"Iso öljyonnettomuus Saimaalla on ajan kysymys" – Vapaaehtoiset harjoittelevat norpan suojelemista öljyltä

Euroopan neljänneksi suurimmalla järvellä on vilkas laivaliikenne, ja kapeikkoja on paljon. Lauantaina Saimaalla varauduttiin pahimpaan.

Kotimaa
Saimaannorppa Tikansaaren lähettyvillä.
Sirkka Hakalisto

Saimaalla Puumalassa järjestettiin lauantaina iso öljyntorjuntaharjoitus, johon osallistui yli 50 vapaaehtoista seitsemästä järjestöstä. Pelastuslaitoksen työntekijöitä paikalla oli kymmenkunta.

– Pelastuslaitoksella ei pohdita, tapahtuuko öljyonnettomuus, vaan milloin se tapahtuu. Saimaa on kapeikkoinen vesistö, jossa isot alukset joutuvat tekemään paljon käännöksiä. Väylältä on helppo ajautua harhaan, sanoo Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Jyri Silmäri.

– Riskilaskelmat perustuvat siihen, että ison onnettomuuden sattuminen on ajan kysymys. Siksi näitä harjoituksia järjestetään.

Rahtialus tekee navigointivirheen

Lauantain harjoituksessa lähdettiin siitä, että Osmonaskeleen kapeikossa rahtialus tekee navigointivirheen ja ajautuu karille. Aluksen pohja repeää, ja vesistöön alkaa suihkuta öljyä. Voimakas pohjoistuuli painaa öljylauttoja kohti mannerta, ja hätiin kutsutaan kymmeniä vapaaehtoisia.

Erityistä osaamista vaatii uhanalaisen saimaannorpan suojeleminen onnettomuuden vaikutuksilta.

– Saimaannorppa on yksi harjoituksen teema, eli miten toimitaan, jos norppia esimerkiksi öljyyntyy. Myös rantojen siivoaminen on osa harjoitusta, kertoo pelastuspäällikkö Jyri Silmäri.

Norpansuojelutoimia harjoittelemassa oli Suomen WWF:n vapaaehtoisryhmä. Mukana oli myös suojelubiologeja.

– Norppa on älykkyydeltään suunnilleen koiran tasolla, ja jos se vain ehtii, se osaa toivottavasti uida öljyä karkuun. Norpan kannalta isointa vahinkoa aiheuttaisi luultavasti rantojen saastuminen, koska rannat ovat norpan pesimäaluetta, sanoo suojelubiologi Jouni Koskela.

Sukupuuton riski kasvaisi

Onnettomuustilanteessa öljyn leviämistä estetään vesistöön levitettävillä öljypuomeilla, jotta rantoja pilaantuisi mahdollisimman vähän.

– Puomeilla öljy pyritään ohjaamaan pois kapeikosta sellaiseen paikkaan, josta se on helppo kerätä vedestä pois, sanoo pelastuspäällikkö Jyri Silmäri.

Lauantain harjoitus oli poikkeuksellinen siksi, että suurin osa osallistujista oli järjestöjen vapaaehtoisia. Mukana olivat esimerkiksi Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Suomen Punainen Risti ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys. Ruokahuollosta vastasivat Martat.

Suojelubiologi Jouni Koskelan mukaan suuren luokan öljyonnettomuus on saimaannorpalle riski, mutta niin tuhoisaa haveria on vaikea kuvitella, että se vaarantaisi alalajin koko populaation. Euroopan neljänneksi suurimmassa järvessä elää noin 320 norppaa.

– Jos onnettomuus sattuisi pesintäalueella, jossa on paljon norppia, niin olisihan sillä paikallisesti isot vaikutukset populaatioon. Mutta en jaksa uskoa pahimmissakaan painajaisissa sellaiseen öljyonnettomuuteen, joka uhkaisi saimaannorpan olemassaoloa.

– Pitää kuitenkin muistaa, että saimaannorppa on jo nyt uhanalainen laji. Kyllä öljyonnettomuus lisäisi sukupuuton riskiä, Koskela sanoo.