Puhelinurkintaskandaalissa ryvettynyt Rebekah Brooks palaa News Corpin johtajaksi

Brooks pidätettiin ensin epäiltynä osallisuudesta julkkisten ja kuninkaallisten puhelinurkintaa, mutta hänet vapautettiin kaikista syytteistä viime vuonna.

talous
Rebekah Brooks saapumassa Lontoon oikeustalolle.
Rebekah Brooks saapumassa Lontoon oikeustalolle 11. toukokuuta.Andy Rain / EPA

Lopetetun skandaalilehti The News of the Worldin ex-päätoimittaja Rebekah Brooks palaa mediamoguli Rubert Murdochin yrityksen johtoon Britanniassa, kertoo talouslehti Financial Times. (siirryt toiseen palveluun)

Myös toisen brittitabloidin The Sunin päätoimittajana toiminut Brooks erosi News Corpin Britannian pääjohtajan paikalta vuonna 2011 mediamaailmaa ravistelleen julkkisten puhelinurkinnan tultua ilmi.

47-vuotias Brooks pidätettiin ensin epäiltynä osallisuudesta urkintaan, mutta hänet vapautettiin kaikista syytteistä viime vuonna.

Brooks ei ollut ensin innostunut paluusta entiseen tehtäväänsä, mutta Murdoch taivutteli hänet ottamaan toimen vastaan, kertoo FT:n lähde.

Brooksilla ja Murdochilla on ollut läheiset välit, ja mediamiljardööri puolusti alaistaan skandaalin aikana.

The News of the World hankki uutisia murtautumalla kuninkaallisten ja viihdejulkkisten puhelinvastaajiin. Urkinnan paljastuminen johti lehden lakkauttamiseen heinäkuussa 2011.

Toinen News of the Worldin entinen päätoimittaja Andy Coulson tuomittiin 1,5 vuoden vankeuteen puhelinurkinnasta kesällä 2014.

Lähteet: AFP