1. yle.fi
  2. Uutiset

Egyptiläismiljardööri tarjoutuu ostamaan saaren turvapaikanhakijoita varten

Sawirisin ajatuksena on, että kotimaastaan pakenevat asuisivat ja työskentelisivät saarella, kunnes voivat palata kotiin. Näin he välttyisivät nöyryyttävältä kohtelulta, hän sanoo.

turvapaikanhakijat
Naguib Sawiris
Gian Ehrenzeller / EPA

Egyptiläinen miljardööri Naguib Sawiris on tarjoutunut ostamaan Kreikalta tai Italialta saaren majoittaakseen Syyriasta ja muista maista pakenevia ihmisiä.

Sawiris twiittasi ensin asiasta ja toisti myöhemmin tarjouksensa tv-haastattelussa, kertoo muun muassa egyptiläinen nettilehti Ahram.

Twiitti levisi laajalle, ja jotkut ovat kyseenalaistaneet Sawirisin tarjouksen aitouden.

Sawiris vakuutti CBC-televisiokanavan haastattelussa, että teki tarjouksen vakavissaan. Hänen mukaansa uutisia ei voi katsoa päättäen olla toimimatta.

Miljardööri aikoo ottaa asiassa yhteyttä Italian ja Kreikan pääministereihin.

Asiasta uutisoi Suomessa ensin Uusi Suomi.

Egyptin kolmanneksi rikkain mies

Sawirisin ajatuksena on, että saarelle muuttavat perustaisivat uuden kaupungin, jossa he työskentelisivät ja jossa olisi yliopistoja ja asuntoja. Turvapaikanhakijat voisivat halutessaan olla saarella, kunnes heidän kotimaassaan saavutetaan ratkaisuja.

Sawiris katsoo, että näin kotimaastaan pakenevat välttyisivät nöyryyttävältä kohtelulta. Hänen mukaansa heitä kohdellaan nyt kuin karjaa.

Sawiris oli viime vuonna Egyptin kolmanneksi rikkain ihminen 2,5 miljardin euron omaisuudella. Hän on Afrikan 11. rikkain ja maailman 609. rikkain, Ahram kertoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue seuraavaksi