Herkutteluille hellä stoppi – perhe onnistui elämäntapamuutoksessa

Elämäntaparemontti ei ole helppo aikuisille, saati lapsille. Nikulan perheen ruokailutottumusten muutoksessa ei ole kyse isoista asioista, mutta silti taival on ollut lapsille kivinen.

lapset (perheenjäsenet)
elämäntaparemontti
Karoliina Haapakoski / Yle

Haaparantalaisessa Nikulan perheessä on laitettu täysin uusiksi perheen ruokailutottumukset.

Perheen äiti Pia teki ison elämäntaparemontin pari vuotta sitten. Seuravaaksi oli vuorossa Jani-isä ja tänä kesänä myös 8-vuotiaan Oscarin ja pian 6-vuotta täyttävän Thelman ruokailutottumuksia on tarkisteltu suurennuslasin kanssa.

– Poika halusi koko ajan vain hampurilaiselle. Oli pakko herätä tilanteeseen ja laittaa myös lasten ruokailut kuosiin. Mietin, että ollaanko me tultu jo tähän, että meidän lapset ovat roskaruokaa vailla, Pia kertaa.

Kaurapuuroa ja säännöllisyyttä

Muutos alkoi siitä, että vanhemmat tekivät yhdessä lastensa kanssa viikon ruokalistan. Lista koostuu normaaleista kotiruuista.

Olimme päästäneet tilanteen jo siihen, että sokeria syötiin jonkin verran melkeimpä päivittäin.

Pia Nikula

– Se helpottaa minunkin elämää todella paljon. Tiedän joka päivä, mitä laitan ruuaksi. Kun käy kerran viikossa kaupassa ja ottaa kaikki viikon ruokatavarat kerralla, niin ei ole niin kiire, etteikö ruokaa kerkeäisi tekemään, perheen äiti vakuuttaa.

Puoli vuotta sitten perheen lapsille alettiin opettaa aamupuuron syöntiä. Kaurapuuro ei osottautunut lasten varsinaiseksi herkuksi.

– Aloimme totuttaa lapsia puuron makuun ihan ruokalusikallisesta. Aluksi tuntui, ettei se mene millään alas. Nyt lapset syövät jo puurolautasellisen joka aamu.

Mummoille muutos oli tiukka paikka

Perheessä päätettiin myös pitää yksi karkkipäivä, jättää hampurilaiset, keksit ja muut herkut aivan erityisiä hetkeä varten. Muutokset eivät olleet helppoja.

– Se oli meille todella vaikea ja kivinen taival. Olimme päästäneet tilanteen jo siihen, että sokeria syötiin jonkin verran melkein päivittäin. Kyllä se lähti kuitenkin yllättävän helposti sitten rullaamaan.

Olemme yritäneet sanoa mummoillekin, että helliä voi joillakin muilla asioilla kuin herkuilla.

Pia Nikula

Kotona turhan sokerin ja herkkujen välttäminen onnistuu, mutta kodin ulkopuolella asia ei olekaan niin yksinkertaista. Herkkuja on niin helppo käydä ostamassa koulun lähikaupasta.

Myös mummot haluavat helliä lasenlapsia herkuilla.

– Olemme yrittäneet sanoa mummoillekin, että muillakin tavoilla voi helliä kuin herkuilla. Mummoista saattaa tuntua, että meneeköhän Pialla nyt ihan yli tuo homma, tiukasti omaa elämäntapamuutosta noudattava Pia nauraa.

Herkuttelu on sallittua kerran viikossa

Herkuttelu ei ole Nikuloilla täysin kiellettyä. Karkkia tai muuta herkkua saa syödä kerran viikossa. Myös synttärit tai muut juhlat ovat erityishetkiä, jolloin sokerittomasta linjasta voidaan poiketa.

– Kyllä lapset voivat herkkuja saada kohtuudella, mielestäni niitä ei voi kokonaan kieltää.

– Lähipiiristä on kokemusta, että jos lapsille ei ikinä anneta mitään, niin se jossakin vaiheessa ratkeaa ja sitten mikään ei riitä, Pia lisää.