Liian herkän matka minuuteen – "Niin kauan kun elää, on mahdollisuus kasvaa ihmisenä"

Anne Ballinin kirjoittamassa ja ohjaamassa Liian herkkä -musiikkinäytelmässä vaikeita asioita lähestytään leikkisyyden kautta. Useita nuorten näytelmiä tehnyt Ballini uskoo, että itsensä löytäminen ei katso ikää.

kulttuuri
Kajaanin kaupunginteatterin Liian herkkä -näytelmän harjoitukset. Tiina Romppainen ja Antti Hovilainen.
Julia Sieppi / Yle

16-vuotiaalla Merillä ei ole helppoa. Vanhemmat ovat eronneet ja paras ystävä teki itsemurhan. Kun lähellä ei ole turvallista aikuista, päättää nuori sulkeutua omaan huoneeseensa – oman päänsä sisään.

Vaikka Liian herkkä -musiikkinäytelmän alkuasetelma vaikuttaa synkeältä, noustaan pohjamudista pian kohti valoa.

Näytelmän kirjoittanut ja ohjannut Anne Ballini on pyöritellyt teemoja mielessään paljon. Hän uskoo, että vaikeissa elämäntilanteissa nuori voi saada voimaa ystävyydestä ja osallisuuden tunteesta.

– Kyllä se sieltä lähtee, että rakastat jotakin ihmistä niin paljon, että haluat olla hänen seurassaan. Enkä nyt puhu mistään parisuhteesta, vaan ystävyydestä ja välittämisestä. Ja kun on rakkautta, sivutuotteena tulee myös toivoa ja uskoa, Ballini pohtii.

Ballini herkistyy silmin nähden näytelmän teemoista puhuttaessa.

– Näytelmän tyttö tuntee, ettei hän kuulu mihinkään, eikä ehkä haluakaan kuulua. Siitä lähdetään ponnistamaan kohti toivoa. Loppujen lopuksi tämä onkin nuoren tytön selviytymistarina.

Kajaanin kaupunginteatterin lehdistökuva
Mielikuvitusystävä on Merin tukena.Ia Samoil

Merin vahvasti tunteella elävästä hahmosta Ballini löytää jotain samaa kuin itsestään. Erityisherkkyys on kuluttavaa, mutta toisaalta ilman sitä hän tuskin olisi päätynyt teatterityöhön.

– Liiallinen herkkyys voi tarkoittaa sitä, että et ole saanut kovetettua itseäsi elämäsi aikana asioille, jotka ehkä muille menee tosta noin vaan. Jäät vaikka miettimään jotain, mitä joku on sinusta sanonut. Se on hirveän kuluttavaa, mutta siinä on myös hyötynsä.

Matka jatkuu viimeiseen henkäykseen

Ballinin mielestä itsensä etsiminen ei liity vain nuoruuteen, vaan sen voi tehdä missä elämänvaiheessa vain. Moni pohdiskeleekin elämäänsä syvemmin vasta keski-iän kriisin kieputtaessa.

– Joka iällä on omat kriisinsä, mutta niin kauan kun elää ja hengittää, on mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Niitä voi kutsua kriiseiksi, tai positiivisesti ajateltuna ihmisenä kasvamiseksi.

Jäät vaikka miettimään jotain, mitä joku on sinusta sanonut. Se on hirveän kuluttavaa, mutta siinä on myös hyötynsä.

Anne Ballini

– Elämä on matkustelua ja hapuilua minuudessa ensimmäisestä henkäyksestä viimeiseen. Ja toivon mukaan viimeisessä henkäyksessä voi todeta, että tulipa elettyä hyvä ja täydellinen elämä, Ballini hymyilee.

Ballinin mielestä suomalaisessa yhteiskunnassa vaikeista asioista sulkeudutaan liiaksikin.

– Henkilökohtaisista asioista olisi ehkä syytä avautua enemmän, ja niin itse teenkin. Joskus tulee takkiin, mutta hyödyt ovat suuremmat.

Näytelmässä Merin vavisuttavaan maailmaan lohtua tuo mielikuvitusystävä. Ne ovat aina kiehtoneet ohjaajaa, ja hän tutki aihetta paljon näytelmää varten.

– Näytelmässä on kolme keski-ikäistä ja yksi tyttö, joten olisi ollut kornia, jos vaikka minä, 52-vuotias näyttelijätär, olisin ruvennut hänen parhaaksi kaverikseen. Päädyimme mielikuvitusystävään siis myös siksi, että häntä voi näytellä minkä ikäinen tahansa, ohjaaja naurahtaa.

Kajaanin kaupunginteatterin Liian herkkä -näytelmän harjoitukset. Tiina Romppainen.
Musiikkinäytelmässä kuullaan myös pääosan esittäjä Tiina Romppaisen laulua.Julia Sieppi / Yle

"Musiikki on maaginen väline"

Merin tarinassa musiikki ja tanssinomaisuus ovat tärkeässä roolissa. Säveltäjä Jari Rättyä löysi nuotit nuoren tytön tarinaan luontevasti.

Henkilökohtaisista asioista olisi ehkä syytä avautua enemmän, ja niin itse teenkin. Joskus tulee takkiin, mutta hyödyt ovat suuremmat.

Anne Ballini

– Olen itsekin viettänyt suuren osan elämästäni mielikuvituksessani. Koen sen jotenkin läheiseksi ajatukseksi, että ihminen on niin herkkä, että joka puolelta tulevat tunnetilat ja informaatio on hankala kestää, Rättyä pohtii.

Musiikilla voi olla suuri voima minuuden löytämisessä ja sen vahvistamisessa. Rättyä luonnehtii musiikkia magiaksi, joka tuo yhteen eri tasoja.

– Tässä näytelmässä on paljon sitä, että joku asia on todellisuutta ja joku toinen mielikuvitusta tai yliluonnollista. Mielestäni musiikki on sellainen maaginen väline, jolla nämä tasot voivat kohdata näyttämöllä yhtä aikaa.

Näytelmän teemat koskettivat säveltäjää myös henkilökohtaisella tasolla.

– Tärkeän ihmisen löytäminen ja eron pelkääminen koskettivat minua tässä henkilökohtaisessa elämäntilanteessa. Ne lähtivät varmaan sitten oman persoonan kautta soimaan myös biiseissä.

Yhteistyö pääosan esittäjä Tiina Romppaisen kanssa toimi hyvin, sillä näyttelijä oli tuttu jo edellisistä näytelmistä.

– Tiesin, että hänellä on hieno ääni ja asenne kohdallaan.