1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Näkökulma: Kreikka saa armahduksen, mutta euroalue jatkaa rämpimistä

Kreikan velat leikkuriin ja selkeä mekanismi siihen, miten valtion velat leikataan. Näin visioi euroalueen tulevaisuutta tänään Etlan Vesa Vihriälä. Vihriälän korjaussarja edustaa eurokeskustelussa realistisempaa siipeä, mutta vaatisi siitä huolimatta vuosien poliittisen väännön. Samalla euromaat jatkavat rämpimistään, arvioi taloustoimittaja Hanna Säntti.

Politiikka
Hanna Säntti

Paras on hyvän vihollinen.Näin siteerasi tänään Voltairea Eltan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä esitellessään EVA:n tilaisuudessa näkemyksensä euroalueen korjaamistoimista.Kun paha päivä koittaa-raportti keskittyy Vihriälän mukaan esittelemään reseptin, joka on poliittisesti mahdollinen. Kun poliittiset reunaehdot ottaa huomioon, parhaasta tulee helposti hyvän vihollinen.

Parhaalla Vihriälä viittaa akateemiseen valtavirtaan, jonka mukaan yhteinen rahapolitiikka vaatisi kunnolla toimiakseen myös yhteistä finanssipolitiikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että euromaat kantaisivat toistensa taloudesta suurempaa yhteisvastuuta ja tasaisivat talouskehityksen eroja myös tulonsiirroin. Brysselin suunnalta onkin viime vuosina kuultu esityksiä esimerkiksi euromaiden yhteisistä velkakirjoista ja yhteisestä valtiovarainministeriöstä, jolla olisi verotusoikeus.

Käytännössä euromaat kantaisivat toistensa taloudesta enemmän yhteisvastuuta.

Esitykset ovat kuitenkin jääneet pitkälti puheiksi, koska jäsenmaissa ei ole ollut poliittista tahtoa viedä integraatiota pidemmälle. Siksi Vihriälä katsoo, ettei finanssipoliittisen vallan siirtäminen entistä enemmän kohti Brysseliä on realistinen vaihtoehto. On tyydyttävä hyvään eli moniportaiseen ohjelmaan, jossa euroalueen turvamekanismeja vahvistetaan edelleen, mutta kukin valtio on yhä itse vastuussa omista finansseistaan.

Vihriälän ohjelman voi tiivistää kuuteen kohtaan: luodaan valtioiden velkajärjestelymekanismi, vahvistetaan pääoma- ja luottomarkkinoiden integraatiota, toteutetaan pankkiunioni, rajoitetaan pankkien valtionriskejä, kasvatetaan pankkien pääomapuskureita ja parannetaan kansallisten työmarkkinoiden joustavuutta.

Kysymys ylivelkaantuneen valtion velkasaneerauksesta nousi kesällä taas akuutiksi. Kreikka sai kuin saikin lopulta uuden tukipaketin, mutta huonoin perustein. Muiden euromaiden on Vihriälän arvion mukaan nieltävä vielä sekin, että Kreikan velat saneerataan. Ja jos niin käy, leikkuriin joutuvat siis muiden euromaiden antamat lainat.

Koska näin voi käydä myöhemminkin, euroon pitäisi saada selkeä, mekanismi miten homma hoidetaan sovussa ja järjestyksessä. Näin saadaan myös pahasti rämettynyt markkinakuri taas toimimaan.

Nopealla vilkaisulla Vihriälän lista on sulava. Mutta piru piilee yksityiskohdissa. Jo se, että euromaat pääsivät sopuun valtioiden velkajärjestelymekanismista, tulisi todennäköisesti vaatimaan vuosien väännön. Oikotie päätöksiin on viime vuosina löytynyt vain silloin, kun ratkaisuja on täytynyt runnoa täydessä kriisimoodissa.

Oma paradoksinsa piilee siinäkin, että euroalueen vahvistaminen vaatisi Vihriälän näkemyksen mukaan pankkien ja valtioiden välisen kuolemanspiraalin katkaisemista. Näin epäilemättä on, mutta viime vuosien pankkisääntelyssä tätä hirttoköyttä on vain vahvistettu, kun pankkien vakavaraisuussääntelyssä valtioiden lainat on arvotettu kaikkein riskittömimmiksi sijoituskohteiksi. Nyt siis pitäisi peruuttaa ja mennä ihan toiseen suuntaan.

Saavutettuihin etuihin on vaikea puuttua, mikä on todistettu Suomessakin.

Vaatimukset työmarkkinoiden joustavuuden parantamisesta ovat nekin kaikuneet Euroopassa vuosia. Uudistukset ovat kuitenkin olleet hitaita. Saavutettuihin etuihin on äärimmäisen vaikea puuttua, mikä on tullut todistetuksi myös Suomessa.

Patistelu pankkiunionin loppuun saattamisesta on myös tuttu jo vuosien takaa. Se ei ole ihme, sillä Vihriälä laati euron pelastamissuunnitelmia ennen nykypestiään suoraan pääkallonpaikalla Brysselissä ex-talouskomissaari Olli Rehnin (kesk.) oikeana kätenä.

Vanha poliittinen viisaus, jota muun muassa komission nykyinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on usein viljellyt, tiivistää euroalueen haasteista oleellisen: “Me kaikki tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme uudelleen valituiksi, jos teemme oikeat päätökset.”

Kun paha päivä koittaa -raportin nimessä huomio kannattaa kiinnittää ensimmäiseen sanaan. Se ei ole jos, vaan kun. Vaikeuksia, jopa suoranaisia kriisejä, on edessä jatkossakin. Niitä enteilee jo pelkästään erilaisten populistipuolueiden kiihtyvä laukka eri puolilla Eurooppaa.

Vihriälän raportti tuo seuraavaan kriisipöytään lääkepaketin, jonka kaikki pillerit ovat ainakin periaatteessa nieltävissä. Se ei silti tarkoita, että tämäkään paketti menisi euromaiden päättäjien kurkusta alas heittämällä. Edessä on vuosien poliittinen punnerrus. Erityisen valoisalta ei näytä euroalueen taloudellinen tulevaisuuskaan – edessä on vielä monta vuotta rämpimistä.