Rääkkylän sote-palveluita hoitavan Attendon toiminnasta ei löydy tarkkoja lukuja

Attendo ei tee Suomessa alakonsernitilinpäätöstä, ja siksi yhtiön Suomen toiminnoista ei saa tarkkoja lukuja. Tämä yhteenveto on tehty Ajankohtaisen kakkosen käyttämän tilinpäätös- ja veroasiantuntijan Reijo Kostiaisen sekä Attendon viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaojan välisestä kirjeenvaihdosta.

Kotimaa
Vuonna 2014 Attendon Suomen toimintojen liikevaihto oli 410 milj. euroa (v. 2013 386 milj. euroa).
Vuonna 2014 Attendon Suomen toimintojen liikevaihto oli 410 milj. euroa (v. 2013 386 milj. euroa). Yle

Vuonna 2007 ruotsalainen Attendo AB perusti Suomeen yhtiön, joka nykyään on nimeltään Attendo Finland Oy. Tämä yhtiö osti samana vuonna terveydenhuollon palveluiden tuottaja MedOne Group Oy:n.

Kaupassa ja ostetun yhtiön fuusiossa Attendo Finland Oy:lle tuli korollista velkaa yli 200 miljoonaa euroa. Rahat lainattiin osakkailta ja markkinoilta Attendon ruotsalaisen yhtiön toimesta ja edelleen lainattiin Attendo Finland Oy:lle samoilla ehdoilla.

MedOnen hankinta rahoitettiin sataprosenttisesti markkinakorkoisella velkarahalla. Osakaslainat olivat 15 %:n korolla, mutta Attendon mukaan niistä luovuttiin ja ne konvertoitiin omaksi pääomaksi yhteiskunnallisista syistä alan ensimmäisenä yrityksenä vuonna 2012.

Vuonna 2014 Attendon Suomen toimintojen liikevaihto oli 410 milj. euroa (v. 2013 yhteensä 386 milj. euroa). Vuonna 2014 Attendo Finland Oy sai Suomen operatiivisilta yhtiöiltään konserniavustusta 40 milj. euroa (v. 2013 yht. 34 milj. euroa), joka kuvastaa näiden yhtiöiden liiketoiminnan tulosta.

Veroja vuoden 2014 tuloksesta maksettiin 5,8 milj. euroa (v. 2013 yht. 4,5 milj. euroa). Vuosina 2007–2012 Attendo maksoi minimaalisesti tuloveroja Suomen toiminnastaan, koska liiketoiminnan tulos hupeni pääosin Ruotsiin maksettuihin korkokuluihin.

Attendon mukaan yhtiö on maksanut Suomessa eniten veroja hoiva- ja terveyspalveluyrityksistä – enemmän kuin suurimmat kilpailijat yhteensä.

Attendo AB:n pääomistaja on luxemburgilainen Augustus International Sarl. Muita omistajia yhtiön johdon lisäksi ovat Intermediate Capital Group ja työeläkeyhtiö Varma. Augustus International Sarl:n pääomistaja on IK2004-rahasto. IK:n (Industri Kapital) hallinnoimien rahastojen sijoittajia ovat esimerkiksi eläke- ja vakuutusyhtiöt ympäri maailmaa.

Attendon Suomen liiketoimintojen arvo on noussut vahvasti kannattavan kasvun ja sen oletetun jatkumisen myötä. Samoilla arvostuskertoimilla, joilla Attendo osti MedOnen vuonna 2007, liiketoimintojen arvo olisi tänä päivänä vähintään 500 milj. euroa.

Mikäli IK2004-rahasto myy Attendon konsernin luxemburgilaisen emoyhtiön jonakin päivänä, niin ei ole vaikea arvata, maksetaanko myyntivoitosta veroa.