Hys hys – muuntohuumeet laillisia? Laki meni uusiksi pikavauhtia, eikä juuri kukaan huomannut

Elimme vuosi sitten maassa, jossa muuntohuumeet olivat mahdollisesti laillisia – tai niin ainakin pelättiin. Tilanne oli juridisesti niin epäselvä, että virkamiehet ja poliitikot uudistivat lain pikavauhtia. Se tapahtui kaikessa hiljaisuudessa.

Kotimaa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hys hys – olivatko muunto­huumeet laillisia?

Elimme vuosi sitten maassa, jossa muuntohuumeet olivat mahdollisesti laillisia – tai niin ainakin pelättiin. Tilanne oli juridisesti niin epäselvä, että virkamiehet ja poliitikot uudistivat lain pikavauhtia. Se tapahtui kaikessa hiljaisuudessa.

Eduskunta

Viime joulukuussa julkaistu tiedote näytti hyvin tavalliselta. "Muuntohuumeiden kieltäminen siirtyy lääkelaista huumausainelakiin." Tiedotteen olivat lähettäneet yhdessä sosiaali- ja terveysministeriö sisäministeriö, lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea, Tulli sekä Valtakunnansyyttäjänvirasto.

STM:n sivuilla tiedote julkaistiin 19.12.2014 klo 14.45. Se oli yhdeksän tuntia ennen kuin lakimuutos tuli voimaan.

Se oli päivä, kun joulu kolkutti jo ovelle. Sibelius-lukion kuoro esiintyi perinteiseen tapaan eduskunnan puhemiehen joulukahvitilaisuudessa. Ja eduskunnassa oli ollut syksyn viimeinen istunto, jossa oli äänestetty seuraavan vuoden budjetista. Edellisenä päivänä oli vellonut keskustelu sote-lain perustuslaillisista ongelmista.

Tiedotteessa lakimuutosta perusteltiin EU-tuomioistuimen tuomiolla, joka oli heinäkuulta 2014. Sen mukaan kaikkia muuntohuumeita ei voida luokitella lääkkeiksi.

– Tuomion antamisen jälkeen myös Suomessa on hylätty muuntohuumeiden maahantuontia ja myyntiä koskevia syytteitä. Koska syytteet hylkäävistä päätöksistä on valitettu, ne eivät ole lainvoimaisia, tiedotteessa todettiin.

– Tänään annetulla valtioneuvoston asetuksella korjataan EU:n tuomioistuimen tuomiosta aiheutunut epäselvä tilanne.

Miksi muuntohuumeita ei voida luokitella lääkkeiksi? Mitä olivat tiedotteessa mainitut oikeuden päätökset, joista oli valitettu? Mikä oli "epäselvä tilanne"? Tavanomaiselta näyttävästä tiedotteesta nousi lopulta paljon kysymyksiä.

Poliitikot ja virkamiehet vaikenivat epäselvästä tilanteesta

Täytyy siis palata kauemmas. Vuosi sitten heinäkuussa EU-tuomioistuin antoi Saksaa koskevan päätöksen. Siinä vastaajina olivat olleet D. ja G.

Heitä syytettiin siitä, että he olivat myyneet mausteyrttisekoituksia, jotka sisälsivät muun muassa synteettisiä kannabinoideja. Tapahtuma-aikana niitä ei ollut kielletty Saksan huumausainelaissa.

Ennen tuomiota Saksassa oli hyvin samanlainen tilanne kuin Suomessa: muuntohuumeet olivat lääkelain alaisia.

EU-tuomioistuin linjasi, että muuntohuumeita ei voida luokitella lääkkeiksi. Sen mukaan lääkkeet on tarkoitettu sairauden hoitoon tai ehkäisyyn, ei huumaustarkoituksiin.

Vuosi sitten elokuussa kesälomat olivat ohi, ja sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet heräsivät EU-tuomioistuimen linjaukseen. Asia tuli ministeriön johtaman huumausainepoliittisen koordinaatioryhmän pöydälle.

Ismo Tuominen

Pahin vaihtoehto on se, että meidän kaikki 150 muuntohuumetta on laillisia. Eli mikään laki ei kiellä niiden maahantuontia ja myyntiä. Ehkä lievin vaihtoehto oli sitten se että vähintään joudutaan tällaiseen oikeudelliseen sotkuun, jossa viranomaisten toiminta tulee hirveän vaikeaksi.

Ismo Tuominen, hallitusneuvos, STM

– Me jouduttiin pohtimaan, mitä tästä seuraa. Vaikuttaako Saksaa koskeva päätös Suomen asioihin? Vaikuttaako se meidän kaikkiin 150 muuntohuumeeseen, huumausainepoliittisen työryhmän asiantuntija Ismo Tuominen kertaa.

– Me oltiin erittäin epäselvässä tilanteessa. Siinä me tehtiin sitten riskinarviointi. Tavallaan pahin vaihtoehto on se, että meidän kaikki 150 muuntohuumetta on laillisia. Eli mikään laki ei kiellä niiden maahantuontia ja myyntiä. Ehkä lievin vaihtoehto oli sitten se että vähintään joudutaan tällaiseen oikeudelliseen sotkuun, jossa viranomaisten toiminta tulee hirveän vaikeaksi, hallitusneuvos Tuominen STM:stä jatkaa.

Huumausainepoliittiseen koordinaatioryhmään kuuluu jäseniä sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi sisäministeriöstä, oikeusministeriöstä, valtakunnansyyttäjänvirastosta, Tullista sekä Fimeasta. Kysymys ei ollut ryhmässä aivan uusi: siellä oli mietitty jo vuosia, onko järkevää määritellä huumaantumistarkoituksessa käytettyjä aineita lääkelain alle. Nyt EU-tuomioistuimen tuomio teki kysymyksestä kiireellisen.

Myös silloinen peruspalveluministeri Susanna Huovinen pelästyi EU-tuomioistuimen ratkaisua.

– Ensimmäinen fiilikseni oli vähän sellainen pelko siitä, joudutaanko me sellaiseen tilanteeseen, että maan sisälle alkaa tulla näitä huumeeksi luokiteltavia aineita, jotka tämän päätöksen mukaan eivät enää olisikaan laittomia - pahimmassa mahdollisessa tapauksessa, kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.) sanoo.

Huovinen ei kuitenkaan sano suoraan, että muuntohuumeet olisivat olleet EU-tuomioistuimen tuomion jälkeen laillisia. Sen sijaan hän puhuu epävarmasta tilanteesta ja sen tuomista riskeistä viranomaisille. Juuri siksi lainsäädäntöä täytyi muuttaa nopealla aikataululla.

Nopeus leimasi lainsäädäntötyötä. Kuten sekin, että virkamiehet vaikenivat tilanteesta.

– Se (vaikeneminen) oli tietysti tietoista, hallitusneuvos Ismo Tuominen STM:stä toteaa.

Virkamiehet pelkäsivät, että asian käsittely julkisuudessa tekisi poliisin ja Tullin työn vaikeaksi.

– Mitä tullimies sitten tekee, kun ihmiset tulevat huumeiden kanssa Suomeen ja sanovat että nämähän ovat laillisia? Tai mitä poliisi tekee, kun poliisi ottaa takavarikkoon, ja nämä kaverit sanovat, että ottavat välittömästi asianajajaan yhteyttä, että tämä on virkarikos, ja että te puututte hänen bisneksiinsä, Tuominen jatkaa.

Vaikka vaikeneminen oli tietoista, sitä ei päättänyt kukaan yksittäinen ihminen – ei virkamies eikä ministeri.

Susanna Huovinen

Jokainen ikään kuin siinä prosessissa ymmärsi, että tämä on vähän herkkä tilanne, ja että se riski voi pahimmillaan olla sen kaltainen, että maahan alkaa tulla aineita, joita me emme tänne halua.

Susanna Huominen, kansanedustaja, sd.

– Jokainen ikään kuin siinä prosessissa ymmärsi, että tämä on vähän herkkä tilanne, ja että se riski voi pahimmillaan olla sen kaltainen, että maahan alkaa tulla aineita, joita me emme tänne halua. En ainakaan itse koe tehneeni mitään sellaista päätöstä tai käskyttäneeni yhtään ketään, että tästä ei saa puhua, edellinen peruspalveluministeri Susanna Huovinen sanoo.

Hiljaisuutta kuvaa sekin, että vasta tämän jutun yhteydessä Huovinen vastaa ensimmäistä kertaa näihin kysymyksiin. Nyt hän jo istuu oppositiossa rivikansanedustajana.

Oliko laki ja sen tulkinta kaikille kansalaisille sama?

Samaan aikaan syksyllä kun sosiaali- ja terveysministeriössä kiirehdittiin muuntohuumeita koskevaa lakimuutosta, viskigate jarrutti virkamiesten työtä.

Aluehallintovirasto oli kieltänyt Olut ja Viski Expo Finland -tapahtuman järjestäjiä käyttämästä viski-sanaa tapahtuman nimessä. Myös STM:n virkamiehet joutuivat selvittämään, saako viskiä mainostaa olut- ja panimotapahtuman yhteydessä. Sosiaalinen media kuohui AVI:n linjauksen vuoksi.

Oma kuohuntansa kävi syksyllä taas syyttäjien keskuudessa - nimenomaan muuntohuumeista.

Leena Metsäpelto

Syyttäjät soittivat aika paljon minulle. Miten ratkaisen tämän? Teenkö syyttämättäjättämispäätöksen vai nostanko syytteen? Koska ei tiedetty EU-tuomioistuimen tuomion vaikutusta.

Leena Metsäpelto, valtakunnansyyttäjä, valtakunnansyyttäjänvirasto

Valtakunnansyyttäjänvirastossa Leena Metsäpellon puhelin soi. Hän on valtionsyyttäjänä keskittynyt huumeasioihin ja on huumausainepoliittisen koordinaatioryhmän jäsen.

– Syyttäjät soittivat aika paljon minulle. Miten ratkaisen tämän? Teenkö syyttämättäjättämispäätöksen vai nostanko syytteen? Koska ei tiedetty EU-tuomioistuimen tuomion vaikutusta, valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto kertoo.

Saksalaisia koskeva EU-tuomioistuimen tuomio oli johtanut lyhyessä ajassa siihen, että muuntohuumeita koskevat tuomiot vaihtelivat Suomen alioikeuksissa: syytteitä hylättiin ja hyväksyttiin samoilla perusteilla.

– Muistan että jo noin kuukauden aikana eteeni työpöydälle tuli useita tuomioita, joissa oli päädytty erilaisiin ratkaisuihin, Leena Metsäpelto toteaa.

Kysymys on perimmältään kansalaisten oikeusturvasta: onko laki ja sen tulkinta kaikille kansalaisille sama?

Syyttäjille tuli tarve hakea ennakkopäätösvalituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Tämä valitustapa ohittaa hovioikeusvaiheen. Lupa tuli korkeimmasta oikeudesta kahdelle alioikeuden tuomiolle, joissa syytteet oli hylätty.

Valtakunnansyyttäjänvirasto suositteli, että syyttäjät odottaisivat KKO:n kannanottoa. Edelleenkään, kymmenen kuukautta valitusten jälkeen, korkein oikeus ei ole antanut asiassa ratkaisuaan.

Valtionsyyttäjä Metsäpelto näkee kolme vaihtoehtoa, miten EU-tuomioistuimen tuomiota voidaan tulkita. Ensimmäinen ja rankin on se, että kaikki vanhaan lääkemääritelmään perustuvat muuntohuumesyytteet hylätään.

Toinen vaihtoehto on se, että syyttäjä voisi näyttää, että jollakin huumeella on myös lääkkeellisiä ominaisuuksia päihdeominaisuuksien lisäksi. Siinä tapauksessa syyte voitaisiin hyväksyä ja henkilö tuomita.

Metsäpellon mukaan kolmas ja lievin vaihtoehto on, että EU:n tuomioistuimen tuomiolla ei ole mitään vaikutusta kansalliseen vireillä olevaan rikosasiaan.

– Sillä on ainostaan tällainen vaikutus, että lainsäädäntöä on muutettava. Sehän me tehtiinkin tämän sysäämänä, Metsäpelto sanoo.

Valtionsyyttäjä katsoo itse, että muuntohuumeet olivat laittomia myös viime syksynä.

– Jos yhteisölainsäädäntö ja kansallinen lainsäädäntö ovat ristiriidassa keskenään, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että kansallinen lainsäädäntö olisi pätemätöntä.

Viime syksyn juridisesti epäselvä ajanjakso näkyy vieläkin. Edelleen on kymmeniä muuntohuumeita koskevia oikeusjuttuja, jotka ovat auki.

Kun korkeimman oikeuden linjaus muuntohuumeista joskus tulee, sillä on laajempikin merkitys. Se kertoo samalla, millä tavalla ja miten pian EU-tuomioistuimen ratkaisuja sovelletaan Suomessa.

– Sitten jatkossa tiedetään muiltakin sektoreilta, miten tällaiseen tuomioon pitää kansallisesti suhtautua ja miten nopeasti reagoida, Metsäpelto tiivistää.

Lopulta kysymys ei siis ole vain muuntohuumeista.

– Kun olin eduskunnan verojaoston jäsen, muistan hyvin, että verotukseen liittyviä kysymyksiä jouduttiin monesti peilaamaan EU-tuomioistuimen päätöksiin. Varmasti jämäkkyyttä tarvitaan päätösten seurantaan, kansanedustaja Susanna Huovinen pohtii.

Huovinen perää keskustelua myös siitä, miten EU-tuomioistuimen linjaukset selitetään jäsenvaltioille. Avainkysymys on, noudattavatko jäsenvaltiot niitä samalla tavalla.

Niin ei tapahtunut muuntohuumetuomion jälkeen.

Suomi ja Saksa ovat jo muuttaneet lakejaan, mutta STM:n tietojen mukaan esimerkiksi Hollannissa ja Italiassa muuntohuumeet ovat edelleen lääkelain alaisia. Myöskään ETA-maa Norja ei ole muuttanut lakejaan.

"Olin osa sitä joukkuetta"

Koko muuntohuume-episodi on siitä mielenkiintoinen, ettei yksikään poliitikko ole lähtenyt keräämään sillä irtopisteitä. Ei, vaikka huumausaineet ovat poliittisesti helppo tapa saada huomiota.

Koko lainsäädäntötyö sujui eduskunnassa hiljaisuudessa ja nopeasti.

Oli joulukuun neljäs päivä. Se oli deadline-päivä esityksille, jotka haluttiin saada käsitellyksi Alexander Stubbin hallituksen viime metreillä.

Hallitus jätti eduskunnalle esityksensä huumausainelain ja rikoslain muuttamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti lakimuutoksesta samana päivänä.

Tiedotteessa kerrottiin, että muuntohuumeet kiellettäisiin jatkossa STM:n asetuksella. Fimean lääkeluettelosta siirrettäisiin asetukseen noin 150 muuntohuumetta.

Siinä puututtiin laillisuuskysymykseen vain ohimennen.

– Kuten tälläkin hetkellä, aineiden valmistus, maahantuonti, varastointi, myynnissä pitäminen ja luovuttaminen olisivat jatkossakin kiellettyjä, tiedotteessa kirjoitettiin.

Muuntohuumeet olivat periaatteessa kiellettyjä, koska muuta lainvoimaista päätöstä ei ollut annettu. Tiedotteessa ei kuitenkaan kerrottu juridisesti epäselvästä tilanteesta.

– Totta kai tuo on luovaa kirjoittamista, hallitusneuvos Ismo Tuominen STM:stä myöntää.

– Miten mä nyt sanoisin... tavoitteena oli, että mikään ei kiinnitä tuossa tiedotteessa toimittajien huomiota. Yksikään toimittaja ei soittanut.

Hallituksen esityksessä EU-tuomioistuimen tuomion riskejä ei puolestaan voitu peitellä.

– Kun se hallituksen esitys tiedotteen yhteydessä lähti eduskuntaan, siellähän oli kerrottava asia just niin kuin ne on, Ismo Tuominen toteaa.

"EU:n tuomioistuimen ratkaisun jälkeen oikeuskäytäntö on sekä alioikeuksissa että hovioikeuksissa muodostunut epäyhtenäiseksi. Osa vireillä olevista muuntohuumeiden salakuljetus- ja lääkerikossyytteistä on kategorisesti hylätty EU:n tuomioistuimen ratkaisun johdosta."

"EU:n tuomioistuimen ratkaisu on johtanut tilanteeseen, jossa lääkeluetteloon sisältyvien muuntohuumeiden valmistuksen, maahantuonnin ja myynnin rajoittaminen ja valvonta ei ole enää tehokkaasti mahdollista."

Hiljaisuus jatkui, vaikka lakiesitys oli julkinen ja kenen tahansa saatavilla.

– Tietysti me pelättiin suunnattomasti, koska eduskuntakäsittely tulee joka tapauksessa viemään aikaa. Että joku suomalainen toimittaja joskus lukisi hallituksen esityksiä, mutta se pelko oli turha, Tuominen sanoo.

Kuluu viikko tiedotteen julkaisusta ja lakiesityksen saapumisesta eduskuntaan. Edellinen peruspalveluministeri Susanna Huovinen esitteli sote-lakia eduskunnassa. Suurena sote-päivänä ei puhuttu kuitenkaan siitä, että täysistunnossa oli lähetekeskustelussa myös muuntohuumeita koskeva lakiesitys.

Huovinen ei esitellyt sitä salissa, vaikka yleensä ministeri tekee niin omalta hallinnon alaltaan.

– Olin pitkään suunnitellulla virkamatkalla Lapissa. Lähdin sinne sote-keskustelun jälkeen aika pian. Mutta voin sanoa ihan rehellisesti, että mikäli olisin ollut paikan päällä, voi olla, että siitä huolimatta en olisi esittelypuheenvuoroa käyttänyt.

Eli siinä tapauksessa se olisi ollut tietoinen ratkaisu?

Kyllä se olisi ollut tietoinen ratkaisu, Huovinen sanoo.

Kiirettä kuvaa myös se, että jo samana päivänä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa oli asiantuntijakuulemisia lakiesityksestä. Ja seuraavaksi päiväksi valmistui valiokunnan mietintö.

Juha Rehula

Laki piti saada tehtyä. Meillähän oli tilanne, jossa ei ollut lainsäädäntöpohjaa, jonka perusteella viranomaiset tekivät päätöksiä.

Juha Rehula, perhe- ja peruspalveluministeri, kesk.

– Laki piti saada tehtyä. Meillähän oli tilanne, jossa ei ollut lainsäädäntöpohjaa, jonka perusteella viranomaiset tekivät päätöksiä, Juha Rehula (kesk.) sanoo.

Rehula oli vielä tuossa vaiheessa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja. Nykyään hän on perhe- ja peruspalveluministeri.

Kului yksi yö valiokunnan mietinnön valmistumisesta, ja oli lain ensimmäinen käsittely täysistunnossa. Myös Rehula vaikeni. Hän ei käyttänyt valiokunnan puheenjohtajan puheenvuoroa.

– Sehän oli julkinen (asia), mutta siihen ei kukaan tarttunut. En halunnut siihen mitään huutomerkkejäkään, Rehula toteaa.

– Olin osa sitä joukkuetta, joka kantoi huolta siitä tilasta, missä oltiin muuntohuumeiden kanssa.

Muuntohuumeista ei siis keskusteltu täysistunnon lähetekeskustelussa eikä ensimmäisessä tai toisessa käsittelyssä. Eduskunta hyväksyi lakiesityksen, ja sen koko käsittely lähetekeskustelun jälkeen kesti vain yhdeksän päivää.

Kiireestä kertoo se, että eduskuntakäsittely vie tavallisesti nopeimmillaan useita viikkoja - ja yleensä useita kuukausia.

Nykyinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on ainoa haastateltavamme, jonka mukaan viime syksynä oli viiden kuukauden ajan tilanne, kun muuntohuumeet olivat laillisia.

– Oli.

– Minä vastasin kysymykseen kerrankin lyhyesti, Rehula toteaa.

Muut tapaamamme haastateltavat puhuvat ennemmin "epäselvästä tilanteesta".

– En tiedä mikä on oikea tai väärä vastaus. Me oltiin tilanteessa, jossa se oli vähintäänkin epäselvä, Rehula jatkaa.

"Sitten me skoolattiin"

Muistatteko vielä STM:n ja muiden viranomaisten lähettämän tiedotteen 19.12.2014? Se oli julkaistu yhdeksän tuntia ennen kuin uudet lait ja asetus olivat voimassa.

Siinä kerrottiin nimenomaan lakimuutoksesta, joka siirsi muuntohuumeiden kieltämisen lääkelaista huumausainelakiin.

Jo edellisenä iltana huumausainepoliittisen työryhmän jäsenet olivat nostaneet maljoja.

– En muista, oliko se kuohuviiniä vai ei. Ehkä se oli sitten maitoa tai vettä, jota sitten skoolattiin, hallitusneuvos Ismo Tuominen STM:stä kertoo.

– Suurin riski oli tavallaan vältetty. Totta kai se oli helpotus.

Seuraava aamupäivänä oli presidentin esittely. Sauli Niinistö vahvisti muuntohuumeita koskevat muutokset huumausainelakiin ja rikoslakiin.

– Kun presidentti oli vahvistanut tämän lain, välittömästi sen jälkeen pidettiin vielä ylimääräinen valtioneuvoston istunto. Se oli poikkeuksellista, Susanna Huovinen muistelee.

Niinistö poistui paikalta, ja valtioneuvosto jäi varsinaiseen istuntohuoneeseensa. Siinä yhteydessä valtioneuvosto siirsi vanhasta lääkeluettelosta 150 muuntohuumetta uuteen asetukseen.

Laki ja asetus olivat nyt yhtenäisiä EU-tuomioistuimen tuomion kanssa. Enää lakia ei voinut tulkita eri tavoilla.

Samana päivänä vain yksi toimittaja soitti STM:n hallitusneuvos Ismo Tuomiselle.

Jutun keskellä olisi ollut todellinen uutinen. Tuominen totesi, että pelkästään huumausaineina käytettyjen muuntohuumeiden myyminen ja varastoiminen olivat olleet laillisia lähes puolen vuoden ajan.

Lopulta mitään julkista keskustelua ei syntynyt.

Eduskunta

Mikä on muuntohuume?

Muuntohuumeita kutsutaan myös design-huumeiksi, uusiksi psykoaktiivisiksi aineiksi tai tutkimuskemikaaleiksi.

– Usein ajatellaan, että ne ovat synteettisiä eli keinotekoisesti valmistettuja kemikaaleja, mutta ne eivät aina ole sitä, ylitarkastaja Katja Pihlainen Fimeasta sanoo.

Periaate on, että jos muuntohuumeita ei ole erikseen kielletty, ne ovat sallittuja. Siksi valmistajat ja myyjät kehittelevät koko ajan uusia muuntohuumeita, joita ei ole vielä luokiteltu kielletyiksi. Tämä onnistuu muuttamalla vaikkapa yhtä happi- tai typpimolekyylin paikkaa rakenteessa.

– Siinä muutetaan joko kemiallista rakennetta tai on muutettu jossain toisessa käyttötarkoituksessa olleen aineen käyttötarkoitusta päihdekäyttöön, Pihlainen toteaa.

Joulukuussa 2014 tehdyllä lakimuutoksella huumausainelakiin siirrettiin muuntohuumeet eli kuluttajamarkkinoilta kielletyt psykoaktiiviset aineet. Ne olivat aiemmin olleet lääkelain alaisia.

Luonnontieteellisesti tai terveysvaikutuksiltaan tilanne ei ole muuttunut yhtään miksikään. Aineet on katsottu terveydelle haitallisiksi muuntohuumeina käytettäessä, Pihlainen jatkaa.

Muuntohuumeita voidaan lisätä valtioneuvoston asetuksilla sekä huumausaineluetteloon että kuluttajamarkkinoilta kiellettyjen psykoaktiivisten aineiden luetteloon.

Lähde: Fimea