Euroopan kovanaama Viktor Orbán pelaa vaarallista peliä

Unkarin oikeistolainen pääministeri hoitelee pakolaiskriisiäkin oman päänsä eikä EU:n mielipiteen mukaan.

Ulkomaat
Lähikuva Viktor Orbánin kasvoista.
Olivier Hoslet / EPA

Unkarin pääministeri Viktor Orbán viihtyy tunnetusti tukalissa tilanteissa. Poliittinen korrektius ei kuulu viiden lapsen isän työkalupakkiin. Kenenkään ei pidä siis yllättyä, kun Orbán kertoo muslimien maahanmuuton uhkaavan eurooppalaista identiteettiä.

Orbán hallitsee Unkaria vahvalla otteella. Hänen oikeistolaisella Fidesz-puolueellaan on kahden kolmasosan enemmistö parlamentissa. Käytännössä pääministeri Orbánin hallitus pystyy suuren enemmistönsä turvin muuttamaan pikavauhtia lakia kuin lakia.

Orbán on tiukentanut valtakaudellaan otettaan myös tiedotusvälineistä. Viisi vuotta sitten säädetty kiistelty medialaki kohahdutti ympäri Eurooppaa.

Orbán ei myöskään kumartele Brysselin suuntaan. Hän rakennutti piikkilanka-aidat Serbian vastaiselle rajalle, jotta (muslimi)pakolaiset eivät pääsisi Unkariin. Eilen torstaina hän kertoi tekevänsä saman Krotian rajalla, mikäli pakolaistulva kiihtyy vielä entisestään.

Euroopan unionin julkinen paheksunta ei tunnu vievän 52-vuotiaan juristin yöunia. Pakolaisvirta Unkariin hoidetaan Orbánin haluamalla tavalla, siinä ei ohjeita kysytä sen enempää EU:n komissiolta kuin parlamentiltakaan.

– Me emme tiedä, mihin hän tarkalleen ottaen pyrkii, sanoo politiikantutkija Krisztina Arató Budapestin ELTE-yliopistosta.

– Hän ei ole kommentoinut pakolaiskriisiä täällä kotimaassa sanallakaan.

Aratón mukaan on selvää, että sisäpolitiikka ohjaa pääministerin toimintaa.

– Hän haluaa näyttää voimaa ja osoittaa, että tilanne on hallinnassa. Mutta mitä hän oikeasti haluaa, sitä en pysty tällä hetkellä sanomaan.

Pääministeri Orbán syyttää pakolaiskriisistä EU:ta ja Saksaa. Aratón mielestä Unkarilla itsellään olisi paljon parannettavaa.

– Toiminta on ollut epäjohdonmukaista. Välillä junat kulkevat, välillä eivät. Poliisin toiminta vaihtelee päivittäin. Unkarin viranomaiset eivät pysty hoitamaan tätä tilannetta.

Pauli Lahti, Yle Uutiset, Budapest