EU-ulkoministerit puivat pakolaiskriisiä – "Aitojen rakentaminen on jokaisen maan oma asia"

EU-ulkoministerit ovat koolla Luxemburgissa toista päivää puimassa EU:ta koettelevaa pakolaiskriisiä. EU-maat yrittävät löytää yhteisymmärrystä siitä, miten vastata kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden maahantuloon.

Ulkomaat
Eu:n ulkoministerit valmistautuivat ryhmäkuvaan 4. syyskuuta 2015.
Eu:n ulkoministerit kokoustavat toista päivää Luxemburgissa. Ministerit valmistautuivat ryhmäkuvaan 4. syyskuuta 2015. Julien Warnand / EPA

EU:n ulkoministerit keskustelevat parhaillaan Luxemburgissa Euroopan pakolaiskriisistä. Suhtautuminen Eurooppaan tuleviin pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin jakaa EU-maita selvästi. Esimerkiksi Saksa ja Itävalta ovat avanneet turvapaikanhakijoille rajansa, mutta Unkari rakentaa rajoilleen aitaa pakolaisten maahantulon estämiseksi. Suomen ulkoministeri Timo Soini (ps.) puolestaan haluaa pitää kiinni Dublinin sopimuksesta, jonka mukaan tulijat palautetaan siihen EU-maahan, johon ensin ovat saapuneet.

Kovaa linjaa ajava, Unkarin pääministeri Viktor Orbán on uhannut aidoittaa myös Kroatian vastaisen rajansa pakolaisten ja siirtolaisten maahantulon estämiseksi. Unkari aidoittaa jo parhaillaan Serbian vastaista rajaansa.

Kroatian ukoministeri Vesna Pusić sanoi kokoukseen tullessaan, että Kroatia ei kannata rajojen aitaamista.

– Aitojen rakentaminen on jokaisen maan oma asia, mutta Kroatia ainakaan ei sellaisia pystytä, Pusić sanoi.

Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártó sanoo EU:n ulkorajojen suojaamisen olevan hyvin tärkeää ja Unkarin puolustavan niitä jatkossakin.

– Jos joku vahingoittaa Unkarin ja Serbian vastaisen rajan aitaa ja tulee siitä laittomasti Unkariin, hän syyllistyy rikokseen ja häntä uhkaa vankeus tai karkotus, ulkoministeri Szijjártó sanoi kokoukseen saapuessaan.

Szijjártó kommentoi myös viime päivien tuhansien pakolaisten kaaosta Budapestin itäisellä Keletin rautatieasemalla.

– Se mitä Unkrarissa tapahtui viime päivinä on seurausta epäonnistuneesta EU:n maahanmuuttopolitiikasta ja EU-poliitikkojen vastuuttomista lausunnoista, Szijjártó sanoi.

Budapestin rautatieaseman kaaos hellitti

Pattitilanne Budapestin rautatieasemalle laukesi viime yönä, kun tuhannet turvapaikanhakijat pääsivät jatkamaan matkaansa Unkarista kohti Itävaltaa ja Saksaa maiden ilmoitettua, että avaavat turvapaikanhakijoille rajansa. Unkari alkoi kuljettaa busseilla ihmisiä Itävallan rajalle. Lisäksi osa turvapaikanhakijoista käveli itse Unkarista Itävaltaan.

Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz luonnehti viime päivien tapahtumia Euroopan herätykseksi.

– Tämän täytyy avata silmät kuinka sekaisin tilanne Euroopassa nyt on, Kurz sanoi ja jatkoi, ettei kukaan voi kuvitella voivansa katsoa tilannetta sivusta ja odottaa ongelman ratkeavan itsekseen.

– Tämä oli vain yksittäinen ratkaisu välittömään ongelmaan.

EU-komissio on vahvistanut suunnittelevansa pysyvien kiintiöiden luomista turvapaikanhakijoille eri jäsenmaihin. Komissio aikoo sijoittaa uudelleen 120 000 turvapaikanhakijaa Italiasta, Kreikasta ja Unkarista.

Suomea Luxemburgin ulkoministerikokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini (ps.).

Lähteet: Reuters, AFP