1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Syksy vetää elokuvasaleihin ja -festareille – Katsojamäärät hipovat jo valmiiksi ennätystä

Syksyn elokuvissakäynnistä odotetaan ennätysvilkasta. Alalla uumoillaan jopa vuoden 2012 kävijäennätysten menevän rikki. Syksyä värittävät kassamagneettien lisäksi myös erilaiset elokuvafestivaalit.

Kotimaan uutiset
Helena (Krista Kosonen) ja Johannes (Lauri Tiilikainen).
Helena (Krista Kosonen) ja Johannes (Lauri Tiilikainen).Solar Films

Vuonna 2012 elokuvissa kävi yli 8 miljoonaa suomalaista. Kotimaiset elokuvat vetivät 2,4 miljoonaa katsojaa. Tänä vuonna kävijämäärät ovat olleet ennätysvuoden tahdissa. Syksyn kassamagneettien toivotaan vetävän vielä muutaman vuoden takaiset ennätykset uusiksi.

Filmialan etujärjestö Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistisen mukaan pohjaa menestykselle luo kotimainen Luokkakokous, jonka pelkästään on nähnyt lähes 350 tuhatta katsojaa.

Koistisella on selvä resepti ennätysten lyömiseen.

– Tarvitaan yksi hitti plus muutamia hyvin menneitä elokuvia.

Koistinen toteaa, että kotimainen elokuva vetää hyvin. Sen osuus katsojista on kolmanneksen luokkaa. Siksi Koistinen odottaa menestystä esimerkiksi juuri ensi-iltansa saavalta Kätilöltä.

– Se on näyttävä historiallinen epookki, johon on satsattu paljon, Koistinen sanoo.

Uusia vetonauloja tulossa

Finnkinon myyntijohtaja Kalle Peltola uskoo, että syksyn uusien elokuvien joukossa on useita, jotka vielä paisuttavat tilastoja entisestään.

Yksi niistä on Napapiirin sankarit elokuvan jatko-osa. Ykkösosa keräsi 400 000 katsojaa, joten jatko-osankin uskotaan kiinnostavan.

Lähes takuuvarmasti katsomoja vetävät täyteen myös uudet Bond- ja Star Wars -elokuvat.

Festivaalit laajentavat elokuvatarjonnan kirjoa

Isojen teattereiden valtavirtaelokuvat paisuttavat katsojatilastoja. Laajempaa tarjontaa pääkaupunkiseudulla on vähälevikkisempään elokuvaan keskittyvissä teattereissa ja elokuvatapahtumissa.

Yksi niistä on tänä viikonloppuna järjestettävä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin ilmaisten ennakkonäytösten sarja. (siirryt toiseen palveluun) Erikoista siinä on, että kolme musiikkiteeman yhdistämää elokuvaa esitetään ulkoilmassa Katajanokan allasalueella.

Itse Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali (siirryt toiseen palveluun)rikastuttaa elokuvatarjontaa kahden viikon kuluttua. Tänä vuonna festivaali esittelee muun muassa isojen Hollywood-studioiden ulkopuolella tuotettua amerikkalaista indie-elokuvaa.

Halloweenin aikaan tarjolla on kauhu- ja kulttielokuvaa Night Visions -festivaaleilla (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi