Skorpioni kuin taistelulaiva – meteoriitin kraatterista löytyi outo muinaisotus

Hämähäkkien sukua ennakoinut meriskorpioni kasvoi miehen mittaiseksi ja muistutti muinaista kreikkalaista taistelualusta.

Ulkomaat
Taitelijan näkemys Pentecopterus-skorpioneista.
Taitelijan näkemys Pentecopterus-skorpioneista.Patrick Lynch / Yale University

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat löytäneet meteoriitin jättämästä kraatterista Iowan osavaltiosta fossiileja, jotka ovat osoittautuneet aiemmin tuntemattomiksi meripedoiksi.

Pentecopterus-nimen saanut meriskorpioni oli suvussaan jättiläinen. Se kasvoi enimmillään 1,8 metrin mittaiseksi, kun useimmat sukulaiset olivat parikymmensenttisiä.

Nimi on peräisin varhaiselta kreikkalaiselta sota-alukselta pentekonterilta, sillä Iowan ja Yalen yliopistojen tutkijoiden mielestä muodossa on paljon samaa: sulavalinjainen ruumis, suippo pääkilpi ja pentekonterista sojottaneita airoja muistuttavat raajat, joilla eläin nappasi saaliinsa.

467 miljoonaa vuotta sitten elänyt otus oli vanhin tunnettu jäsen sukupuussa, josta nykykäsityksen mukaan versoivat muun muassa tämän päivän hämähäkit. Löytö siirtää suvun syntyvaiheita kymmenen miljoonaa vuotta kauemmaksi kuin aiemmin on oletettu.

– Pentecopterusin suhde muihin meriskorpionien suvun jäseniin osoittaa, että jo evoluution varhaisessa vaiheessa lajien kirjon täytyi olla laaja ja niiden merkityksen ekosysteemissä suuri, vaikka fossiililöydöt ovatkin hyvin harvinaisia, sanoo tutkimuksen johtaja James Lamsdell Yalen yliopiston verkkosivulla.

Matalassa vedessä oli hyvä saalistaa

Pentecopterusin fossiilit saatiin talteen jokivarresta Winnishiekista, kun joki padottiin tilapäisesti.

Aikoinaan paikalla oli meteoriitin tekemä kraatteri, jonka merivesi oli täyttänyt Pentecopterusta miellyttäneeksi matalavetiseksi ja todennäköisesti vähäsuolaiseksi altaaksi.

Kivettymien joukossa on nuoria että aikuisia eläimiä, minkä ansiosta tutkijat ovat saaneet hyvän kuvan otuksen elinkaaresta.

Koko tutkimus on vapaasti luettavissa BMC Evolutionary Biology (siirryt toiseen palveluun) -lehdestä.