Professori: Monet tutkimukset liioittelevat liikunnan terveyshyötyjä

Liikunnan vaikutukset terveyteen eivät ehkä ole niin suuria kuin luullaan. Perimä selittää ihmisen fyysisestä kunnosta jopa puolet.

terveys
Mies juoksee metsässä.
Yle

Huomattava osa tieteellisistä tutkimuksista antaa liikunnan terveyshyödyistä liian valoisan kuvan, arvioi Jyväskylän yliopiston liikuntalääketieteen professori Urho Kujala. Terveysvaikutuksia tutkitaan useimmiten niin sanotuilla väestötutkimuksilla, joissa ensin kysytään isolta joukolta terveitä ihmisiä heidän liikuntatottumuksistaan ja sitten seurataan, kuka pysyy terveenä ja kuka sairastuu tai peräti kuolee pois.

Yleensä tuloksia tulkitaan siten, että enemmän liikuntaa harrastavat elävät terveempinä ja pidempään kuin ne, jotka eivät liiku ja että kaikki tämä hyvä johtuu liikunnasta. Professori Kujalan, entisen MM-tason suunnistajan, mukaan tutkimuksiin liittyy kuitenkin useita ongelmia.

Liikunnan huikeista terveysvaikutuksista on syntynyt liian valoisa kuva.

Liikuntalääketieteen professori Urho Kujala

– Yleistäen voi sanoa, että liikunnan huikeista terveysvaikutuksista on syntynyt liian valoisa kuva. Hyväkuntoiset liikkuvat usein muita enemmän, koska se on heille helppoa. Pitkän päälle he saavat myös keskimäärin vähemmän sairauksia, mutta hyvän fyysisen kunnon taustalla voi olla myös muita asioita kuin liikunta, Kujala sanoo.

Huomiotta tapaavat jäädä esimerkiksi ihmisten erilaiset perintötekijät. Perimä vaikuttaa Kujalan mukaan ihmisen fyysiseen kuntoon huomattavasti enemmän kuin yleensä ajatellaan.

– Kaksosilla tehtyjen tutkimusten perusteella noin puolet ihmisen fyysisestä kunnosta selittyy perimällä ja puolet elämäntavoilla.

Esimerkiksi Juhani ja Timo saattavat molemmat olla sataprosenttisen urheilemattomia sohvaperunoita, jotka heittävät jokaisen kiparireissunkin autolla ja syövät täsmälleen yhtä epäterveellisesti. Silti Timo voi olla paljon paremmassa fyysisessä kunnossa kuin Juhani.

Ja jos Timon perimä on oikein hyvä, hän saattaa olla jopa paremmassa kunnossa kuin kehnoilla geeneillä varustettu terveysfriikki Venla, joka lenkkeilee neljä kertaa viikossa Seurasaaren ympäri ja noudattaa neuroottisen tarkasti joka ainoaa ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmin antamaa ruokasuositusta.

– Perimän tasolle on kuitenkin tutkimuksessa hyvin vaikeaa päästä. Me emme vielä edes tunne tarkoin niitä geenejä, jotka vaikuttavat fyysiseen kuntoon ja samanaikaisesti sairastumisriskiin.

Terveyden ja sairauden sotkuinen vyyhti

Eivätkä geenit ole suinkaan ainoa vaikeasti mitattava tutkimuksia sekoittava tekijä. Mitä erilaisimmat elämäntavat ja olosuhteet vaikuttavat terveyteen tavoilla, joita ei tyhjentävästi tunneta. Tutkimuksessa on hyvin vaikeaa sitovasti osoittaa, mikä liikunnan rooli tässä vyyhdissä on.

Eikä syyn ja seurauksen suhteen tulkitseminenkaan ole helppoa.

– Esimerkiksi dementia, kakkostyypin diabetes tai vaikkapa sepelvaltimotauti kehittyvät vuosikymmenten saatossa. Jo kauan ennen kuin tauti on diagnosoitu, se voi heikentää kuntoa ja vähentää liikkumista. Eli tauti voi aiheuttaa liikkumattomuutta eikä toisin päin.

– Tutkimustuloksia tulkitaan kuitenkin usein niin, että liikunnan vähäisyys on ainoana syynä taudin puhkeamiseen, Kujala sanoo.

Kujalan mukaan laajoja väestötutkimuksia tarkempaa tietoa antavat niin sanotut interventiotutkimukset. Niissä otetaan joukko vaikkapa keski-ikäisiä terveitä miehiä ja arvotaan heidät kahteen ryhmään.

Toinen ryhmistä pannaan liikkumaan ja toinen jatkaa elämäänsä entiseen malliin. Sitten esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua katsotaan, kuka on sairastunut ja kuka pysynyt terveenä.

– Nämä ovat käytännössä kuitenkin hyvin haastavia tutkimuksia järjestää. Siinä tarvitaan aika iso joukko ihmisiä ja pitkä seurantajakso. Maailmassa ei esimerkiksi ole tehty riittävän isolla ihmisjoukolla vielä yhtäkään riittävän pitkäkestoista tutkimusta, joka osoittaisi luotettavasti, että liikunta vähentää vaikkapa sepelvaltimotaudin puhkeamista, Kujala sanoo.

– Paljon on vielä selvitettävää siinä, mikä merkitys liikunnalla lopulta on monen kroonisen sairauden puhkeamisen kannalta.

Jäänkö siis kotiin katsomaan telkkaria?

Miten sitten suhtautua liikuntaan, jos haluaa elää elämänsä mahdollisimman terveenä? Tuoksuttaako pitkät zumba- tai pumping-ryhmälleen, jos kerran tutkimuksiin ei voi luottaa ja mieli tekisi jäädä kotiin katsomaan Netflixiä?

– Kyllä liikuntaa kannattaa harrastaa sopivassa määrin. Esimerkiksi siitä on varsin vankkaa näyttöä, että liikunta vähentää todennäköisyyttä sairastua kakkostyypin diabetekseen.

– Vaikkapa dementian tai sepelvaltimotaudin osalta näyttö on paljon heikompi, tai syyn ja seurauksen suhde ei ainakaan ole niin voimakas, kuin väestötutkimuksissa nähty yhteys liikunnan ja sairauden ilmaantumisen välillä. Tutkimuksessa on liikaa näitä sekoittavia tekijöitä, Kujala sanoo.

Liikunta vaikuttaa myös niihin kunto-ominaisuuksiin, joita siinä lähdetään harjoittamaan. Esimerkiksi lihaskuntoharjoitukset tekevät epäilemättä hyvää iäkkään ja heikentyvän ihmisen toimintakyvylle. Ja saahan moni liikunnasta myös mielihyvää terveysvaikutuksista riippumatta.

– Sekä terveillä että sairailla ihmisillä liikunta vaikuttaa yleensä myönteisesti mielialaan. Liikunnasta ei tarvitse tehdä liian vaikeaa. Toistaiseksi ei ole osoitettu keski-ikäisen tai iäkkään ihmisen terveydelle parempaa liikuntamuotoa kuin lähteä kotiovelta hyvän kaverin kanssa reippaalle kävelylle metsäpolulle. Siinä luultavasti saa kaiken sen hyödyn terveydelle, mitä liikunnasta on saatavissa.