lehtimäen Jyskettä edustavan Mannion tie tyssäsi karsintaan mutta Seinäjoen Seudun urheilijat ja Pielaveden Sampo ovat edustettuina.

Vaikka suurimmat ja menestyneimmät yleisurheiluseurat tulevat suurista kaupungeista, ovat pienten paikkakuntien keihäsjätit juhlineet suomalaisten lempilajissa läpi vuosien.

– En voi muuta sanoa kuin, että maalla kenttien ja välineiden käyttö on vapaampaa. Siellä saa tehdä ja touhuta. Niin me tehtiin itsekin, pohtii Virtasalmelta lähtöisin oleva keihäsvalmentaja Esa Utriainen.

Siihen ei urheilukoulujen heittosuoritukset varsinaisella välineellä todellakaan riitä

Esa Utriainen

– Ja tarvitaan heittämisen kokemuksia ennen kuin edes tartutaan keihääseen. Maalla mahtuu heittelemään kiviä ja keppejä. Jos Helsingin keskustassa alkaa kiviä heittelemään, niin eiköhän siinä ole piipaa-auto hyvin nopeasti paikalla.

Nykyisin qatarilaisheittäjiä valmentava Utriainen pitää juuri heittämisen kokemusta merkittävänä tekijänä.

– Jos ohjatuissa harjoituksissa käy kerran pari viikossa ja heittää siellä puolenkymmentä heittoa, niin ei sillä kovin pitkälle pötkitä. Kyllä ne heittokokemukset täytyy saada varhain, itse aistien ja oppien tuntemaan se liike ja se heittämisen rentous ja räjähtävyys.

– Siihen ei urheilukoulujen heittosuoritukset varsinaisella välineellä todellakaan riitä, toteaa vuoden 1979 keihäänheiton Suomen mestari Esa Utriainen.

Lillak ja Härkönen rikkovat maalaisrintaman

Jos lähdetään liikkeelle 1960-luvulta ovat suomalaisten arvokisamitalistien joukkoon, ennen nykyheittäjiä, miehissä nousseet Pauli Nevala (Teuvan Rivakka), Jorma Kinnunen (Äänekosken Urheilijat), Hannu Siitonen (Parikkalan Urheilijat), Seppo Räty (Tohmajärven Urheilijat), Tapio Korjus (Vehkalahden Veikot, Lapuan Virkiä), Kimmo Kinnunen (Äänekosken Urheilijat) ja Aki Parviainen (Pyhäselän Urheilijat, Joensuun Kataja).

Sotien jälkeen ainoastaan Tiina Lillak MM-kotikisoissa 1983, ja Arto Härkönen, vuotta myöhemmin Los Angelesin olympialaisissa, ovat kantaneet pääkaupunkiseudun lippua suomalaisten keihäänheiton arvokisamitalistien joukossa. Lisäksi Tervolan Terävän kasvatti Päivi Alafranti edusti helsinkiläistä Viipurin Urheilijoita voittaessaan Euroopan mestaruuden vuonna 1990. Naisten puolella lista on muutenkin lyhyempi: Heli Rantanen edusti koko uransa Lammin Säkiää ja Mikaela Ingberg vaasalaista Vasa Idrottssällskapia.

Pääkaupunkiseudun lisäksi keihäänheittäjiä ei juuri kasva muissakaan suomalaisissa suurissa kaupungeissa. Vuoden 2008 Suomen mestari Tero Järvenpää edusti Tampereen Pyrintöä, mutta syntyperäinen tamperelainen hänkään ei ole.

– Näissä suurien kaupunkien seuroissa, ei sitä keihäänheiton valmennusosaamista niin ole, ja valmennus painottuu enemmän hyppyihin ja juoksuihin.

– Siellä ei valmentajat ja urheilijat kohtaa. Kaupunkiseurojen toimintaa pitäisi tehostaa, pohtii SUL:n eläkkeellä oleva heittojen lajipäällikkö Mauri Auvinen.

Uusien heittäjien löytämiseksi on ympäsi Suomea aloitettu alueellisia keihaskouluja. Auvisen mukaan heittäjiä oli myös pääkaupunkiseudulla lupaavasti.

– Sielläkin oli 30 heittäjää mukana. Nämä alueelliset keihäskoulut ovat hyvä avaus, iloitsee Auvinen.

Keihäsmenestyskin voi olla katoavaista

Tällä hetkellä suomalainen keihäänheitto voi hyvin, etenkin miesten puolella. Lähitulevaisuudessa tilanne voi muuttua heikompaan suuntaan.

– Huolestuttavaa on, että potentiaalisia tyyppejä on hyvin vähän. On jopa epätodennäköistä, että seuraavan viiden vuoden aikana nuorista nousisi uusia huippuja, maalaa Juvalta lähtöisin oleva Mauri Auvinen.

Keihäsmenestykseen on Suomessa jo ehditty tottua, mutta edessä voi olla se päivä, kun arvokisoissa heitetään miesten keihään loppukilpailukin ilman suomalaisedustusta.

Huolestuttavaa on, että potentiaalisia tyyppejä on hyvin vähän

Mauri Auvinen

– On se mahdollista mutta tämä on aina tällaista aaltoliikettä. Toivottavasti siellä joku ottaa sen paikan, kun vanhemmasta päästä urheilijat lopettavat uransa, eikä tämä skenaario toteudu.

– Miesten puolella tilanne on vielä kohtuullisen hyvä mutta kuten on nähty, niin naisten puolella oli monta vuotta hyvin hiljaista, toteaa myös tytärtään Sannia valmentava Esa Utriainen.

Eikä kyse ole pelkästään kotimaisen heittäjätuotannon tyrehtymisestä, vaan myös kilpailun kovenemisesta maailmalla. Maailmantilaston kärkisijoilla on jo arfikkalaisheittäjiä ja hallitseva olympiavoittaja edustaa Trinidad ja Tobagoa. Tulevaisuudessa arvokisoissa saatetaan nähdä myös qatarilaisheittäjiä.

– Minulla on tällä hetkellä kolme qatarilaista valmennettavaa ja nuorin heistä on heittänyt jo 76 metriä. Siihen tarvittaisiin vielä metrejä lisää, niin pikkuhiljaa voidaan alkaa puhua Rion olympialaisista mutta voi olla, että ne tulevat vielä tälle kaverille liian äkkiä.

– Mutta tämä nuori kaveri on sellainen, että pidän häntä erittäin hyvänä tyyppinä ja lahjakkaana kaverina, jolla on hirveä into ja halu tehdä töitä. Eilinenkin heittoharjoitus näytti siltä, että en ihmettelisi jos tulos alkaa kahdeksalla vielä tällä kaudella, kertoo Utriainen.