Nanso aloittaa yt:t – saattaa lopettaa tuotannon Suomessa

Nanso Group on antanut henkilöstölleen neuvotteluesityksen, joka koskee sen Tornion- ja Nokian-tuotantolaitoksia. Neuvottelut saattavat johtaa enimmillään noin kahdensadan ihmisen irtisanomiseen.

talous
Reilun kaupan puuvillasta tehty paita
Antti Eintola / Yle

Nanso Group tiedottaa aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut.

Neuvottelujen piirissä on noin kaksisataa ihmistä. Ne saattavat johtaa enimmillään noin kahdensadan työntekijän irtisanomiseen, Nanso toteaa tiedotteessaan.

Nanso kertoo antaneensa henkilöstölleen neuvotteluesityksen, joka koskee sen Tornion- ja Nokian-tuotantolaitoksia.

Yhtiön mukaan yhtenä vaihtoehtona on, että se luopuu omasta tuotantotoiminnastaan Suomessa joko osin tai kokonaan.

Nanson liiketoiminta on ollut viime vuosina tappiollista. Nanso kertoo tiedotteessaan, että myynnin kehitys on ollut kuluvankin vuoden alussa negatiivista ja loppuvuoden ennustetaan kehittyvän samankaltaiseksi.

Yhtiö toteaa, että sen taloudelliseen tilanteeseen ovat vaikuttaneet kulutuskysynnän vähentyminen, hidastunut talouskasvu ja vaatetusalan yhä koveneva hintakilpailu.

Nanso valmistaa trikoo- ja alusvaatteita, sukkia ja sukkahousuja. Se työllistää maailmanlaajuisesti noin kuusisataa ihmistä. Nanson liikevaihto oli viime vuonna noin 49 miljoonaa euroa.