Piispa Samuel: Turvapaikanhakijat ovat hädässä olevia ihmisiä, asenteiden kanssa tehtävä työtä

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi kertoo ymmärtävänsä pakolaisten vastaanottoon liittyviä pelkoja, mutta kehottaa suomalaisia miettimään asenteitaan. Salmen mielestä myös valtiovallan pitäisi ottaa enemmän vastuuta ja kertoa kansalle hallitun muuttoliikkeen keinoista.

Kotimaa
Piispa Samuel Salmi
Kolarin Ylläsjärven mökiltä tavoitettu piispa Samuel kehottaa muistamaan aikaa, jolloin suomalaiset olivat avun tarpeessa: "Esimerkiksi Lapissa koko väestö evakuoitiin Ruotsiin toisen maailmansodan lopussa. Silloin meille ojennettiin auttava käsi ja rajat avattiin länteen. Nyt on kysymys siitä, että emme saa unohtaa, että meidän rajamme voivat olla avoinna niille, jotka ovat todellisen hädän edessä ja avun tarpeessa."Jarmo Siivikko / Yle

Pakolaiskysymys on yllättänyt yhteiskuntamme ja koko Euroopan, Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi sanoo. Piispa pitää pakolaisvirran kasvua maailmanlaajuisesti vakavana ilmiönä.

Onko meillä varaa sanoa, että nämä ihmiset eivät kuulu meille, emmekä halua heitä auttaa?

Piispa Samuel Salmi

– Turvattomuus on lisääntynyt ja ihmiset ovat lähteneet liikkeelle. Jotkut huippupoliitikot ovat puhuneet siitä, että on alkanut uusi kansainvaellusten aika. Tilanne on kärjistynyt muutamassa viikossa, piispa Samuel sanoo.

Salmi muistelee alkukesän tilannetta, jolloin Suomea kehotettiin varautumaan noin 750 kiintiöpakolaiseen. Salmen mielestä tuo on jo menneisyyden puhetta.

– Sen ymmärtää jokainen, joka näkee tämän tilanteen vakavuuden. On kysymys suuresta muuttoliikkeestä ja muutosilmiöstä, suoranaisesta murroksesta Euroopassa ja siitä murroksesta me emme ole millään tavalla sivussa täällä kotoisassa Suomessa.

– Meidän on mietittävä omia asenteitamme, piispa vetoaa.

Muutos pelottaa, mutta on väistämätön

Ei ole mitenkään ihmeellistä, että pakolaisten saapumiseen suhtaudutaan myös epäilevästi ja kielteisesti. Kaikki muutos pelottaa ihmistä, piispa muistuttaa.

– Meillä on varmasti turvattomuutta ja pelkoa ja sen synnyttämää asennoitumista yhteiskunnassamme. Tietyllä tavalla ymmärränkin tätä, sillä se liittyy yleensä ihmisenä olemiseen.

Silti Salmen mielestä nyt on perimmiltään kysymys siitä, että suomalaisten on nähtävä, että turvapaikanhakijat ovat hädässä olevia ihmisiä.

– Heidän joukossaan on naisia, lapsia ja miehiä, jotka ovat olleet kidutettuina omissa yhteiskunnissa. Onko meillä varaa sanoa, että nämä ihmiset eivät kuulu meille, emmekä halua heitä auttaa?

Toivon, että emme lähtisi siitä, että jokainen maahantulija on automaattisesti yhteiskuntaamme tervetullut henkilö, vaan että muuttoliike on hallittua.

Salmi vetoaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan velvollisuuteen auttaa silloin, kun siihen on mahdollisuus.

– Meillä yhteiskunta on monista vaikeuksista huolimatta edelleen hyvinvointiyhteiskunta ja meidän tehtävämme on tulla myös kärsivän, hädänalaisen ihmisen rinnalle. Se on myös meidän kristillisen yhteiskuntamme ja länsimaisen, humanistisen yhteiskunnan velvollisuus.

Asenteita voi helpottaa avoimuudella

Piispa peräänkuuluttaa hallittua kehitystä pakolaispolitiikassa.

– Toivon, että emme lähtisi siitä, että jokainen maahantulija on automaattisesti yhteiskuntaamme tervetullut henkilö, vaan että jokaisen tulijan tausta asianmukaisesti selvitetään ja että muuttoliike on hallittua.

Salmi uskoo, että asenteisiin voisi vaikuttaa nykyistä avoimempi keskustelu ja Suomen pakolaispolitiikan ja turvapaikanhakijakäytäntöjen tunnetuksi tekeminen.

– Uskon, että suomalaisten keskuudessa asenteita helpottaisi, jos valtiovallan taholta painotettaisiin, että maahanmuuton tulee olla hallittua ja se merkitsee, että tänne tullaan silloin, kun on kysymys todellisesta hädästä.

Asenteiden kanssa tehtävä työtä

Piispan mukaan suomalaisten on nyt tehtävä työtä asenteidensa kanssa.

– On huomattava se tosi asia, että kun ihminen antaa jotakin omastaan, hän saa myös tilalle uutta, joka antaa meille toivoa ja rohkeutta.

Pakolaiskysymys on piispan mielestä jokaiselle itsetutkiskelun paikka.

– Meidän ei tule unohtaa, että olemme myös itse saaneet apua silloin, kun meillä on ollut vaikeaa.