1. yle.fi
  2. Uutiset

Ostosmatkailu Venäjältä romahti – itärajan pikkukaupunkeihin nousee silti lisää kauppakeskuksia

Imatralla avattiin tänään uusi Prisma-keskus. Uusi kauppakeskus tuo pikkukaupunkiin 12 000 neliötä uutta kauppapinta-alaa. Samaan aikaan entisiä kauppoja suljetaan.

talous
Ostoskärryt  täyttyvät purjoista ja pulloista.
Hillevi Antikainen / Yle

Kauppa on vaikeuksissa koko Suomessa. Itärajalla ehkä sitäkin enemmän, koska kauppatilaa on rakennettu odottaen venäläisen ostosmatkailun kasvun jatkuvan. Itäturistit ovat kuitenkin pitkälti kadonneet.

– Ruokapuolen tax free -kauppa on ollut meille noin 10 prosenttia liikevaihdosta. Nyt se on enää noin 1,5 prosenttia, Imatran Citymarketin kauppias Esa Eskelinen kertoo.

Kauppakeskuksia nousee

Itäturistien tulvan tyrehtymisestä huolimatta uusia kauppakeskuksia nousee itärajan pikkukaupunkeihin vieläkin. Kesällä Lappeenrannan keskustassa avattiin uudistettu ja laajennettu Iso-Kristiina kauppakeskus.

Imatralla on juuri avautunut uusi Prisma-keskus, joka tuo Imatralle noin 12 000 neliömetriä uutta kaupan liiketilaa. Itse Prisma-tavaratalossa on runsas 10 000 neliötä ja tämän lisäksi keskuksessa on vielä noin 2000 neliön tilat 20 muulle kaupalle.

Myös vanha noin 5000 neliömetrin Prisma saattaa säilyä kaupan tiloina. Etelä-Karjalan osuuskauppa aikoo joko myydä tai vuokrata vanhan Prisman tilat. Rakennuksen purkamista ei suunnitella.

Kilpailu kovenee

Itärajalle povataankin kiristyvää kaupan kilpailua.

– Kyllähän kaupan neliöitä alkaa nyt olla yllin kyllin, jos pohditaan vaan tämän alueen väestöä, Imatran Citymarketin kauppias Esa Eskelinen sanoo.

Kilpailu niittää jo ensimmäisiä uhrejaan. Lappeenrannassa ilmoitti äskettäin sulkemisestaan muotitavaratalo Grande Orchidée. Kauppa oli suunnattu erityisesti varakkaimmille venäläisille ostosturisteille.

Myös Imatralla valmistaudutaan pudotuspeliin.

– Varmaan täällä Imatran kylällä markkinat menee uusjakoon ja ihmiset äänestää jaloillaan, uuden Prisma-keskuksen johtaja Jari Antikainen sanoo.

Lue seuraavaksi