Moldovassa suurin mielenosoitus miesmuistiin: Kymmenettuhannet vaativat presidentin eroa

Poliisi arvioi mielenosoittajien määräksi 35 000–40 000. Järjestäjien mukaan osanottajia oli kolme kertaa enemmän.

Ulkomaat
Moldovalaiset osoittamassa mieltään.

Kymmenettuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa. He vaativat presidentin eroa ja ennenaikaisten vaalien järjestämistä.

Mielenosoittajien tyytymättömyyden taustalla on räikeä huijaus, jossa maan pankkijärjestelmästä on kadonnut miljardi dollaria eli noin 900 miljoonaa euroa. Summa vastaa noin kahdeksasosaa maan koko budjetista.

– Haluamme miljardin takaisin, mielenosoittajat huusivat.

Miljardihävikki on saanut valuutan leun arvon nopeaan laskuun, kiihdyttänyt inflaatiota ja vaikuttanut suoraan kansalaisten elintasoon. Moldovalaisten keskiansio on noin 270 euroa kuukaudessa.

Poliisi: jopa 40 000 mielenosoittajaa

Poliisi arvioi mielenosoittajien määräksi 35 000–40 000. Järjestäjien mukaan osanottajia oli kolme kertaa enemmän. Kyseessä on joka tapauksessa suurin Moldovassa lähetetty mielenosoitus miesmuistiin.

Mielenosoituksen takana on uusi kansanliike Da! Se uhkaa jatkaa mielenosoituksia, kunnes mielenosoittajien vaatimuksiin suostutaan.

– Diktatuuri ei nuku. Se vapisee pelosta, ja tekee kaikkensa estääkseen ihmisiä kaikilta seuduilta tulemasta tänne pääkaupunki Chișinăuhun, yksi mielenosoituksen järjestäjistä Valentin Dolganiuc sanoi.

– Mutta me, tavalliset ihmiset, olemme tulleet tänne voittamaan, ja sen me teemme!

Mielenosoittajat suuntasivat arvostelunsa kärjen maan oligarkkeja, varakkaita liikemiehiä, vastaan.

Horjuttaa uskoa EU-myönteiseen hallintoon

Yksi oligarkeista on asetettu pankkipetoksen vuoksi tuomioistuimen valvontaan, mutta sisäpiiriin kuuluvat asiantuntijat uskovat, että huijaukseen on sekaantunut useita vallanpitäjiä. Sen uskotaan jatkuneen useita vuosia, ja siihen uskotaan liittyvän myös laajaa korruptiota.

Moldovan keskuspankki otti viime marraskuussa kolme pankki erityisvalvontaansa. Pääministeri Valeriu Strelet on myöhemmin määrännyt pankit likvidoitaviksi.

Skandaali horjuttaa moldovalaisten uskoa EU-myönteiseen presidentti Nicolae Timoftiin ja muuhun poliittiseen johtoon. EU ja muut maassa toimivat länsiviranomaiset sanovat, että hallitus on tehnyt vähän vakavien taloudellisten väärinkäytösten estämiseksi ja korruption kitkemiseksi poliittisesta järjestelmästä.

Maassa on jo entisestään vahvoja Venäjä-myönteisiä tuntoja. Moldovasta yksipuolisesti itsenäiseksi julistautunut Transnistria haaveilee Venäjään liittymisestä. Moldovassa seurataan myös jännittyneinä Venäjän toimia Ukrainan konfliktissa.

Lähteet: Reuters