Tällainen on Olli Immonen: Ajaa yhtä raidetta, poissaolokuningas

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti ihmetelleensä, miksi Olli Immonen ei näe muuta ongelmaa kuin monikulttuurisuuden.

politiikka
Olli Immonen.
Olli Immonen.Yle

Olli Immonen nousi eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa oululaisena vartijana, jonka tulot olivat läpimenijöiden häntäpäätä.

Immonen pääsi eduskuntaan ratsastamalla maahanmuuton vastaisuudella.

Eduskunnan ovien avautuminen lähes kymmenkertaisti tulot, mutta ensimmäisellä kaudellaan Immonen pysyi näkymättömänä takarivin poliitikkona. Julkisuudessa hän oli esimerkiksi ehdotettuaan, että väestöryhmät rekisteröitäisiin Suomessaetnisen taustan mukaan.

Immonen pääsi eduskuntaan ratsastamalla maahanmuuton vastaisuudella. Hän oli yksi allekirjoittajista perussuomalaisten niin sanotussa Nuivassa vaalimanifestissa, jonka mukaan muun muassa erilaisuuden ihannoimisesta pitäisi luopua.

29-vuotias Immonen ilmoittaa, että "arvomaailmani rakentuu kansallismielisyyden ja isänmaallisuuden pohjalle". Immonen on toiminut Suomen Sisun puheenjohtajana vuodesta 2013.

Immosen taistelujulistus kuohutti

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoi vuonna 2014 julkaistussa Peruspomo-kirjassaan ihmetelleensä Immoselle, "Etkö sinä nyt mitään muuta ongelmaa näe kuin monikulttuurisuuden? Luulisi, että kun olet pienen lapsen isä, sinulla olisi lapsilisistä ja neuvoloista asiaa, mutta ei, sinä ajat yhtä raidetta."

Hän julkaisi Facebook-sivullaan ryhmäkuvan, jossa poseeraa kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa.

Julkisuutta Immonen sai tänä kesänä, kun hän julkaisi Facebook-sivullaan ryhmäkuvan, jossa poseeraa kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa.

Heinäkuussa Immonen julkaisi Facebook-seinällään vielä kirjoituksen, jossa hän kertoi "Unelmoivansa vahvasta, rohkeasta kansakunnasta, joka voittaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus."

Hän ilmoitti, että tämä taistelu jatkuu loppuun asti, mutta katosi itse ulkomaille eikä enää vastannut toimittajien kysymyksiin.

Immonen sai Hirvisaarelta täydet pisteet

Immonen pyysi keskiviikkona määräaikaista eroa eduskuntaryhmästään. Kerta ei ole ensimmäinen, kun perussuomalaisten kansanedustajalla nousee tie eduskuntaryhmässä pystyyn.

Ryhmä erotti vuonna 2011 Jussi Halla-ahon kahdeksi viikoksi, kun tämä oli kirjoittanut Facebookissa, että Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta panemaan lakkoilijat ja mellakoitsijat kuriin.

James Hirvisaari sai puolestaan eduskuntaryhmästään ensin määräaikaiset ja sitten lopulliset potkut, kun hänen vieraansa oli tehnyt natsitervehdyksiä eduskunnassa.

Hirvisaari kirjoitti potkujensa jälkeen luonnehdinnat puoluetovereistaan, ja Immonen sai häneltä täydet pisteet ja kiitossanat "TAKUUNUIVA".

Immonen poissaolijoiden kärkijoukossa

Immonen kertoo harrastavansa muun muassa kirjallisuutta, kirjoittamista ja suomalaista kulttuuria sekä silloin tällöin myös ammuntaa.

Hänen puolisonsa on Fija Immonen, joka on Bosniassa muslimiperheessä kasvanut maahanmuuttaja. Asiasta kertoi kesällä Turun Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)

Armeija Immoselta jäi kesken loukkaantumisen takia, mistä kertoi muun muassa Helsingin Sanomien Nyt-liite (siirryt toiseen palveluun).

Yle Uutiset selvitti kansanedustajien poissaoloja täysistunnoista ja valiokunnista viime kesänä, ja Olli Immonen nousi listan kärkijoukkoon.

Hän ei tuolloinkaan halunnut antaa haastattelua, vaan pani poissaolonsa tekstiviestillä flunssan piikkiin.