Asiantuntijan arvio: Suomen ja Venäjän suhteet eivät kärsi pidätysten takia

Aleksanteri-instituutin johtaja ei usko, että kahden venäläisen pidätyksillä olisi poliittisia vaikutuksia.

Ulkomaat
Markku Kivinen.
Yle

Venäläinen oppositiojohtaja Vasili Popov on asetettu Suomessa matkustuskieltoon. Häntä epäillään petoksesta kiinteistökauppojen yhteydessä. Venäjällä Popov on julistettu vangituksi poissaolevana ja kesällä hänestä tehtiin etsintäkuulutus Interpolin kautta.

Popov itse arveli, että hänen pidätyksensä ajankohta saattaa liittyä eilen uutisoituun venäläishakkerin vangitsemiseen ja se olisi tehty poliittisista syistä. Venäläishakkeri otettiin kiinni Yhdysvaltain pyynnöstä. Popovin kohdalla pyyntö taas tuli Venäjältä.

Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivisen on vaikea uskoa, että pidätyksiä olisi käsitelty poliittisesta näkökulmasta.

– Ei se kovin suomalaiselta kuulosta. Kyseessä on kaksi erityyppistä juttua. Kyse on rikosoikeudellisesta harkinnasta, joka Suomessa tapahtuu tuomioistuimen kautta, Kivinen sanoo Yle Uutisten haastattelussa.

Kivinen ei usko, että pidätyksillä olisi vaikutusta Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin.

– Kahdenväliset suhteet eivät ole tällaisissa arkisissa rikosoikeudellisissa kysymyksissä kovinkaan kovalla koetuksella. Ne ovat monitasoisia ja niillä on pitkä historia perustanaan, Kivinen sanoo.

Kivinen arvioi, että suurvaltojen suhteet ja Venäjän ja EU:n jännite heijastuu myös Suomeen, mutta Suomi pärjää jännitteidenkin keskellä edelleen kohtalaisen hyvin.

– Ihmisoikeuksista osataan Suomessa pitää aika hyvin kiinni.