1. yle.fi
  2. Uutiset

Lapin kansanedustajat: Nopeasti poikkeuslupia ahmanpyyntiin

Lapin kansanedustajat haluavat, että poroja tappavia ahmoja voitaisiin pyytää jo ensi talvena. Kansanedustajat ovat lähettäneet asiasta kannanoton maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.).

luonto
Ahma haaskalla.
Pentti Kallinen

– Me pidämme kesäkuussa 2014 vahvistettua ahmakannan hoitosuunnitelmaa hyvin valmisteltuna ja tarpeellisena. Kuitenkin ahmakannan hoitosuunnitelman vaikuttavuuden lisäämiseksi tulisi maa- ja metsätalousministeriön kiirehtiä ahmojen vahinkoperusteisien poikkeuslupien asetusta niin, että se mahdollistaisi vahinkoperusteiset poistot jo talven 2016 aikana, Lapin kansanedustajien puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) sanoo Lapin kansanedustajien yhteisessä tiedotteessa.

Ahmakannan hoitosuunnitelmassa sallitaan rajoitetusti ahman rauhoitusajasta poikkeaminen vahinkoperusteisin poikkeusluvin pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen pahimmilla vahinkoalueilla. Poikkeuslupa edellyttää maa-ja metsätalousministeriön asetusta, jossa asetettaisiin mahdollinen suurin sallittu saalismäärä.

Lapin edustajien mukaan vahinkoa aiheuttavien ahmojen nopea poistaminen on keskeinen keino saada edelleen suurina jatkuneet ahman aiheuttamat petovahingot kuriin. Kaikista viime vuoden suurpetovahingoista 90 prosenttia oli porovahinkoja. Poroelinkeinolle koitui noin 7,1 miljoonan euron vahingot joista yksistään ahman aiheuttamia oli lähes 60 prosenttia.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Markus Lohi (kesk.), Eeva-Maria Maijala (kesk.), Mikko Kärnä (kesk.), Katri Kulmuni (kesk.), Markus Mustajärvi (vas.) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd.). Hanna Mäntylä (ps.) ei ole allekirjoittanut kannanottoa.

Lue seuraavaksi