Autojen romutusrahat loppuvat pian – ministeriö hakee lisää rahaa

Vanhempien autojen romutupalkkiokokeilu loppuu milloin tahansa. Liikenneministeriö haluaa jatkaa suosittua kokeilua ja ehdottaa romutuksiin lisärahaa.

politiikka
Volvo-merkkinen romuauto, jonka katolle on pudotettu ruosteinen tankki.
Kiistelty taideteos oli Kuvataideviikkojen Pekilo-rakennuksen ja vesistön välissä, eräänlaisella joutoalueella.Tommi Pylkkö / Yle

Liikenneministeriö ehdottaa hallituksen syksyn lisätalousarvioon 5 miljoonaa euroa autojen romutuskokeilun jatkoon. Ministeriön mukaan summalla vanhojen autojen romutuskokeilua saadaan jatkettua vuoden loppuun asti.

Ilman lisärahaa kokeilu käytännössä loppuu jo elokuussa, kun siihen suunniteltu 3 miljoonan euron summa on jo käytetty. Kokeilu alkoi heinäkuun alussa ja ministeriöstä sanotaan, että kokeilu on käynnistynyt hyvin vilkkaasti ja suunnitellut rahat ovat loppuneet kuuden kuukauden sijaan jo kahdessa kuukaudessa.

Hallitus antaa syksyn lisätalousarvion eduskunnalle 17. syyskuuta. Eduskunta käsittelee lisätalousarvioita syksyn aikana, joten mahdollisesti järjestelmään on tulossa katkos.

Yli kymmenen vuotta vanhempia autoja koskevan romutuskokeilun tavoitteena on edistää autokannan uudistumista. Tarkoitus on sitä kautta vähentää autoliikenteen ilmastopäästöjä ja lisätä turvallisuutta.

Vanhasta autosta saa 1500 euroa kun sen vaihtaa uuteen autoon.