1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ministeriö heräsi: Kolme päivää vanhaan räjähdeasetukseen harkitaan jo lievennyksiä

Työ- ja elinkeinoministeriössä pohditaan, vaatiiko voimakasta kritiikkiä saanut räjähdeasetus korjausliikkeen. Päätöksen toivotaan valmistuvan mahdollisesti jo perjantaina.

Kotimaan uutiset
Haulikon patruunoita
Jarkko Heikkinen / Yle

Työ- ja elinkeinoministeriö pohtii muutosta syyskuun alusta voimaan tulleeseen räjähdeasetukseen (siirryt toiseen palveluun). TEMin kaupallinen neuvos Tomi Lounema toivoo, että ratkaisu asiaan saadaan perjantaina.

Ministeriössä käsitellään muutosta nimenomaan patruunoiden kotisäilytystä koskevaan asetuksen pykälään. Uudessa asetuksessa on tarkennettu patruunakaapin palosuojausvaatimuksia sekä kaappiin tehtäviä merkintöjä. Kaapin pitää kestää esimerkiksi 30 minuuttia tulta. Etenkin metsästäjät ovat olleet huolissaan asetusmuutoksen vaikutuksista heidän arkeensa.

Räjähdeasetus on laaja kokonaisuus, jossa säädetään räjähteiden valmistuksen, käsittelyn ja varastoinnin turvallisuusvaatimuksista. Kokonaisuuden valmistelussa on keskitytty Lounelan näkemyksen mukaan muiden kuin metsästäjien näkökulmaan.

– Rapatessa roiskuu ja se on ikävää, mutta nyt koetetaan siivota ja pistää asiat kuntoon, sanoo Lounema.

Jos asiaa päädytään tarkentamaan, annetaan joko asetuksen tulkintaa helpottava ohjeistus tai muutetaan asetuksen patruunoiden kotisäilytystä koskevan kohdan sisältöä.

Patruunoiden kotisäilytystä koskevaa asetuksen kohtaa säädettäessä on mietitty etenkin paloturvallisuusasioita, mutta sen vaikutusten pohtiminen aseen omistajille on jäänyt Louneman mukaan liian vähälle.

– Ei kannata lähteä patruunakaappikaupoille tänään tai huomenna. Viranomaiset eivät varmasti ole tulossa kenenkään kotiin tämän asian kanssa viikon aikana, Lounema lupaa.

Työ- ja elinkeinoministeriössä asetusmuutoksen valmistelussa mukana oleva Lounela kehottaa ihmisiä kärsivällisyyteen.

– Nyt kannattaa odottaa ihan rauhassa, että mihin päätökseen ministeriössä tullaan.

Lue seuraavaksi