1. yle.fi
  2. Uutiset

Ajoksen satamassa on edessä iso laituriremontti

Kemin Ajoksen satamaa remontoidaan, jotta se kestää jatkossa satojen tonnien painoisen kaluston. Käyttörajoitusten kanssa on tuskailtu jo pari vuotta.

Kotimaan uutiset
Kaksi laivaa Ajoksen satamassa.
Riikka Rautiainen/ Yle

Kemin Ajoksen satamassa uusitaan ensi keväänä vanha ykköslaituri. Peruskorjaus maksaa kolme miljoonaa euroa ja summalla saadaan uudistettua laiturin länsipuoli.

Tällä hetkellä ykköslaituria ei voi käyttää laivojen purkuun- ja lastaukseen, sillä se ei kestä raskasta nosturikalustoa.

– Kun laituri saadaan kunnostettua, voidaan sen päällä työskennellä koko ajan 250 tonnia painavilla nostureilla ja käyttää jopa 750-tonnista kalustoa, kertoo satamajohtaja Reijo Viitala.

Vanhimmat rakenteet on tehty ennen sotia

Parisataa metriä pitkän ykköslaiturin vanhimmat osat on rakennettu ennen toista maailmansotaa. Vuosikymmenten saatossa laituria on kuitenkin pidennetty ja levennetty.

Laituri on niin huonossa kunnossa, että olemme joutuneet rajoittamaan sen käyttöä.

Reijo Viitala

– Peruskorjauksella taataan, että satamaoperaattoreilla on mahdollisimman hyvät edellytykset toimia Ajoksen satamassa, summaa Viitala

Varsinaista lisäliikennettä ei remontin takia ole satamaan odotettavissa, mutta ykköslaiturilta on lyhyt matka muun muassa läheisiin varastotiloihin.

– Laituri on niin huonossa kunnossa, että olemme joutuneet rajoittamaan sen käyttöä kahden vuoden ajan, luonnehtii Viitala.

Lue seuraavaksi