"Haluan kuunnella tätä musiikkia kuolinvuoteellani" – Iron Maiden herättää vahvoja tunteita

Bändi julkaisi uuden albuminsa perjantaina. Pyysimme lukijoiltamme muistoja Iron Maidenista.

viihde
Iron Maiden Sonispheressä 2010.
Iron Maiden Sonispheressä 2010.Teemu Mäkinen / Yle

Moni Iron Maidenia muisteleva kertoo aloittaneensa yhtyeen tuotannon kuuntelun hyvin nuorena. Nimimerkki ToniL kirjoittaa aloittaneensa bändin kuuntelun 12-vuotiaana vuonna 1984.

Huolimatta siitä, että on ollut vuosia, joina en ole Iron Maidenin tuotantoa kuunnellut, bändi on säilyttänyt vakaan suosion läpi elämäni. Erityisesti varhaisen nuoruuden muistot ja kaverit tulevat mieleen ehkä selvemmin kuin minkään muun musiikin kautta.

Omalla kohdalla The Number of the Beast räjäytti pankin. Taisin olla silloin 10 vuotias. Sitä seurasi vuosikymmenen ajan aivan upeita albumeja, kuuntelen niitä silloin tällöin nykyäänkin. Tuon kulta-ajan albumit eivät tunnu vanhentuneen yhtään. Nimimerkki penska 43v

Ensimmäinen biisi, jonka koskaan kuulin, oli Number of the Beast, ikä oli jotain 12-13, ja mannerlaatat liikahtivat... 4.9.

Iron Maiden kävi ensimmäisen kerran keikalla Suomessa vuonna 1980. Keikka ei ollut kaikkien sen nähneiden mieleen.

Oulussa vuonna 1980 tämä porukka taisi esiintyä. Odotettiin kovasti ja lopulta tulivat lavalle. Volyymi ylitti kaikki mahdolliset raja-arvot ja kun melkein selvin päin oltiin, eivät sitä korvat kestäneet, vaikka oltiin yli 50 metriä lavasta. Tinnitus kesti toista päivää, vaikka laskeduimme istumaan yleisömereen. Bändi oli lähes umpikännissä, soittivat miten sattuivat ja mikseriä hoitanut peitti virheet lisämällä PA-laitteiston äänenvoimakkuutta. Kertakaikkinen pettymys. Iron Maiden löi tuolla keikalla leimansa koko raskaaseen rock-musiikkiin enkä sen jälkeen piitannut koko genrestä. Mkn

Sen sijaan muut bändin Suomessa tekemät keikat ovat tehneet kävijöihinsä vahvan vaikutuksen.

Seventh Son-keikka kuuluu elämäni kolmen parhaan keikan joukkoon. Yleisön osallistuminen jäi mieleen. Täysi jäähalli huusi biisit läpi valtavalla volyymilla. Oli todella vaikuttavaa, kun 8000 ihmistä lauloi keuhkojensa pohjasta Moonchild! Bruce kerran jopa nauroi, että mehän voidaan näköjään vaikka lopettaa, te vedätte tän keikan läpi ilman meitä. Saturnalia

Helsinki jäähalli 3.10.1988. Elämäni ensimmäinen konsertti Iron Maiden seventh tour of a seventh tour kiertue ja huippu lämmittelijänä Helloween aluperäisessä kokoonpanossaan. Jos sen kokemuksen saisi joskus kokea uudestaan olisin valmis maksamaan lipusta aika paljon, mutta parhaat kokemukset ovat ainutkertaisia ja vaikka olen nähnyt Maidenin keikalla 10 kertaa, niin se ensimmäinen keikka tulee aina olemaan se paras ja johtuu myös siitä, että seventh son on niiden paras levy ja yksi parhaista koskaan tehdyistä levyistä kautta aikojen. Scream for me Helsinki

Paras muistoni on Porista Sonicspherestä myrskyn jälkeen kun Fear of the dark alkoi soimaan niin pimeys laskeutui sumun kera. Hieno keikka vaikka päivällä olikin koko tapahtuman kannalta tiukkoja paikkoja luontoäidin vuoksi. Ike

Vuosien saatossa on bändi tullut nähtyä useampaan kertaan livenä ja yhtään huonoa keikkaa ei ole tullut eteen. Nykyään Maidenin keikoilla on hauska huomata, miten paikalla on väkeä nuoresta vaariin. Vuodet jättää jälkensä Maidenin ukkoihinkin ja jossain vaiheessa tulee se hetki, kun kaikki loppuu. Toivottavasti bändi tulee ensi kesänä Suomeen (Hämeenlinna herätys?!). Silloin ollaan ehdottomasti paikalla! Mr. Breeg

Iron Maidenin vaikuttaa kulkevan useiden kirjoittajien mukana loppuelämän ajan.

Kesäisin teini-ikäisenä ruohonleikkuri huutamaan, napit korville ja Iron Maiden soimaan. Vuodet ovat nyt kuluneet mutta kuullessani satunnaisen Iron Maidenin kappaleen, tuo se järisyttävän voimakkaita muistoja kesästä ja vastaleikatun nurmikon tuoksusta. Haluan kuunnella tätä musiikkia kuolinvuoteellani. Haikailija

Iron maiden is my religion. Steve Harris

Voit käydä lukemassa lisää kommentteja täältä.