Missouri teloitti lähes 25 vuotta vankilassa istuneen miehen

Yhdysvalloissa on tänä vuonna teloitettu 20 vankia.

Ulkomaat
Missouri kuvernööri Jay Nixon.
Missouri kuvernööri Jay Nixon.Larry W. Smith / EPA

Missourin osavaltio on teloittanut lähes 25 vuotta vankilassa istuneen miehen. Vuonna 1991 teinitytön kidnappauksesta, raiskauksesta ja murhasta tuomittu mies on kahdeskymmenes tänä vuonna Yhdysvalloissa teloitettu vanki. Valtaosa teloituksista tapahtuu Missourin ja Texasin osavaltioissa.

Vuonna 1989 tapahtuneista teoista tuomittiin myös toinen mies, joka teloitettiin viime vuonna. Kumpikin miehistä tunnusti teot oikeudessa.

Missourin yleinen syyttäjä Chris Koster toteaa tiedotteessaan, että lähes neljännesvuosisadan jatkunut tapaus on malliesimerkki siitä, miksi yhteiskunta on turhautunut liian vaivalloiseksi kasvaneen järjestelmän kanssa.

Kuolemantuomion vastustajat ovat puolestaan kyseenalaistaneet miehen saaman oikeusavun pätevyyden. Lisäksi he katsovat rotuennakkoluulojen vaikuttaneen siihen, että mies tuomittiin elinkautisen sijaan kuolemaan. Tuomitut miehet olivat mustia ja uhri oli valkoinen.

Sekä Missouri kuvernööri Jay Nixon että Yhdysvaltain korkein oikeus hylkäsivät useaan otteeseen tuomitun miehen valitukset ja armahduspyynnöt.

Lähteet: AP