Skeittarit innoissaan: "Uudessa kaaripuulissa vedetään isosti"

Jyväskylän Keljonkankaan lähiliikuntapuisto on avattu. Jyväskylän kaupunki halusi parantaa alueen liikuntamahdollisuuksia ja kannustaa alueen lähiasukkaita liikkumaan enemmän.

rullalautailu
Skeittaaja.
Simo Pitkänen / Yle

Noin 600 000 euroa maksanut Keljonkankaan lähiliikuntapuisto soveltuu hyvin kaikenikäisille. Puiston hintalapussa on valtionapua veikkausvoittovaroina.

– Ilman valtionapua ei tässä mittakaavassa pystyttäisi kaupungin rahoilla tekemään, kertoo liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen Jyväskylän kaupungilta.

Keljonkankaan lähiliikuntapuisto on yksi Suomen monipuolisimmista. Lähiliikuntapuistoa käyttävät päivisin lähialueen koululaiset liikunta- ja välitunneilla ja sen lisäksi puistosta löytyy puuhaa kaikille muillekin.

– Meillä on skeittipuulia, kuntoilualuetta, vähän pienemmille seikkailurataa, seniorivälineitä, kuntoiluvälineitä aikuisille, frisbeegolf-rataa, sitten löytyy yleisurheilualuetta, pesiskenttää ja pituushyppypaikkaa ja vaikka mitä, luettelee Pajunen.

Lähiliikuntapuiston vihki käyttöön pituushyppääjä Tommi Evilä. Tapahtumassa oli mukana myös ammattilaisskeittareita, jotka testasivat liikuntapaikan skeittialuetta (siirryt toiseen palveluun).

– Skeittarit näyttävät kuinka uudessa kaaripuulissa vedetään isosti, kertoo Pajunen.

Avajaistapahtumassa oli mukana myös jyväskyläläisiä urheiluseuroja sekä liikunnanohjaajia opastamassa laitteiden käyttössä.

_Keljonkankaan lähiliikuntapuiston avajaisissa vieraili toimittaja Titta Puurunen. _

Keljonkankaan lähiliikuntapuisto Jyväskylässä. Avajaispäivä.
Simo Pitkänen / Yle
Jyväskylän Keljonkankaan lähiliikuntapuiston avajaiset 3. syyskuuta 2015.
Titta Puurunen / Yle
Jalkapallo tekonurmella.
Simo Pitkänen / Yle
Potkulautailijoita lähiliikuntapuistossa.
Simo Pitkänen / Yle
Lähiliikuntapuistossa poika potkulautailee.
Simo Pitkänen / Yle
Skeittipuuli lähiliikuntapuistossa.
Simo Pitkänen / Yle
Nuoria potkulautailijapoikia skeittipuulin vieressä Keljonkankaan lähiliikuntapuistossa Jyväskylässä.
Titta Puurunen / Yle
Skeittari skeittipuulissa.
Titta Puurunen / Yle
Skeittaaja.
Simo Pitkänen / Yle
Skeittaaja skeittipuulissa Jyväskylän Keljonkankaan uudessa lähiliikuntapuistossa.
Titta Puurunen / Yle
Esteitä.
Simo Pitkänen / Yle
Frisbeen heittelyä lähiliikuntapuistossa Jyväskylän Keljonkankaalla.
Simo Pitkänen / Yle
Pituushyppyä lähiliikuntapuistossa.
Simo Pitkänen / Yle
Kuntoilulaite lähiliikuntapuistossa.
Simo Pitkänen / Yle
Lähiliikuntapuiston kuntoiluvälineitä.
Simo Pitkänen / Yle