Vilja ei ole tänä vuonna kasvanut – "Satomäärät jäävät puoleen ja laatu voi olla mitä vaan"

Viljasadosta arvioidaan Pohjois-Pohjanmaalla tulevan noin kolmanneksen tavanomaista heikomman. Sateisen kesän vuoksi viljaa ei ole päästy vielä puimaan ja säilörehuakin ehditään arvioiden mukaan korjata vain kaksi satoa.

viljakasvit
Märkä ja kylmä kesä on aiheuttanut tuhoja viljalle.
Maanviljelijä Raimo Pietilä kertoo, miten sateinen ja kylmä kesä on vaikuttanut viljan kasvuun.

Sateisen ja kylmän kesän satoa ei ole vielä päästy Pohjois-Pohjanmaalla juurikaan korjaamaan, mutta odotukset sen suhteen eivät ole korkeat. Aluekohtaisia eroja on kuitenkin paljon, ja ne voivat olla suuriakin.

Suurin ongelma on ollut peltojen märkyys.

Liminkalainen maanviljelijä Raimo Pietilä laskeskelee, että sadosta on tulossa selvästi viimevuotista huonompi.

– Satomäärät jäävät viime vuodesta puoleen ja laatu voi olla ihan mitä vain, Pietilä sanoo.

Satomäärät jäävät viime vuodesta puoleen ja laatu voi olla ihan mitä vain.

Raimo Pietilä

Suurimmat vahingot sadolle sattuivat jo alkukesästä.

– Alkukesähän oli ihan kamala. Paljon kasvustoja hukkui heti kylvön jälkeen. Kun jyvän muodostus tapahtuu juuri siihen aikaan, ovat tähkät jääneet lyhyemmiksi hyvissäkin lohkoissa.

Elokuun lopulla alkanut, toista viikkoa kestänyt poutajakso lämmitti maanvijelijän mieltä, mutta suurta helpotusta se ei vielä tuo.

– Kyllähän se vaikuttaa viljan kypsymiseen, mutta se on aiheuttanut myös jonkin verran jälkiversontaa. Se taas puolestaan pitkittää kuivatusaikaa ja huonontaa viljan laatua, Pietilä kertoo.

Puinteja kokeillaan lähipäivinä

Kasvukausi on tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalla kaksi viikkoa jäljessä normaalista. Viime päivien lämmin sää on kuitenkin jouduttanut viljojen kypsymistä jonkin verran. Pietilän tilalla suunnitelmissa on aloittaa puinnit lähipäivinä.

– Ensimmäisten lohkojen puinteja kokeillaan varmaan piakkoin. Voi olla, että puinnista tulee katkonaista, kun lohkot kypsyvät nyt niin eri tahtiin.

Pietilän puolesta poutasää ja lämpimät kelit saisivat jatkua vaikka jouluun saakka.

– Sadon määrään sillä ei liene enää vaikutusta, mutta saataisiin nuo syystyöt tehtyä kohtuukeleissä. Sadonkorjuun jälkeen edessä on vielä maanmuokkaustöitä, jotka pitäisi nekin saada tehtyä hyvällä säällä, ettei maa tiivisty liikaa.

Tällä hetkellä Pietilän tilalla eletään kuitenkin päivä kerrallaan säiden mukaan.

– Näinhän se on mentävä. Meillä on niin kovin iso tämä kasvihuone, ettei sen päälle voi muovia vetää, Pietilä naurahtaa viitaten peltoihinsa.